RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 180
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2024
Kaupunginhallitus 02.09.2024 § 180
376/02.02.02.00/2024
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Puolivuosikatsauksella esitetään, miten kaupungin talous- ja toiminta on kehittynyt 1.1.-30.6.2024 ja mikä on kesäkuun taloustilanteen perusteella laadittu tilinpäätösennuste vuodelle 2024.
Yleinen kehitys
Kaupungin asukasmäärä 30.6.2024 oli 8 853. Asukasluku on vuoden alusta kesäkuun loppuun lisääntynyt 11 henkilöllä. Työttömyysaste oli kesäkuussa 9,9 %, kun se edellisvuoden kesäkuussa oli 7,8 %. Koko Pirkanmaan työttömyysaste kesäkuun 2024 lopussa oli 9,8 %.
Kokonaisuutena kaupungin palvelutehtävät ja alueen kehittäminen sekä ajankohtaiset kuntayhteistyöhankkeet ovat edenneet talousarvion tavoitteiden mukaisesti.
Talous
Toimintakulujen toteuma 30.6.2024 talousarvioon verrattuna oli 50,4 %. Palvelukeskukset eivät ole omissa puolivuositiedoissaan ennakoineet olennaisia talousarvion menojen ylitystarvetta.
Talousarvioon verrattuna tulojen arvioidaan toteutuvan hieman talousarviota parempana. Menojen arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti. Kesäkuun lopun tasaisen vauhdin ennusteen perusteella mahdollisia menojen ylitysuhkia on henkilöstökuluissa sekä palvelujen ostoissa. Molempien kuluerien tasojen ennakoidaan kuitenkin loppuvuoden osalta tasoittuvan.
Heinäkuun 2024 verotilitysten maksuunpanon perusteella talousarvioon merkityt verotulot ylittynevät vajaalla 0,4 milj. eurolla. Ylitysennuste on kuitenkin kuukausittain pienentynyt vuoden edetessä. Merkittävin ylitys talousarvioon verrattuna on kunnallisveroissa. Yhteisöverojen osalta ennakoidaan tilitysten alittavan talousarvioon merkityn tason.
Valtionosuuksien ennakoidaan toteutuvan talousarvion mukaisena. Valtionosuuksien tasoa tarkistetaan loppuvuonna syyskuun oppilasmäärän perusteella, joten maksuunpanon taso vielä muuttuu ennakkoarvioista.
Käyttöomaisuudesta tehtävät koko vuoden poistot ovat noin 3,52 milj. euroa, jolloin tilikauden ylijäämäksi ennakoidaan muodostuvan 2,17 milj. euroa alijäämää.
Kesäkuun lopun toteutuneiden investointien määrä on nettona 1,53 milj. euroa. Loppuvuodesta investointien määrä nousee, kun kesän aikana toteutettavia kunnallisteknisiä investointeja valmistuu. Investointiosan arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisena.
Puolivuosikatsaus on sähköisenä materiaalina työtilassa kokoukseen osallistuville.
Toimivalta Hallintosääntö 89 §
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. merkitä puolivuosikatsauksen 1.1.-30.6.2024 tiedoksi ja toimittaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle, tarkastuslautakunnalle ja tilintarkastajalle.
2. korostaa, että lautakuntien ja palvelukeskusten tulee loppuvuonna noudattaa käyttösuunnitelmiaan siten, että talousarvion määrärahat riittävät koko vuodeksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |