RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 01.10.2024/Pykälä 86
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Maisematyölupahakemus nro 2024-12, tila Ihanamäki I 562-429-1-60
Ympäristölautakunta 01.10.2024 § 86
399/10.03.00.06/2024
Valmistelija Rakennustarkastaja Mika Lahtinen
Kiinteistön omistaja on jättänyt maisematyölupahakemuksen, joka koskee leimikkokartan mukaisesti harvennushakkuun suorittamista Oriveden kaupungissa Unkilan kylässä sijaitsevalla tilalla Ihanamäki I 562-429-1-60. Sijaintikartta ja leimikkokartta ovat liitteenä. Hakattavat kuviot on numeroitu ja rasterikuvioitu sekä väritetty leimikkokarttaan. Hakkuiden pinta-ala on yhteensä n. 4,9 ha.
Hakkuukuvioista kokonaan rantakaavan alueelle osuvat kuviot 1, 2 ja 4. Osittain rantakaavan alueella sijaitsevat kuviot 6 ja 7 ja kokonaan kaavoittamattomalla alueella kuvio 9.
Maisematyölupahakemus koskee Vesijärvi ja Myllyjärven itäosa nimisen ranta-asemakaavan maa- ja metsätalousalueilla (M) sijaitsevia hakkuukuvioita. Alueen ranta-asemakaavaan voi tutustua Oriveden kaupungin internetsivuilta. Hakemuksen mukaan: Toimenpiteenä on ”Normaali talousmetsän hoitohakkuu.” Harvennushakkuussa metsää harvennetaan ja erikokoista puustoa poistetaan ”siivoushakkuulla” puut maisemallisesti valikoiden.
Hakijan perusteluna on normaali metsänhoito ranta-asemakaava-alueella.
Harvennushakkuulla tehdään kasvutilaa jäävälle puustolle.
Harvennus tehdään maisemalliset seikat huomioiden ja valikoimalla poistettavat puut metsänhoidollisin perustein. Tavoitteena on, että jäävää puustoa on alueella tasaisesti. Maasto on osin niin jyrkkää kalliota, että osaan kuvioista jää hakkuussa koskemattomia alueita.
Ranta-asemakaavan määräyksissä maa- ja metsätalousalueelle (M) on mainittu ”Alueella suoritettavissa maa ja metsätaloudellisissa toimenpiteissä on otettava erityisesti huomioon maisemalliset ja luonnonsuojelulliset tekijät.”
Naapurien kuuleminen on suoritettu hakijan toimesta. Naapureilla ei ollut toimenpiteistä huomautettavaa.
Lintujen pesimisaikojen huomioimisesta hakkuiden suorituksessa ei ollut hakemuksessa mainintaa. Vesistöön rajoittuvilta osilta ei hakemuksessa ollut erikseen mainintaa rantaan jätettävästä suojavyöhykkeestä. Karttaan piirretyn leimikon rajassa on kuitenkin huomioitu kuvioiden 2 ja 4 osalta rannan suojavyöhyke n. 10-15 m. Kuvion 1 osalta merkintää ei ole, koska rantavyöhyke on vesijättöä ja kuuluu yhteiseen vesialueeseen. Haetut metsänhoitotoimenpiteet huomioiden maisematyöluvalle ei ole estettä. Mahdollisten haittojen rajoittamiseksi on lupapäätökseen mahdollista lisätä lupaehtoja.
Maankäyttö- ja rakennuslain 141 §:n mukaan: ” Lupapäätökseen voidaan ottaa tarpeelliset määräykset. Määräykset voivat koskea muun ohessa rakennustyön tai toimenpiteen suorittamista ja niistä mahdollisesti aiheutuvien haittojen rajoittamista”. Lupapäätökseen tulisikin lisätä lupaehto, jolla varmistetaan luonnonsuojelulain ja EU:n lintudirektiivin mukainen lintujen pesintäaikojen huomioiminen toimenpiteen suorittamisessa.
Maankäyttö- ja rakennuslain 140 §:n (maisematyöluvan edellytykset) 1 mom. mukaan ”alueella, jolla on voimassa asemakaava tai yleiskaava, maisematyölupa on myönnettävä, jollei toimenpide vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen taikka turmele kaupunki- tai maisemakuvaa”. Lisäksi saman lainkohdan 3 mom. mukaan mm. ” Jos lupa muuhun toimenpiteeseen mainituilla alueilla evätään eikä maanomistaja sen vuoksi voi kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla käyttää hyväkseen maataan, hänellä on oikeus saada kunnalta tai, jos alue on tarkoitettu tai osoitettu valtion tarpeisiin, tältä korvaus vahingosta, joka hänelle siitä aiheutuu”.
Toimivalta Hallintosääntö 30 §
Esittelijä Rakennustarkastaja Mika Lahtinen
Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää myöntää haetun maisematyöluvan ehdolla, että hakkuutoimenpiteitä ei saa suorittaa lintujen pesintäaikana, 1.4 - 1.9. välisenä aikana.
Tämä päätös on voimassa kolme (3) vuotta ja annetaan julkipanon jälkeen.
Päätös lähetetään tiedoksi Pirkanmaan ELY-keskukselle.
Perustelut: Haetut hakkuutoimenpiteet ovat metsänhoidon kannalta ajankohtaisia ja tarpeellisia talousmetsän hoitotöitä. Asetetulla lupaehdolla rajataan toimenpiteiden suorittaminen lintujen pesintäaikojen ulkopuolelle. Hakkuut suoritetaan maisemalliset tekijät huomioiden ja vesistön rantaan jätetään riittävä koskematon suojakaista. Toimenpide ei vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen, eikä se turmele kaupunki- tai maisemakuvaa ja maanomistaja voi kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla käyttää hyväkseen maataan (MRL 140 §).
Sovelletut säädökset: Alueella oleva ranta-asemakaava sekä Maankäyttö- ja rakennuslaki 128 §, 140 § ja 141 §. Lupaehdon osalta: Luonnonsuojelulaki 70 § ja EU Lintudirektiivi 2009/147/EY 5. Perittävän maksun osalta: Maankäyttö- ja rakennuslaki 145 § / Oriveden kaupungin rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |