RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.09.2024/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite valtuuston koon pienentämisestä
Kaupunginvaltuusto 20.02.2023 § 18
Kaupunginvaltuuston esityslistalla olleiden asioiden tultua käsitellyksi puheenjohtaja totesi, että Perussuomalaisten valtuustoryhmä on jättänyt valtuustoaloitteen valtuuston koon pienentämisestä.
Aloite kuuluu seuraavasti:
”Pirkanmaan hyvinvointialueen otettua hoitaakseen sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut on Oriveden kaupungin budjetista ja päätettävistä asioista poistunut huomattava osa. Kun tehtäviä ja toimintoja uudelleenorganisoi-daan, tulee aina tarkastella myös jäljelle jäävän organisaation tarkoituksen-mukaisuutta. Nykyisessä taloustilanteessa on myös tärkeää huomioida eri portailla tapahtuvan päätöksenteon kumuloituvat kustannukset veronmak-sajille.
Oriveden kaupunginvaltuuston koko on kaudella 2021-2025 31 henkilöä. Me allekirjoittaneet esitämme, että valtuuston koko pienennetään vuonna 2025 alkavalle kaudelle lain säätämään minimiin, joka tällä hetkellä on 27 valtuutettua.
Orivedellä 20.2.2023
Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sami Kymäläinen
Timo Malinen
Ulla Korolainen
Mira-Bella Järviö”
Puheenjohtaja otti valtuustoaloitteen vastaan ja totesi, että aloite lähetetään kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - -
Kaupunginhallitus 13.03.2023 § 59
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen valtuustoryhmien puheenjohtajille sekä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajistolle valmisteltavaksi siten, että valmistelu toimitetaan kaupunginhallitukselle 30.6.2023 mennessä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Kaupunginhallitus 02.09.2024 § 181
Valmistelija talous- ja hallintojohtaja
Valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat aloitteen perusteella keväällä 2023 keskustelleet valtuuston jäsenmäärän vähentämisestä. Puheenjohtajien palaverin jälkeen kaupungille on ilmoitettu: ”Epävirallisena ja kaupungin organisaatioon kuulumattomana työryhmänä alla mainitut valtuustoryhmien puheenjohtajat eivät ota kantaa perussuomalaisten valtuustoaloitteeseen valtuutettujen lukumäärän vähentämiseksi.
T. Kirsi Mäkinen, Miia Saarinen, Reijo Kahelin, Markku Kallio, Jyrki Tuomaala ja Touko Sikala”
Oriveden kaupunginvaltuuston koko on tällä hetkellä 31 valtuutettua. Kuntalain 16 §:n mukaan valtuutettuja valitaan kunnan asukasluvun perusteella 5 001-20 000 asukkaan kunnassa vähintään 27.
Osana Oriveden kaupungin toiminnan ja talouden kehittämissuunnitelmaa on tullut esiin myös toimenpiteenä kaupungin toimielinrakenteen miettiminen valtuustokauden vaihtuessa. Yhtenä osana tätä toimielinrakenteen tarkastelua on myös aloitteessa mainittu valtuuston koko.
Kuntalaisten mahdollisimman laajan demokraattisen edustavuuden vuoksi, voisi valtuuston koon pienentämisen sijaan tulevalla valtuustokaudella miettiä esim. kaupunginhallituksen alaisten jaostojen määrää sekä lautakuntien jäsenmäärän pienentämistä. Tällä tarkastelulla saataisiin tulevaisuudessa merkittävämpiä toiminnallisia ja taloudellisia hyötyjä, kuin valtuuston koon pienentämisellä.
Toimivalta kuntalaki 16 §
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto päättää
1. pitää valtuuston koon 31 valtuutettuna vuonna 2025 alkavalla toimikaudella.
2. todeta, että valtuustoaloite on loppuun käsitelty.
Kokouskäsittely
Keskustelun aikana kaupunginhallituksen jäsen Sami Kymäläinen teki kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, joka kuului seuraavasti:
Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto päättää pienentää valtuuston koon 27 valtuutettuun vuonna 2025 alkavalla toimikaudella.
Kaupunginhallituksen jäsen Touko Sikala kannatti Sami Kymäläisen tekemää päätösehdotuksesta poikkeavaa esitystä.
Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kannatettu kaupunginjohtaja päätösehdotuksesta poikkeava esitys, joten asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtajan ehdotuksesta äänestystavaksi hyväksyttiin kädennostoäänestys ja äänestysjärjestyksestä seuraavaa:
"Ne jäsenet, jotka kannattavat esittelijän kaupunginjohtajan päätösehdotusta, äänestävät JAA, ja ne jäsenet, jotka ovat Sami Kyläisen muutosesityksen kannalla, äänestävät EI."
Äänestyksessä annettiin yhteensä 8 kpl ääniä: 4 kpl JAA-ääntä (Anna Manner, Eliisa Suhonen, Ilkka Hjerppe ja Reijo Kahelin, jotka äänestivät JAA) ja 4 kpl EI-ääntä (Jussi Viljanen, Touko Sikala, Maija Ylistalo ja Sami Kymäläinen, jotka äänestivät EI). Timo Raita-aho äänesti tyhjää.
Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi Sami Kymäläisen esityksen tulleen hyväksytyksi kaupunginhallituksen päätökseksi äänin 4-4, 1 tyhjä, puheenjohtajan äänen ratkaistessa.
Päätös Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto päättää pienentää valtuuston koon 27 valtuutettuun vuonna 2025 alkavalla toimikaudella.
- - - - - - - - - - - - - - -
Kaupunginvaltuusto 30.09.2024 § 47
130/00.00.01.00/2023
Esittelijä
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää
1. pienentää valtuuston koon 27 valtuutettuun vuonna 2025 alkavalla toimikaudella.
2. todeta valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunginvaltuusto päättää
1. Säilyttää valtuuston koon 31 valtuutettuna vuonna 2025 alkavalla toimikaudella.
2. todeta valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
Kokouskäsittely Keskustelun aikana kaupunginvaltuuston jäsen Markku Kallio teki kaupunginhallituksen päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, joka kuului seuraavasti:
”Kaupunginvaltuusto päättää säilyttää valtuuston koon 31 valtuutettuna vuonna 2025 alkavalla toimikaudella.”
Valtuutetut Reijo Kahelin, Kirsi Mäkinen, Eliisa Suhonen, Manu Salomaa ja Ilkka Hjerppe kannattivat Markku Kallion tekemää päätösehdotuksesta poikkeavaa esitystä.
Puheenjohtajan ehdotuksesta äänestystavaksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys ja äänestysjärjestyksestä seuraavaa:
Ne jäsenet, jotka kannattavat kaupunginhallituksen päätösehdotusta, äänestävät JAA ja ne jäsenet, jotka ovat Markku Kallion muutosesityksen kannalla, äänestävät EI.
Äänestyksessä annettiin 31 ääntä: 12 kpl JAA-ääntä,18 kpl EI-ääntä, ja 1 kpl TYHJÄ-ääntä. Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.
Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi Markku Kallion esityksen säilyttää valtuuston koon 31 valtuutettuna vuonna 2025 alkavalla toimikaudella tulleen hyväksytyksi kaupunginvaltuuston päätökseksi äänin 18-12, 1 tyhjä.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |