Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.09.2024/Pykälä 48



 

Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) 2024-2027 -sopimuksen hyväksyminen

 

Kaupunginhallitus 16.09.2024 § 189 

 

 

 

Valmistelija talous- ja hallintojohtaja

 

 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän seutuhallitus 28.8.2024 on hyväksynyt valmisteluryhmän ehdotuksen valtion ja Tampereen kaupunkiseudun väliseksi maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimukseksi vuosille 2024-207 ja päättänyt lähettää sen jäsenkuntien valtuustoille päätöskäsittelyyn.

 

 Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) -sopimus on osa kansallista kaupunkipolitiikkaa ja se laaditaan seitsemälle suurimmalle kaupunki-seudulle - Tampereen kaupunkiseudun lisäksi Helsingin seudulle, Turun seudulle, Oulun seudulle sekä Lahden, Jyväskylän ja Kuopion seuduille. Sopimus perustuu seudun kaikkien kuntien ja valtio yhteiseen tahtotilaan seudun kehittämisestä ja yhteisten tavoitteiden edistämisestä.

 

 Sopimuksissa keskitytään seudun kasvun ja saavutettavuuden edellytys-ten varmistamiseen infrastruktuuri- ja asuntotuotantoinvestoinneilla. Kasvun ja saavutettavuuden edellytykset varmistetaan riittävällä kaa-voituksella, tonttitarjonnalla ja tarpeita vastaavalla asuntotuotannolla sekä niitä tukevilla liikenneinvestoinneilla. MAL-sopimusmenettely on käynnistynyt vuonna 2010, ja käsillä on Tampereen seudun ja valtion 5. sopimus.

 

 Tampereen kaupunkiseudun lähtökohdat sopimusneuvotteluihin ovat olleet Rakennesuunnitelma 2040+. Seutuhallitus on vastannut sopimuk-sen valmistelun poliittisesta ohjauksesta ja sen nimeämä neuvottelu-ryhmä varsinaisista sopimusneuvotteluista. Sopimuksen voimaantulo edellyttää sopimusehdotuksen hyväksyntää kaupunkiseudun kunnissa (Tampere, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Ylöjärvi ja Vesi-lahti) ja valtion osalta talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa ja valtioneuvostossa.

 

 Sopimuksella valtio osallistuu seudun liikenneinfrastruktuurin kehittä-miseen seuraavasti:

 - 55 miljoonaa euroa Pirkkala-Linnainmaa raitiotien suunnitteluun ja sen ensimmäisen vaiheen Partola-Niihama -toteutukseen sekä 3 miljoonaa euroa hankkeeseen kytkeytyvien alikulkujen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Lisäksi 0,5 miljoonaa euroa Ylöjärven suunnan raitiotien suunnitteluun.

 - 4 miljoonaa euroa seudun junaliikenteen asemien ja seisakkeiden edistämiseen. Rahoituksesta arviolta puolet kohdentuu Sääksjärven, Messukylän, Ruutanan, Oriveden, Ylöjärven, Epilän ja Harjuniityn asemien esi- ja/tai ratasuunnitteluun sekä pitkän jänteen selvitysten toteuttamiseen. Puolet varataan toteutuksen käynnistämi-seen kohteissa, joissa käynnistämiseen nähdään seudun ja valtion näkökulmasta edellytyksiä.

 - 2,5 miljoonaa euroa liikenneturvallisuuden, kestävyyden ja pienten parantamishankkeiden edistämiseen valtion maantie- ja rataverkolla

 

 Lisäksi sopimus sisältää 8,06 miljoonaa euroa tukea joukkoliikenteen palveluun.

 

 Asumisen ja maankäytön osalta keskeiset sopimuskohdat koskevat kaavavarantoja, asuntotuotannon määrää ja sijoittumista, laadun edistämistä sekä eriytymien ehkäisyä.

 

 Asuntotuotannon määrää tavoitellaan edellisen MAL-sopimuksen verran eli 13400 asuntoa ja sen kohdentamista 80% merkittävän kasvun vyöhykkeelle. Kohtuuhintaisen asuntotuotannon osalta viitataan Raken-nesuunnitelmassa 2040 + hyväksyttyihin seudun omiin tavoitteisiin ja kuntakohtaisiin osuuksiin. Sopimuksella seutu sitoutuu päivittämään mm. eriytymiskehitystä koskevan tiedon ja laatimaan asumisen laatuohjelman.

 

 Seudun elinvoimaosuuden osalta sopimus korostaa mm. seudullisesti merkittävien elinkeinoalueiden edistämisen puhtaan siirtymän investoinneille. Kaupunkirakenteelle ongelmalliset järjestelyratapiha ja puuterminaali Tampereella ja Ylöjärvellä on huomioitu kirjauksina. Saavutettavuuden kannalta tärkeät valtatie-, raide ja lentoliikenneyhteydet on niin ikään kirjattu sopimukseen seudun prioriteetteina valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa huomioitavaksi.

 

 Esitys MAL 2024-2027 sopimukseksi on liitteenä.

 

Toimivalta hallintosääntö 23 § 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy valtion ja Tampereen kaupunkiseudun välisen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksen vuosille 2024-2027 liitteen mukaisena.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Kokouskäsittely Reijo Kahelin poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana kello 16.22.                

 

 - - - - - - - - - - - - - - -

 

Kaupunginvaltuusto 30.09.2024 § 48  

393/00.04.01/2024  

 

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy valtion ja Tampereen kaupunkiseudun välisen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksen vuosille 2024-2027 liitteen mukaisena.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kokouskäsittely Antti Kivikko ja Sami Sainio poistuvat asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen kello 19.03.             

 

 - - - - - - - - - - - - - - - - -