RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.09.2024/Pykälä 83
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Hulevesiriskien alustavan arvioinnin tarkistaminen 3. kierros
Tekninen lautakunta 25.09.2024 § 83
416/10.03.01.04/2024
Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava
Tulvariskien hallinnasta annetun lain (620/2010) 20 §:n mukaan tulvariskien alustava arviointi, merkittävien hulevesitulvariskialueiden nimeäminen, tulvavaara- ja tulvariskikartat sekä hulevesitulvariskien hallintasuunnitelmat tarkistetaan tarpeellisin osin kuuden vuoden välein. Kuntaliitto on 14.12.2023 lähettämässään kirjeessään tiedottanut, että kuntien tulee tarkistaa arvioinnit 22.12.2024 mennessä.
Hulevedellä tarkoitetaan taajamaan rakennetulla alueella maan pinnalle tai muille vastaaville pinnoille kertyvää sade- tai sulamisvettä.
Kunnan tehtävä on:
- laatia hulevesitulvariskien alustava arviointi aiemmin tehtyjen arviointien pohjalta.
- nimetä mahdolliset alustavan arvioinnin perusteella tunnistetut merkittävät hulevesitulvariskialueet tai todeta ettei kunnan alueella ole tällaisia alueita.
- asettaa päätösehdotus julkisesti nähtäville ja tiedottaa asiasta. Kunnan jäsenille ja osaisille on varattava tilaisuus esittää mielipiteensä asiassa.
- toimittaa päätös ja tarvittavat tiedot Pirkanmaan ELY-keskukselle.
Mikäli kunta nimeää merkittäviä hulevesitulvariskialueita, kunnan tulee:
- tehdä nimetyille alueille hulevesitulvavaara- ja tulvariskikartat 22.12.2025 mennessä.
- laatia nimetyille alueille hulevesitulvariskien hallintasuunnitelmat 22.12.2027 mennessä.
Hulevesitulvariskien alustava arviointi tarkistetaan seuraavia asioita tarkastamalla:
- onko saatavilla uutta tietopohjaa riskien arviointiin?
- onko tapahtunut vahingollisia seurauksia aiheuttaneita hulevesitulvia?
- onko maankäytössä tapahtunut tai odotettavissa oleellisia muutoksia?
- onko ilmastonmuutoksen vaikutusarvioissa tapahtunut oleellisia muutoksia?
- onko toteutettu hulevesitulvariskien hallinnan toimenpiteitä?
Suomen ympäristökeskus on laatinut kuntien käyttöön alustavat hulevesitulvakartat taajama-alueille. Niiden mukaisilla alueilla ei ole kuitenkaan merkittäviä tulvariskialueita.
Myös Tulvakeskus on julkaissut hulevesitulvista yleispiirteisen tulvakartan maaliskuussa 2024. Se auttaa kuntia tunnistamaan rankoista sateista aiheutuvia tulvariskejä. Kartan mukaan Oriveden alueella ei ole heidän kriteereidensä mukaisia tulvariskialueita.
Tulvariskin alustavassa arvioinnissa tulee ottaa huomioon ilmaston muuttuminen pitkällä aikavälillä, sillä Tulvakeskuksen mukaan hulevesitulvat lisääntyvät ilmastonmuutoksen myötä. Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta keskimääräiset sademäärät kasvavat noin 10 % vuosisadan loppuun mennessä. Myös kovimpien rankkasateiden määrät arvioidaan kasvavan kesäkausina huomattavasti.
Tekniikka- ja ympäristöpalveluissa on vuonna 2012 tehdyn hulevesitulvariskien alustavan arvioinnin mukaan Oriveden kaupungin alueella ei tunnistettu sellaisia merkittäviä hulevesitulvariskialueita, joilla olisi tulvariskien hallinnasta annetun lain 8 §:ssä tarkoitettu yleiseltä kannalta katsoen merkittävä tulvariski.
Tulvariskien arvioinnit on tarkastettu vuosina 2012 ja 2018 ja ne tulee tarkistaa aina kuuden (6) vuoden välein.
Tekniikka- ja ympäristöpalvelualue toteaa hulevesitulvariskien alustavan arvioinnin tarkistamisena, että alustavassa arvioinnissa käytetyt tiedot eivät ole muuttuneet, joten liitteenä oleva 29.3.2012 päivätty hulevesitulvariskien alustava arviointi pidetään voimassa.
Arvioinnin perusteella tekniikka- ja ympäristöpalvelualue toteaa, että Oriveden kaupungin alueella ei ole tulvariskilain 8 §:n mukaisia merkittäviä tulvariskialueita.
Tekninen johtaja ja maankäyttöpäällikkö ovat keskustelleet tulvariskiasioista ja vaikka onkin todettu, ettei kaupungin alueella ole tulvariskilain 8 §:n mukaisia merkittäviä tulvariskialueita, niin silti olisi hyvä tehdä/teettää vuonna 2025 keskusta-alueiden hulevesiselvitys, sillä liialliset vesimassat tai maaperän kosteus yms. voivat hankaloittaa esim. maankäyttöä ja sen suunnittelua sekä kunnallisteknisiä ratkaisuja. Tällaisia selvityksiä ovat muutkin kunnan tehneet viime vuosina.
Toimivalta Hallintosääntö 29 §
Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää:
1) hyväksyä laaditun arvioinnin tarkistuksen hulevesistä Oriveden kaupungin alueella ja asettaa arvioinnin tarkistuksen julkisesti nähtäville kolmenkymmenen (30) päivän ajaksi ja palata sen jälkeen asiaan.
2) esittää kaupungin kaavoitukselle, että tekniikka- ja ympäristöpalvelualue ja kaavoitus yhdessä tekisivät/teettäisivät Oriveden keskusta-alueiden hulevesiselvityksen ja varaisivat sitä varten määrärahan.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kokouskäsittely Nuorisovaltuuston edustaja Pihla Koppanen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana kello 20:24.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |