Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.11.2024/Pykälä 209


 

Oriveden Kotikoivu Oy:n rahoitustilanne

 

Kaupunginhallitus 04.11.2024 § 209  

443/02.05.03.00/2024  

 

 

Valmistelija talous- ja hallintojohtaja

 

Oriveden Kotikoivu Oy on kohdannut taloudellisia vaikeuksia alhaisten käyttöasteiden ja kiinteistökannan korjaustarpeiden vuoksi. Vuonna 2014 hyväksyttiin talouden tervehdyttämisohjelma, jonka mukaisesti kannattamattomista kiinteistöistä luovuttiin ja loput kiinteistöt oli tarkoitus peruskorjata.

 

Oriveden Kotikoivu Oy:n toiminta on ollut jo vuosia tappiollista liian alhaisten käyttöasteiden ja peruskorjausinvestointeihin käytettyjen selvitysten ym. vuoksi.

 

Vuonna 2019 käyttöasteet nousivat 90 %:iin, mutta perusparannuspää-tösten viivästyessä käyttöasteet alkoivat jälleen laskea ja toiminta muuttui tappiolliseksi. Vuonna 2022 ja 2023 yhtiö joutui ottamaan yhteensä 718.000 euroa väliaikaisia lainoja omistajalta (Oriveden kaupunki) säilyttääkseen maksuvalmiuden.

 

Vuoden 2024 talousarvio ei kattanut enää menoja ilman vuokrien korottamista, eikä korotuksiin ollut enää mahdollisuutta. Kotikoivu ei tule selviämään ensi vuodesta ilman omistajan tukea tai pysyvämpää ja pitkäaikaisempaa rahoitusta.

 

Oriveden Kotikoivu Oy:n hallitus esittää, että kaupungin myöntämistä lainoista ei peritä korkoja eikä lyhennyksiä ennen kuin uusi yhtiön rahoituksesta ja kiinteistökannan uudistuksista on tehty suunnitelma omistajan kanssa. Suunnitelma tehdään ja hyväksytään 30.5.2025 mennessä.

 

Oriveden Kotikoivu Oy:n peruskorjausta ja uudisrakentamista koskevaa omistajaohjausasiaa käsittellään erikseen seuraavassa kokouksessa.

 

Oriveden Kotikoivu Oy:n esitys on oheismateriaalina kokoukseen osallistuville.

 

Toimivalta kuntalaki 129 § 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto päättää ettei Oriveden Kotikoivu Oy:n omistajalta ottamille lainoille, yhteensä 718 000 euroa, peritä lyhennyksiä ja korkoja 30.5.2025 asti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Kokouskäsittely Veli-Pekka Naumanen oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

 

 Heidi Jakara saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana kello 15.23.

 Eliisa Suhonen saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana kello 15.44.

 Touko Sikala saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana kello 15.56.

 

 - - - - - - - - - - - - - - - - -