Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 05.11.2024/Pykälä 96


Sijaintikartta
Lupapäätösehdotus

 

Rakennusta koskeva purkamislupahakemus, kiinteistö 562-413-9-260, Ahteentie 1d

 

Ympäristölautakunta 05.11.2024 § 96  

488/10.03.00.07/2024  

 

 

Valmistelija II rakennustarkastaja Esko Mäntysaari

 

Ympäristölautakunnalle on jätetty kiinteistöllä 562-413-9-260 osoitteessa Ahteentie 1d sijaitsevaa hallirakennusta koskeva purkamislupahakemus (sijaintikartta liitteenä).

 

Rakennus on alun perin toiminut osana puolustusvoimien varikkotiloja ja sittemmin mm. kaupungin omistuksessa nuorten työpajatilana. Vuonna 2009 rakennus on todettu terveydellisesti vaaralliseksi rakennukseksi ja sen käyttäminen on lopetettu. Sittemmin kaupunki on edelleen myynyt alueen ja siihen kuuluvan ko. purkukuntoisen rakennuksen.

 

Alueen asemakaavan on kaupunginvaltuusto hyväksynyt 16.4.2018. Asemakaavan laadinnan yhteydessä on selvitetty alueeseen kuuluvat suojeltavat rakennukset. Asemakaavaan voi tutustua Oriveden kaupungin verkkosivuilla www.orivesi.fi. Nyt purettavaksi haettua rakennusta ei ole asemakaavassa suojeltu ja se on asemakaavan laadinnan kaava-asiakirjoissa todettu olevan korjauskelvoton.

 

Naapurin kuuleminen on suoritettu hakijan toimesta.

 

Hakemukseen liitetyt selvitykset rakennuksen haitta-aineista ovat liitteenä kokoukseen osallistuville.

 

Rakennuksen haitta-aineet on kartoitettu, määrät arvioitu ja purkujätteiden toimituskohteet on suunniteltu.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 127 §:n 1 mom. mukaan " Rakennusta tai sen osaa ei saa ilman lupaa purkaa asemakaava-alueella tai alueella, jolla on voimassa 53 §:ssä tarkoitettu rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi. Lupa on myös tarpeen, jos yleiskaavassa niin määrätään". Saman lain 139 §:n 1 mom mukaan: " Purkamisluvan myöntämisen edellytyksenä on, ettei purkaminen merkitse rakennettuun ympäristöön sisältyvien perinne-, kauneus- tai muiden arvojen hävittämistä eikä haittaa kaavoituksen toteuttamista".

 

Toimivalta Hallintosääntö 30 §

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Mika Lahtinen

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää:

1. ympäristölautakunta myöntää haetun purkamisluvan liitteenä olevan lupapäätösehdotuksen mukaisesti

2. lähettää maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti tieto purkamislupapäätöksestä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (MRA 69 §).

Perustelut:

Alueen asemakaava on laadittu vuonna 2018 ja sen laadinnan yhteydessä on kartoitettu suojeltavat rakennukset. Purettavaa rakennusta ei ole asemakaavalla eikä rakennusperinnön suojelemisesta koskevalla lailla suojeltu, eikä sitä ole Oriveden kulttuuriympäristöohjelmassa, Kumpuja ja Kivinavettoja, luokiteltu arvokkaaksi rakennukseksi.

Purettavaksi suunniteltu rakennus on huonokuntoinen ja korjauskelvoton.

Sovelletut lainkohdat: Maankäyttö- ja rakennuslaki § 127, § 133, § 139 ja § 141. Maankäyttö- ja rakennusasetus § 55, § 65, § 67 ja § 69. Laki rakennusperinnön suojelusta § 2 ja § 9. Lupamaksu: Maankäyttö- ja rakennuslaki § 145.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Päätös annetaan julkipanon jälkeen.

 

Kokouskäsittely II rakennustarkastaja Esko Mäntysaari oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -