RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.10.2024/Pykälä 94
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvion investointiosan käyttösuunnitelmien muutos / tekninen lautakunta (hulevesiviemäröinnit / Kultavuoren koulun pihan peruskorjaus)
Tekninen lautakunta 31.10.2024 § 94
472/02.02.00.03/2024
Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava
Oriveden kaupungin tekniikka- ja ympäristöpalvelualueen talousarvion investointiosassa on kohdassa ”hulevesiviemärit” varattuna 100.000 € vuodelle 2024. Tekninen johtaja on keskustellut kunnallistekniikan päällikön kanssa määrärahan siirrosta ja hänen mukaansa ”hulevesiviemärit”-kohdasta voidaan siirtää 80.000 € muihin kaupungin investointikohteisiin.
Kultavuoren koulun piha-alueen uusiminen ja korjaus tehtiin kesällä 2024 ja siihen oli varattuna 180.000 € ja vaikka kaikki urakkatarjouksetkin ylittivät tuon summan, hanke päätettiin kuitenkin toteuttaa ja siirtää muista teknisen puolen investointikohteista rahaa hankkeeseen, jotta pitkään toivottu pihan uudistus ja korjaus saadaan vihdoin viimein toteutettua.
Kultavuoren koulun investointimäärärahatarve on 80.000 €.
Toimivalta Hallintosääntö 88 §
Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää siirtää investointiosan kohdasta "hulevesiviemärit" 80.000 € Kultavuoren koulun piha-alueen uusimiseen ja korjaukseen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |