Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 13.11.2024/Pykälä 39


 

Paikallinen työ- ja virkaehtosopimus ohjauskorvauksesta

 

Henkilöstöjaosto 13.11.2024 § 39  

508/01.00.01/2024  

 

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Aila Halsinaho

 

JHL on pyytänyt työnantajalta pääsopimuksen mukaisia paikallisneuvotteluja koskien työpaikkaohjaajan tehtävissä toimivien palkkausta (KVTES II luku 9 § 1 mom.). Nykyisellään Oriveden kaupungilla ei makseta korvausta työpaikkaohjaajan lisätehtävästä.

 

Työnantaja on neuvotellut pääluottamusmiesten kanssa työpaikkaohjaajan tehtävistä maksettavasta korvauksesta 25.9.2024 ja 23.10.2024. Neuvottelujen tuloksena henkilöstöjaostolle esitetään paikallisen sopimuksen hyväksymistä. Sopimuksella sovitaan korvauksesta, jota maksetaan viranhaltijalle/työntekijälle oppisopimusopiskelijan ohjaamisesta ja tutkintoon johtavan koulutuksen harjoittelun ohjaamisesta. Sopimus koskee Oriveden kaupunkiin palvelussuhteessa olevia työntekijöitä ja viranhaltijoita.

 

Korvaus maksetaan oppisopimusopiskelijan ohjaamisesta ja tutkintoon johtavan koulutuksen harjoittelun ohjaamisesta silloin, kun harjoittelujakso kestää vähintään viisi työpäivää.
 

Työntekijälle/viranhaltijalle, joka on määrätty oppisopimusopiskelijan ohjaajaksi tai opiskelijan työpaikka-/harjoitteluohjaajaksi, maksetaan ohjaamisesta korvausta:

 

-          60 €/kk (15 €/vko), mikäli ohjattavia on yksi ja

-          120 €/kk (30 €/vko), mikäli ohjattavia on kaksi tai useampia

 

Korvaus maksetaan enintään kahdesta ohjattavasta kerrallaan.

 

Sopimus on voimassa toistaiseksi 1.1.2025 alkaen ja on irtisanottavissa kolmen kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen.

 

Henkilöstö- ja hallintopäällikkö antaa tarvittaessa sopimusta koskevia tulkintaohjeita.

 

Toimivalta Hallintosääntö 24 § 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää:

1. hyväksyä paikallisen sopimuksen voimaan 1.1.2025 alkaen.

2. valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen työnantajan edustajana.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.