RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.12.2024/Pykälä 108
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Perusparannusavustus / Piittala-Uuhiniemi yksityistie
Tekninen lautakunta 12.12.2024 § 108
547/02.05.01.03/2024
Valmistelija Paikkatietoasiantuntija Sami Sainio
Piittala-Uuhiniemi yksityistien tiekunta on hakenut kaupunginavustusta perusparannushankkeeseen. Valtionavustuksiin varatut määrärahat ovat loppumassa kovan ennakkomarkkinoinnin vuoksi, joten hankkeelle ei ole haettu Ely-keskukselta valtionavustusta, koska pidettiin todennäköisenä, että hankkeelle ei myönnettäisi valtionavustusta.
Suunnitelman mukaan hankkeessa korvataan lyhyt ja vaurioitunut betoniputki uudella muovipinnoitetulla teräsputkella tai muoviputkella. Samalla parannetaan rummun kohdan kantavuutta murskeella ja tehdään lisäksi riittävät siirtymäkiilat. Edellä mainittujen lisäksi louhitaan tien pinnassa näkyvä kallionkärki. Hankkeen kustannusarvio on 11100 euroa (sis. alv 25,5 %).
Kaupunginvaltuuston 28.10.2013 hyväksymien yksityistieavustusten myöntämisperusteiden mukaan kaupungin- ja valtionavustusten enimmäismäärä voi olla enintään 90 % hankkeen kustannusarviosta.
Valtioneuvosto on muuttanut yksityistieasetusta väliaikaisesti vuosille 2023–2025, jolloin valtionavustusta voidaan myöntää yksityistien perusparantamiseen nykyistä suuremmalla avustusprosentilla. Tavanomaisten perusparannusten valtionavustusprosentti on muutetun asetuksen mukaan 70 %.
Toimivalta Hallintosääntö 29 §
Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää avustaa Piittala-Uuhiniemi yksityistien perusparannushanketta seuraavasti:
1) hankkeen hyväksytty kustannusarvio on 11100 euroa
2) avustus on 15 % hyväksytyistä kustannuksista, enintään 1665 euroa
3) tiekunnan on ilmoitettava 31.12.2024 mennessä, toteutuuko hanke ja arvioitava toteutuvat kustannukset
4) avustus maksetaan yhdessä erässä tiliselvityksen ja maastotarkastuksen perusteella, tiliselvitys on tehtävä 7.1.2025 mennessä 5) maastotarkastuksen tekee paikkatietoasiantuntija.
6) Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |