RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 245
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toimiohje Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokousedustajalle
Kaupunginhallitus 09.12.2024 § 245
288/00.04.01/2024
Valmistelija Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Seutuyhteistyötä Tampereen kaupunkiseudulla organisoi kuntien perustama Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä.
Seutuyhteistyön hankkeiden valmisteluun ja päätöksentekoon osallistuu sekä jäsenkuntien luottamushenkilöitä että virkamiehiä.
Ylintä päätösvaltaa kuntayhtymässä käyttää yhtymäkokous, joka valitsee seutuhallituksen jäsenet. Seutuhallituksessa on 13 kuntien johtavista luottamushenkilöistä valittua jäsentä. Toimikausi on kaksi vuotta. Seutuhallituksen puheenjohtajana toimii Tampereen pormestari.
Perussopimuksen 4 §:n 3. kohdan mukaan yhtymäkokous päättää tilinpäätöksen hyväksymisestä, tuloksesta, toimintakertomuksesta, vastuuvapauden myöntämisestä ja tarkastuslautakunnan ehdottamista toimenpiteistä, joihin lautakunnan valmistelu ja tilintarkastuskertomus antavat aihetta.
Perussopimuksen 5 § :n mukaan kullakin jäsenkunnalla on yhtymäkokouk-sessa yksi (1) edustaja.
Perussopimuksen 6 §:n mukaan yhtymäkokouksen kokouskutsu on vähintään 14 vuorokautta ennen kokousta lähetettävä jäsenkuntien kunnanhallituksille.
Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 18.12.2024 kello 14.00 Tampellassa, kh. Roine, Kelloportinkatu 1 B.
Toimivalta kuntalaki 60 §
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. merkitä tiedoksi yhtymäkokouksen esityslistan.
2. antaa Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokousedustajalle toimiohjeeksi, että Oriveden kaupunki osaltaan toteaa, että kuntayhtymän talousarvio vuodelle 2025 voidaan hyväksyä.
3. päättää valita edustajan Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 18.12.2024.
4. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Päätös Edustajaksi Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 18.12.2024 valittiin Maija Ylistalo.
- - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |