Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.01.2025/Pykälä 4

Kaupunginhallituksen kokousten kokousaika ja kokouspaikka sekä pöytäkirjojen tarkastaminen ja yleisesti nähtävänä pitäminen yms. vuonna 2025

Kaupunginhallitus 13.01.2025 § 4  

555/00.02.16/2024  

Valmistelija talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja

Hallintosäännön 17 luvun mukaan toimielin päättää mm. seuraavista asioista:

        kokousajasta

        kokouspaikasta

        pöytäkirjojen tarkastamisesta

        pöytäkirjojen yleisesti nähtävänä pitämisestä.

Kuntalain 140 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Muun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

Toimivalta hallintosääntö 17 luku 

Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

Päätösehdotus 

 Kaupunginhallitus päättää, että vuonna 2025 toimitaan seuraavasti: 

1) Kaupunginhallitus päättää puolivuosittain aina etukäteen säännönmukaisten kokousten kokousajasta. Lisäksi voidaan tarpeen vaatiessa pitää muitakin kaupunginhallituksen kokouksia.

2) Kaupunginhallitus kokoontuu vuoden 2025 ensimmäisellä puolivuotiskaudella säännönmukaisiin kokouksiin klo 15.00 alkaen seuraavina päivinä: 

Ma 13.1.2025 klo 15
Ma 27.1.2025 klo 15
Ma 17.2.2025 klo 15
Ma 3.3.2025 klo 15
Ma 24.3.2025 klo 15 (tarvittaessa)
Ma 31.3.2025 klo 15 (tilinpäätös)
Ma 14.4.2025 klo 15  
Ti 22.4.2025 klo 15
Ma 19.5.2025 klo 15
Ma 2.6.2025 klo 15
Ma 23.6.2025 klo 15
Kesätauko 
Ma 18.8. tai 28.8.2025 klo 15

Lisäksi kaupunginhallitus voi kokoontua tarpeen vaatiessa muulloinkin. 

3) Kaupunginhallitus kokoontuu säännönmukaisiin kokouksiin kaupungintalolla valtuustosalissa tai kaupunginhallituksen kokoushuoneessa.  Mahdollisista poikkeuksista kokoontumispaikoiksi kaupunginhallitus päättää etukäteen aina erikseen.

4) Kaupunginhallituksen kokouspöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksessa läsnä ollutta jäsentä tai varajäsentä, jotka valitaan jokaisessa kokouksessa erikseen.  Kaupunginhallituksen kokouspöytäkirja tarkastetaan sähköisesti viimeistään kokousviikon torstaina klo 13.00-16.30 välisenä aikana, ellei kokouksessa päätetä muuta tarkastusaikaa tai -paikkaa. 

5) Kaupunginhallituksen kokouspöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kokousviikon perjantaina klo 13.00 alkaen yleisessä tietoverkossa, ellei kokouksessa päätetä muuta nähtävänäpitämisaikaa tai -paikkaa.

6) Kaupunginhallituksen alaisista viranhaltijoista kaupunginjohtajan, talous- ja hallintojohtajan, henkilöstö- ja hallintopäällikön, maankäyttöpäällikön, kaavasuunnittelijan, paikkatietoasiantuntijan, asumispalvelupäällikön, palvelusihteerin, tietohallintopäällikön, hallintosihteerin ja kirjanpitopäällikön päätöspöytäkirjat asetetaan nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon aina päätöksentekopäivää seuraavana arkimaanantaina, ellei viranhaltijapäätöksessä muuta päätetä.  

7) Todetaan, että kaupunginhallituksen pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat ovat nähtävänäpitämisajan jälkeen julkisina asiakirjoina aina tutustuttavissa. 

8) Edellä 6-kohdassa todettujen kaupunginhallituksen alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat toimitetaan aina tiedoksi välittömästi päätöksentekopäivää seuraavaan kaupunginhallituksen kokoukseen mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten, ottaen kuitenkin huomioon kuntalain 92 §:n 5 momentti ja hallintosäännön 57 §:n 1 momentti. 

9) Kaupunginhallituksen kokousten, kaupunginhallituksen asettamien toimikuntien ja työryhmien sekä kaupunginhallituksen järjestämien virallisten tilaisuuksien tai kokousten sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä toimii hallintosihteeri, ellei kaupunginhallitus yksittäistapauksessa, taikka toimikuntaa tai työryhmää asettaessa, muuta päätä. 

10) Kaupunginhallituksen epävirallisten aihekohtaisten suunnittelukokousten aiheista, ajoista ja paikasta sovitaan kokouksissa etukäteen erikseen. 

11) Kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien sekä kaupunginjohtajan ns. puheenjohtajistopalaverien säännönmukaisista ajoista sovitaan kaupunginjohtajan ehdotuksesta kyseisten henkilöiden kesken aina etukäteen.
             
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

- - - - - - - - -