RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.02.2025/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Investointiosa/käyttösuunnitelmat vuodelle 2025
Tekninen lautakunta 13.02.2025 § 8
41/02.02.00.03/2025
Valmistelija tekninen johtaja Matti Vesava
Tekniset palvelut on laatinut hankeryhmäkohtaiset investointiohjelmat / käyttösuunnitelmat vuodelle 2025 hyväksytyn talousarvion investointiosan pohjalta.
Vuoden 2025 talousarvion investointiosassa on hankekohtainen investointiohjelma vuosille 2025-2027, jossa vuosi 2025 on laadittu käyttösuunnitelmatasoisena.
Julkisen käyttöomaisuuden ja vesihuoltolaitoksen hankeryhmissä on esitetty eri työkohteiden suoritustapa (oma työ/urakointi).
Omana työnä suoritettaviksi merkityissä kohteissa monet työvaiheet teetetään joko suoraan urakalla tai aikataksoja käyttäen alan urakoitsijoilla. Tällaisia työvaiheita on esimerkiksi louhinta, maankaivu, kuljetukset, kiviainestoimitukset ja sähköasennukset.
Oriveden kaupungin tekniikka- ja ympäristöpalvelualue on varautunut myös yhteishankkeena Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa aloittamaan Eräjärven keskustan kevyen liikenteen väylän suunnittelun.
Jos investointiosaan/käyttösuunnitelmiin ja niiden aikatauluihin tulee muutoksia vuoden aikana, tekninen johtaja tuo muutosesitykset teknisen lautakunnan käsittelyyn erikseen.
Investointiosa/käyttösuunnitelmat ovat liitteenä.
Toimivalta hallintosääntö 88 §
Esittelijä tekninen johtaja Matti Vesava
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy laaditut investointiosa/käyttösuunnitelmat ja päättää investointiosaan/käyttösuunnitelmiin mukaisesti omana työnä suoritettavat kohteet.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |