Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lasten ja nuorten lautakunta
Pöytäkirja 11.02.2025/Pykälä 12


 

Selvitys lasten ja nuorten lautakunnan alaisen toiminnan riskienhallinnasta 2024 sekä suunnitelma sisäisestä valvonnasta 2025

 

Lasten ja nuorten lautakunta 11.02.2025 § 12  

83/00.01.04.02/2025  

 

 

Valmistelija kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila

 

 

Kasvatus- ja opetusjohtaja esittelee selvityksen lasten ja nuorten lautakunnan alaisen toiminnan riskienhallinnasta vuodelta 2024 sekä suunnitelman sisäisestä valvonnasta vuonna 2025.

 

Eri työyksiköissä on kartoitettu toiminnan merkittävimmät riskit ja toimenpidesuunnitelmat, ja ne on kirjattu Graniteen. Palvelualueen riskikartoitus on päivitetty joulukuussa 2024. Vuonna 2024 ei ole tapahtunut sellaisia onnettomuuksia tai läheltä piti -tilanteita, jotka vaikuttaisivat riskiarvioon. Sisäisen valvonnan ohje on käsitelty palvelualueen johtoryhmässä, ja esihenkilöt ovat sopineet tarvittavista toimenpiteistä ja työnjaosta palvelualueella.

 

Kasvatus- ja opetuspalveluiden alaiseen toimintaan ei kohdistu

vireillä olevia oikeudenkäyntejä tai korvausvaateita.

 

Toimivalta hallintosääntö 107 § 

 

Esittelijä kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila

 

Päätösehdotus Lasten ja nuorten lautakunta hyväksyy riskienhallintaselvityksen 2024 sekä merkitsee tiedoksi sisäisen valvonnan suunnitelman 2025.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.