Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lasten ja nuorten lautakunta
Pöytäkirja 11.02.2025/Pykälä 5


 

Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset 1.1.–31.12.2025

 

Lasten ja nuorten lautakunta 11.02.2025 § 5  

26/12.07.00.00/2025  

 

 

Valmistelija varhaiskasvatuspäällikkö Sari Koivisto

 

Omassa kodissaan työskenteleville kunnallisille perhepäivähoitajille korvataan lapsen hoidosta aiheutuneet välittömät kustannukset kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen  KVTES (2022–2025) perhepäivähoitajia koskevan liitteen 12 pykälän 13 (Perhepäivähoidon kustannuskorvaus) mukaan vähintään Suomen Kuntaliiton kulloinkin voimassa olevan perhepäivähoidon kustannuskorvauksia koskevan suosituksen mukaisesti. Suomen Kuntaliiton suositus kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvauksista 2025 | Kuntaliitto.fi

 

Kustannuskorvausten tarkistuksessa on käytetty perusteena elintarvikekustannusten osalta kuluttajahintaindeksin ravintoryhmän alaindeksin ja muiden kustannusten osalta kuluttajahintaindeksin muutosta. Suositusta tarkistetaan yleensä kalenterivuosittain, ja laskennan perusteena käytetään viimeisimpiä Tilastokeskuksen julkaisemia toteutuneita indeksejä.

 

Suomen Kuntaliitto suosittelee keskusteltuaan asiasta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Julkisen alan unioni JAU ry:n kanssa, että kunnallisessa perhepäivähoidossa ajalla 1.1.–31.12.2025 omassa kodissaan työskenteleville perhepäivähoitajille maksetaan seuraavien yksikköhintojen pohjalta laskettuja kustannuskorvauksia (alle kouluikäinen/koululainen):

 

-          aamiainen tai välipala tai iltapala 0,92/1,19 euroa

-          lounas tai päivällinen 2,17/2,82 euroa

-          muu kustannus 2,13/2,13 euroa.

 

Korotukset korvaushintoihin olisivat 0,01–0.03 euroa varhaiskasvatusikäisten lasten osalta.

 

Erityisruokavalioiden korvaukset on maksettu Orivedellä 1.1.2022 alkaen lasten ja nuorten lautakunnan kokouksessaan 5.4.2022 tekemän päätöksen 24 §:n mukaisesti seuraavasti:

 

- 10 % lisäys (laktoositon, kananmuna-allergia)

- 30 % lisäys (maidoton, gluteeniton, vilja-allergia, lakto-ovovegetaarinen)

- muu korvaus ostokuitin mukaan vaativassa erityisruokavaliossa: äidinmaidonkorvike, soija-, kaura- ja riisijuomat sekä erikoislihat (riista, poro).

 

Toimivalta hallintosääntö 28 § 

 

Esittelijä kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila

 

Päätösehdotus Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset ajalla 1.1.–31.12.2025 ovat seuraavat (varhaiskasvatusikäinen/koululainen):

- aamiainen tai välipala tai iltapala 0,92/1,19 euroa
- lounas tai päivällinen 2,17/2,82 euroa
- muu kustannus 2,13/2,13 euroa.

Korotukset astuvat voimaan takautuvasti 1.1.2025 alkaen.

Erityisruokavalioiden korvaukset säilyvät lasten ja nuorten lautakunnan kokouksessaan 5.4.2022 tekemän päätöksen 24 §:n mukaisena ajalla 1.1.–31.12.2025.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.