RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.02.2025/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kuntalaisaloitteet vuodelta 2024
Kaupunginhallitus 17.02.2025 § 29
559/00.01.03.00/2024
Valmistelija talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Kunnan asukkailla ja kunnassa toimivilla yhteisöillä sekä säätiöillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua
koskevassa asiassa. Kuntalaisaloitteen käsittelee se viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa.
Kunnan on ilmoitettava aloitteen tekijälle aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.
Jos aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, on asia otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta.
Kaupungin verkkosivulla os. Kaupunkimme > Osallistu ja vaikuta > Aloitteet > Kuntalaisaloitteet 2017-2024 voi seurata kuntalaisaloitteiden käsittelyn etenemistä.
Vuoden 2024 kuntalaisaloitteet:
2.2.2024 KSL:n Oriveden seudun opintojärjestö ry:n on jättänyt kuntalaisaloiteen: Kuntalaisaloite kirjallisuusalan tapahtuma- ja toimintakokonaisuudesta.
Hyvinvointi- ja elämänlaatulautakunta on käsitellyt aloitteen 14.5.2024. Kulttuuripalvelut ovat käynnistäneet verkoston toiminnan ja edistävät jatkossa kuntalaisaloitteessa esitettyjä asioita resurssien puitteissa.
Toimivalta kuntalaki 23 §
Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle tiedoksi, että vuonna 2024 tehtiin yksi kuntalaisaloite ja se on loppuun käsitelty.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |