RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 18.03.2025/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Maisematyölupahakemus nro 2025-5, tila Sakkola 562-415-2-79
Ympäristölautakunta 04.02.2025 § 17
Valmistelija rakennustarkastaja Mika Lahtinen
Maanomistaja on jättänyt rakentamislain 53 §:n mukaisen maisematyölupahakemuksen, joka koskee uudistus- ja harvennushakkuiden suorittamista Oriveden kaupungin Pajukannan kylässä sijaitsevalla tilalla 562-415-2-79. Hakkuukuviot sijoittuvat Sakkolanlahden ranta-asemakaava-alueelle ja siellä metsätalousalueelle (M) ja osittain myös maatilan talouskeskuksen alueelle (AM). Sijaintikartta ja kuviokartta ovat liitteenä. Alueen ranta-asemakaavaan voi tutustua Oriveden kaupungin internetsivuilta.
Hakemuksen mukaan (M) alueella sijaitseville kuvioille 48.0, 45.1 ja 45.0 tehdään avohakkuu. Kuvioilla on runsaasti tuulenkaatoja. Hakkuuajankohtaa on em. syystä kiirehdittävä. (M ja MA) kaavan alueella oleville kuvioille 35.0 ja 49.1 tehdään harvennushakkuu 2-3 vuoden kuluttua. Kuviot 42.1, 43.0 ja 48.3 hakataan myöhemmin päätehakkuuna, mikäli tulee uusia myrskytuhoja. Päätehakkuissa säästetään mäntyjä ja säästöpuuryhmien sijoittelussa huomioidaan maisema-arvot. Järven rantaan jätetään PEFC-sertifikaatin mukainen suojakaista (10 m). Päätehakkuun jälkeen tehdään maanmuokkaus ja istutetaan kuusen ja koivuntaimia.
Ranta-asemakaavan määräyksissä metsätalousaluetta (M) koskeva määräys: ” Maa- ja metsätalousalue, metsänhoidolliset toimenpiteet tulee suorittaa maisemalliset seikat huomioon ottaen.”.
Lintujen pesimäaikoja ei ranta-asemakaavan kaavamääräyksissä ole huomioitu.
Naapurien kuuleminen suoritetaan kaupungin toimesta.
Kuulemisaika umpeutuu 4.2.2025 ympäristölautakunnan kokoukseen mennessä.
Alueella on ranta-asemakaava ja hakkuutoimenpiteiden suorittaminen edellyttää rakentamislain 53 §:n mukaista maisematyölupaa.
Rakentamislain 54 §:n 1 mom. mukaan ” Alueella, jolla on voimassa asemakaava tai yleiskaava, kunnan on myönnettävä maisematyölupa, jollei toimenpide vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen taikka turmele kaupunki- tai maisemakuvaa”.
Rakentamislain 76 §:n Lupamääräykset mukaan: ”Kunta voi antaa lupapäätöksessä rakennuskohdetta, rakennustyön tai toimenpiteen suorittamista ja niistä mahdollisesti aiheutuvien haittojen rajoittamista koskevia määräyksiä”. Lupapäätökseen tulisikin lisätä lupaehto, jolla varmistetaan luonnonsuojelulain ja lintudirektiivin mukainen lintujen pesintäaikojen huomioiminen toimenpiteen suorittamisessa.
Toimivalta hallintosääntö 30 §
Esittelijä rakennustarkastaja Mika Lahtinen
Päätösehdotus Päätösehdotus tehdään kokouksessa naapurien kuulemisajan umpeuduttua.
Rakennustarkastajan kokouksessa tekemä päätösehdotus:
Ympäristölautakunta päättää palauttaa asian uudelleen valmisteluun, koska asia ei ole vielä valmis päätettäväksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Ympäristölautakunta 18.03.2025 § 31
50/10.03.00.06/2025
Valmistelija rakennustarkastaja Mika Lahtinen
Maanomistaja on jättänyt rakentamislain 53 §:n mukaisen maisematyölupahakemuksen, joka koskee uudistus- ja harvennushakkuiden suorittamista Oriveden kaupungin Pajukannan kylässä sijaitsevalla tilalla 562-415-2-79. Hakkuukuviot sijoittuvat Sakkolanlahden ranta-asemakaava-alueelle ja siellä metsätalousalueelle (M) ja osittain myös maatilan talouskeskuksen alueelle (AM). Sijaintikartta ja kuviokartta ovat liitteenä. Alueen ranta-asemakaavaan voi tutustua Oriveden kaupungin internetsivuilta.
Hakemuksen mukaan (M) alueella sijaitseville kuvioille 48.0, 45.1 ja 45.0 tehdään avohakkuu. Kuvioilla on runsaasti tuulenkaatoja. Hakkuuajankohtaa on em. syystä kiirehdittävä. (M ja MA) kaavan alueella oleville kuvioille 35.0 ja 49.1 tehdään harvennushakkuu 2-3 vuoden kuluttua. Kuviot 42.1, 43.0 ja 48.3 hakataan myöhemmin päätehakkuuna, mikäli tulee uusia myrskytuhoja. Päätehakkuissa säästetään mäntyjä ja säästöpuuryhmien sijoittelussa huomioidaan maisema-arvot. Järven rantaan jätetään PEFC-sertifikaatin mukainen suojakaista (10 m). Päätehakkuun jälkeen tehdään maanmuokkaus ja istutetaan kuusen ja koivuntaimia.
Ranta-asemakaavan määräyksissä metsätalousaluetta (M) koskeva määräys: ” Maa- ja metsätalousalue, metsänhoidolliset toimenpiteet tulee suorittaa maisemalliset seikat huomioon ottaen.”.
Lintujen pesimäaikoja ei hakemuksessa ole huomioitu.
Naapurien kuuleminen on suoritettu kaupungin toimesta.
Kuulemismenettelyssä kiinteistön 562-415-2-180 omistajan edunvalvoja on jättänyt huomautuksen (liitteenä kokoukseen osallistuville). Huomautus on jaettu kolmeen osioon seuraavasti:
1) Sakkolanlahti on jo nyt rehevöitynyt ja merkittävät hakkuut vaikuttavat hulevesiin sekä maaperän ravinteiden kulkeutumiseen Längelmäveteen. Hakkuut ja suojakaistat tulee suunnitella ja suorittaa siten, ettei vesistöön kulkeutuvien ravinteiden määrä kasva. Hakemuksessa ei nyt ole minkäänlaista hulevesisuunnitelmaa tai ympäristönhoitosuunnitelmaa.
2) Maisematyöluvassa haetaan lupaa useille eri hakkuille ja useiden vuosien ajalle. Ymmärrämme tuulenkaatotuhojen hoitotarpeen, mutta myöhempien hakkuiden osalta emme puolla maisematyöluvan myöntämistä etukäteen. Ehdotamme, että myöhemmille hakkuille haettaisiin erillinen maisematyölupa, kun asia tulee ajankohtaiseksi. Tällöin voidaan arvioida lisähakkuiden luonto- ja muita ympäristövaikutuksia kulloisessakin tilanteessa.
3) Hakkuiden suorittajan tulee noudattaa Pajukannantielle asetettuja käyttö- ja painorajoituksia sekä luonnollisesti korjata mahdollisesti aiheuttamansa vauriot. Hakkuutyöstä, puiden keruusta ja kuljetuksesta ei saa aiheutua haittaa tien käyttäjille.
Maisematyöluvan hakijalta on pyydetty huomautuksesta vastine.
Hakija on jättänyt huomautuksesta seuraavat vastineensa:
1) 1. Hakkuiden suojakaistaleet huomioidaan hakkuun toteutuksessa.
Hakkuualueen ja järven väliin jää merkittävä 10-15m levyinen suojavyöhyke luontaisesta lehtipuustosta ja pensaista. Suojavyöhykkeellä ei hakata eikä siellä ajeta hakkuukoneilla. Hakkuualue on vanha pelto, jossa aikaisempien kokemusten mukaan kasvaa varsin nopeasti luontainen kasvipeitto. Hakkuualueeseen toteutetaan istutus nopeasti hakkuiden jälkeen.
1) 2. Koska maapohja on vanhaa peltoa, sen muokkaustarve on erittäin vähäinen, joka vähentää kuormitusriskiä merkittävästi.
2) 3. Hakemuksella varaudutaan tuleviin metsänhoidollisiin toimenpiteisiin. Alueet sisältävät metsänhoidollisesti oikea-aikaisia kasvatusmetsän harvennuksia että päätehakkuita. Päätehakkuut osuvat v. 1974 pakettipeltoon istutettuun noin 40.000 taimeen, kun tilan tuotanto vaihdettiin viljasta puuhun. Hakkuut ovat alueellisesti rajallisia, mutta puun kasvun, laho ja tuhohyönteis yms. vaurioiden välttämisen kannalta suunnitelman mukaisia.
2) 4. Tilan pitkän aikavälin metsänhoitosuunnitelman mahdolliset toimenpiteet on yritetty huomioida etukäteen, jolla varmistetaan kestävän ja ympäristöarvojen mukaisen metsätalouden toteutuminen sekä tilan talouden ylläpito pitkällä aikavälillä. Maisematyöluvan käsittely on kustannuksena merkittävä etenkin jos hakkuu on määrällisesti pieni.
3) 5. Puun kuljetuksessa noudatetaan Pajukannantien tiekunnan painorajoituksia sekä ohjeita vaurioiden välttämiseksi. Mahdollisista vaurioista ja niiden korjaamisesta sovitaan tiekunnan kanssa. Metsätalouden aiheuttamat kustannukset on huomioitu tiekunnan vuosittaisessa maksussakin, joka ei tietenkään korvaa yksittäisiä vaurioita. Mahdolliset yksittäiset normaaliin kulumaan ja käyttöön kuulumattomat vauriot korjaa puunostaja, joista sovitaan erikseen.
Alueella on ranta-asemakaava ja hakkuutoimenpiteiden suorittaminen edellyttää rakentamislain 53 §:n mukaista maisematyölupaa.
Rakentamislain 54 §:n 1 mom. mukaan ” Alueella, jolla on voimassa asemakaava tai yleiskaava, kunnan on myönnettävä maisematyölupa, jollei toimenpide vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen taikka turmele kaupunki- tai maisemakuvaa”.
Rakentamislain 76 §:n Lupamääräykset mukaan: ”Kunta voi antaa lupapäätöksessä rakennuskohdetta, rakennustyön tai toimenpiteen suorittamista ja niistä mahdollisesti aiheutuvien haittojen rajoittamisesta koskevia määräyksiä”. Lupapäätökseen tulisikin lisätä lupaehto, jolla varmistetaan luonnonsuojelulain ja lintudirektiivin mukainen lintujen pesintäaikojen huomioiminen toimenpiteen suorittamisessa.
Toimivalta hallintosääntö 30 §
Esittelijä rakennustarkastaja Mika Lahtinen
Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää myöntää haetun maisematyöluvan ehdolla, että hakkuutoimenpidettä ei saa suorittaa lintujen pesintäaikana, 1.4 - 1.9. välisenä aikana.
Tämä päätös on voimassa viisi (5) vuotta ja annetaan kuulutusmenettelyllä. Mikäli hakkuutoimenpiteitä ei ole aloitettu kolmessa vuodessa tai saatettu loppuun viiden vuoden kuluessa luvan lainvoimaiseksi tulosta, lupa on rauennut.
Päätös lähetetään tiedoksi Pirkanmaan ELY-keskukselle.
Lupapäätöksestä peritään maisematyölupamaksuna 360,00 euroa ja naapurien kuulemisten osalta 5 x 35,00 euroa, yht. 175,00 euroa (rakentamislaki 79 §).
Perustelut:
Harvennus- ja päätehakkuut ovat metsänhoidollisesti oikea-aikaisia. Puusto päätehakkuukuvioilla on iäkästä järeää kuusikkoa ja sen kasvu on jo pysähtynyt. Lisäksi heti hakattavilla kuvioilla on huomattava määrä tuulenkaatoja ja siten lisääntynyt hyönteistuhoriski. Harvennushakkuulla tehdään tilaa jäävälle puustolle kasvaa ja järeytyä.
Hakkuutoimenpiteet ovat ranta-asemakaavan määräysten mukaisia.
Lisäksi naapurin huomautukseen on hakijan vastineessa saatu hyvät ja selventävät perustelut: esim. suojakaistaleilla on valmiiksi puu- ja pensas- ym. kasvustoa, jossa ravinteita ja kiintoaineita sitovaa juuristoa on runsaasti. Vanhaa peltoa ei ole tarvetta juurikaan muokata uudistamisen yhteydessä. Hakkuutöille luvassa myönnetty määräaika pitää sisällään kyseiset tulevatkin työt, vaikka niitä ei kerralla tehdäkään, mikä mahdollistaa paremman suunnittelun toimenpiteiden suorittamisen ajankohdan ja kustannusten jakautumisen osalta. Lisäksi tien käytön ja mahdollisten hakkuista aiheutuvien korjaustarpeiden osalta on annettu selvitys, jonka mukaan tielle ei aiheudu haittaa. Luvan myöntämiselle ei ole estettä. Asetetulla lupaehdolla rajataan toimenpiteiden suorittaminen lintujen pesintäaikojen ulkopuolelle. Toimenpide ei vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen taikka turmele kaupunki- tai maisemakuvaa (rakentamislaki 54 §).
Sovelletut säädökset: Alueella oleva ranta-asemakaava sekä rakentamislaki 53 §, 54 §, 76 §, 77 § ja 79 §. Lupaehdon osalta Luonnonsuojelulaki 70 § ja EU lintudirektiivi 2009/147/EY 5.
Asian käsittely Nuorisovaltuuston edustaja Paavo Pesonen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen kello 17:47.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |