RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 18.03.2025/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Maisematyölupahakemus nro 2025-6, tila Kellosalmi 562-427-1-56
Ympäristölautakunta 18.03.2025 § 32
68/10.03.00.06/2025
Valmistelija Rakennustarkastaja Mika Lahtinen
Pohjois-Hämeen Hippoksen Säätiö on jättänyt rakentamislain 53 §:n mukaisen maisematyölupahakemuksen, joka koskee hakemuksen mukaisesti harvennushakkuun (alaharvennus) suorittamista Oriveden kaupungin Suomaseman kylässä tilalla Kellosalmi 562-427-1-56. Hakkuukuviot sijaitsevat Längelmäveden Ponsanselän ranta-alueilla. Hakkuukuviot on esitetty eri väreillä ja rasteroinnilla sekä kuvionumeroilla hakemuksen karttaliitteessä. Hakkuualuetta yht. n. 2,1 ha. Sijaintikartta ja hakkuukuviokartta ovat liitteenä.
Alueen ranta-asemakaavaan voi tutustua Oriveden kaupungin internetsivuilta.
Maisematyölupahakemus koskee Kellosalmi nimisen ranta-asemakaavan maa- ja metsätalousalueella (M) sijaitsevia hakkuukuvioita. Hakemuksen mukaan: Metsänhoitotoimenpiteinä on harvennushakkuu, alaharvennus, noin kolmannes puustosta poistetaan. Alaharvennuksessa poistetaan vialliset sekä sairaat puut, valta- ja lisävaltapuita pienemmät puut. Valtapuista mutkaiset, lengot, paksuoksaiset, ja tukkiosaltaan haaroittuneet puut niin, että metsikköön jää harvennusmallien mukainen määrä mahdollisimman hyvälaatuista ja kasvuisaa puustoa. Täydennykseksi tai säästöpuiksi voidaan jättää pienikokoisia, huonolaatuisia tai taloudellisesti vähäarvoisia puita.
Hakemuksen perustelut: Harvennushakkuu kuviolla 60.0 on metsänhoidollisesti oikea-aikainen. Puusto kuviolla on pääosin noin 50- vuotiasta kuusikkoa, joka kasvaa liian taajassa, myös kasvu on jo hidastunut. Harvennushakkuulla tehdään tilaa jäävälle puustolle kasvaa ja näin varmistaa puuston suotuisa järeyskasvu.
Ranta-asemakaavan määräyksissä maa- ja metsätalousalueelle (M) maininta: Maa- ja metsätalousalue. Metsänhoitotoimenpiteet alueella tulee suorittaa maisemalliset näkökohdat huomioonottaen.
Lintujen pesintäaikoja ei hakemuksessa ole huomioitu.
Naapureiden kuuleminen on suoritettu kaupungin toimesta.
Kuulemismenettelyssä toimenpiteestä on jätetty yksi huomautus.
Huomautuksen ovat yhdessä jättäneet kiinteistöjen 562-427-1-245 ja 562-427-1-248 omistajat seuraavasti: (Huomautus liitteineen liitteenä kokoukseen osallistuville.)
Kirjallinen huomautus koskien maisematyölupaa Kellosalmi 562-427-1-56
Viittaamme 1-vaiheen hakkuusuunnitelmaan joulukuulta 2017.
Asia käsitelty maastokatselmuksessa 21.12.2017 ja muutokset hyväksytty 27.12.2017 Pohjois-Hämeen Hippoksen säätiö / Säätiön puheenjohtaja
Liite 1 Ehdotus hakkuusuunnitelman muuttamisesta.
Liite 2 Pöytäkirja/Sopimus
Sopimuksessa käyty läpi mm. seuraavia asioita:
Tonttien (4 kpl) rajoille jätetään 13 m leveä suojakaistale, joista puita ei poisteta ellei tontin omistaja sitä erikseen esitä.
Suojakaistaleen lisäksi rajataan 17 m leveä alue, josta poistetaan vain sellaiset puut, joista on mahdollista tehdä vähintään yksi tukkipölkky,
toimenpiteellä säilytetään metsäinen maisema tontilta katsottuna.
Juoksijankujan itäpuolella oleva mäyränpesän alue säilytetään kuten 27.12.2017 sovittu. Hakkuujätteet kerätään Juoksijankujan varteen.
Olemme kunnostaneet syksyllä 2024 Juoksijankujan murskepintaiseksi. Edellytämme, että metsänomistaja toimittaa toimenpiteen jälkeen kolme kuormaa mursketta tienpinnan korjauksiin. Samoin esitämme, että kohteessa pidetään katselmus ennen töiden aloittamista.
Huomautukseen on jätetty valtuutetun luvanhakijan toimesta vastine:
Lisäselvitys suunnitelmaan:
Huomautuksessa on viitattu vuoden 2017 toimenpiteisiin kohteiden avohakkuusta. Tällä hetkellä kohteelle on suunniteltu harvennushakkuu, jossa käsiteltävältä alueelta poistetaan vain osa puista. Kiinteistörajoille on mahdollista jättää suojakaista. Kaistan leveys ja tarkemmat yksityiskohdat on varmasti helpoin suunnitella maastokatselmuksessa, samalla voidaan tehdä myös rajaukset maastoon.
Olen keskustellut asiasta (puhelimessa 18.2.2025) maanomistajan edustajan, säätiön puheenjohtajan kanssa ja saanut häneltä valtuudet tehdä tarvittavat muutokset hakkuusuunnitelmaan yhteistyössä rajanaapureiden kanssa.
Harvennushakkuulta ei kerätä hakkuutähteitä energiapuuksi, hakkuutähteet puidaan ajourille parantamaan maaston kantavuutta.
Hakkuu on suunniteltu tehtäväksi talvella, jolloin maasto kestää hakkuun sekä metsäkuljetuksen ja tiestö puiden kaukokuljetuksen. Maastokatselmuksen sopimista varten allekirjoittaneen yhteystiedot saa luovuttaa rajanaapureille.
Alueella on ranta-asemakaava ja hakkuutoimenpiteiden suorittaminen edellyttää rakentamislain 53 §:n mukaista maisematyölupaa.
Rakentamislain 54 §:n 1 mom mukaan ” Alueella, jolla on voimassa asemakaava tai yleiskaava, kunnan on myönnettävä maisematyölupa, jollei toimenpide vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen taikka turmele kaupunki- tai maisemakuvaa”.
Rakentamislain 76 §:n Lupamääräykset mukaan: ”Kunta voi antaa lupapäätöksessä rakennuskohdetta, rakennustyön tai toimenpiteen suorittamista ja niistä mahdollisesti aiheutuvien haittojen rajoittamista koskevia määräyksiä”. Lupapäätökseen tulisikin lisätä lupaehto, jolla varmistetaan luonnonsuojelulain ja lintudirektiivin mukainen lintujen pesintäaikojen huomioiminen toimenpiteen suorittamisessa.
Toimivalta hallintosääntö 30 §
Esittelijä rakennustarkastaja Mika Lahtinen
Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää myöntää haetun maisematyöluvan ehdolla, että hakkuutoimenpidettä ei saa suorittaa lintujen pesintäaikana, 1.4 - 1.9. välisenä aikana.
Tämä päätös on voimassa viisi (5) vuotta ja annetaan kuulutusmenettelyllä. Mikäli hakkuutoimenpiteitä ei ole aloitettu kolmessa vuodessa tai saatettu loppuun viiden vuoden kuluessa luvan lainvoimaiseksi tulosta, lupa on rauennut.
Päätös lähetetään tiedoksi Pirkanmaan ELY-keskukselle.
Lupapäätöksestä peritään maisematyölupamaksuna 360,00 euroa ja naapurien kuulemisten osalta 4 x 35,00 euroa, yht. 140,00 euroa (rakentamislaki 79 §).
Perustelut: Puusto on kasvanut harvennushakkuuvaiheeseen ja esitetyt toimenpiteet ovat metsänhoidollisesti oikea-aikaisia. Puuston kasvu on jo hidastunut ja harvennuksella tehdään tilaa jäävän puuston kasvulle ja järeytymiselle.
Haetut hakkuutoimenpiteet ovat maisemaan rajallisesti vaikuttavia metsänhoitotoimenpiteitä ja kyseessä on harvennushakkuu, joka ei maisemassa juurikaan erotu. Kiinteistöjen rajoille jätetään suojakaista. Vesistön rantaan asti hakkuut eivät ulotu, joten riittävä maisemallinen suojakaista järveltäkin päin toteutuu. Luonnon monimuotoisuutta tuetaan jättämällä hakkuutähteet korjaamatta ja mäyrän pesäkolon ympäristö huomioidaan suunnittelussa. Hakkuutyöt on suunniteltu tehtävän talvella, jolloin vauriot maastossa, ajourilla ja tiestössä jäävät vähäisiksi. Rakentamislain mukaisen maisematyöluvan myöntämiselle ei ole estettä. Hakkuutyöhön liittyvistä yksityiskohtaisista toimenpiteistä ja sopimuksista sekä niiden tulkinnasta osapuolet voivat sopivat erikseen. Saadun maisematyölupahakemusaineiston perusteella rakentamislain mukainen maisematyölupa voidaan myöntää seuraavilla perusteilla:
Hakkuutyöhön liittyvistä yksityiskohtaisesta ohjeistuksesta osapuolet sopivat erikseen esim. hakkuutyömaan ennakkokatselmuksessa sovitun mukaisesti. Asetetulla lupaehdolla rajataan toimenpiteiden suorittaminen lintujen pesintäaikojen ulkopuolelle. Toimenpide ei vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen, taikka turmele kaupunki- tai maisemakuvaa (rakentamislaki 54 §).
Sovelletut säädökset: Alueella oleva ranta-asemakaava sekä rakentamislaki 53 §, 54 §, 76 §, 77 §, 79 §. Lupaehdon osalta: Luonnonsuojelulaki 70 § ja EU Lintudirektiivi 2009/147/EY 5.
Asian käsittely Nuorisovaltuuston edustaja Paavo Pesonen palasi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana kello 17:51.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |