Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lasten ja nuorten lautakunta
Pöytäkirja 18.03.2025/Pykälä 27


 

Varhaiskasvatuksen kesäajan maksuttomat jaksot

 

Lasten ja nuorten lautakunta 18.03.2025 § 27  

137/12.07.00.00/2025  

 

 

Valmistelija varhaiskasvatuspäällikkö Sari Koivisto

 

Kesäaikana lapsia lomailee varhaiskasvatuksesta ja myös henkilöstö on oikeutettu lomaan. Varhaiskasvatuksen asiakkaille tarjotaan maksuttomia jaksoja, joilla on tarkoitus saada helpotusta kesäajan varhaiskasvatuksen järjestelyihin. Kesäisin varhaiskasvatusta tarvitsevien lasten määrän vähentyessä henkilökunnan vuosilomia voidaan keskittää. Lisäksi pystymme keskittämään palvelutoimintaa, joka osaltaan vaikuttaa henkilöstö - ja kiinteistöjärjestelyihin.

 

Tampereen seudulla on tavoitteena yhdenmukaistaa varhaiskasvatuksen toimintaprosesseja kuntien välillä. Kehyskuntien varhaiskasvatuksen johtajat ovat yhdessä sopineet, että jokainen kehyskunta edistää kesäajan maksuttomien jaksojen toimintaperiaatetta yhteisellä kuuden (6) kalenteriviikon jaksojärjestelyllä.

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut määräytyvät varhaiskasvatusmaksuista annetun lain (1503/2016) perusteella. Jos perheelle on kertynyt asiakasmaksua yhdeltätoista kuukaudelta, kahdestoista kuukausi on lain perusteella maksuton. Maksuton kuukausi on heinäkuu, mikäli lapsi on aloittanut varhaiskasvatuksen viimeistään 31.8. edellisenä vuonna. Maksu voidaan periä kahdeltatoista kuukaudelta, mikäli lapselle on varattu varhaiskasvatusta toimintavuoden kaikkina kuukausina, eikä ennakkoon ilmoitettuja poissaolopäiviä ole lain 4 §:n edellyttämällä tavalla riittävästi.

 

Kesällä 2025 perheet voivat valita yhtäjaksoisen kuuden (6) täyden kalenteriviikon mittaisen poissaolojakson, joko 23.6.-3.8.2025 tai 30.6.-10.8.2025 välisen ajan. Vastineeksi poissaolosta asiakkailta ei peritä asiakasmaksua valitulta poissalojaksolta.

 

 Ehtoina maksuttomien jaksojen käyttämiselle ovat:
 

-          Lapsi on kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakas.

-          Perhe on vastannut varhaiskasvatuksen eVaka järjestelmässä kesäajan maksuttoman jakson kyselyyn varhaiskasvatuksessa tiedotetun ajankohdan mukaisesti.

-          Lapsi on poissa varhaiskasvatuspalveluista yhtäjaksoisesti kuusi (6) täyttä kalenteriviikkoa joko 23.6.-3.8.2025 tai 30.6.-10.8.2025 välisen ajan.

-          Lapsen varhaiskasvatussuhde maksulliseen varhaiskasvatukseen kestää koko poissaolojakson ajan. Ehto tarkoittaa käytännössä, että sellaiset lapset, jotka siirtyvät esiopetukseen ja sitä täydentävään varhaiskasvatukseen voivat valita vain sellaisen poissaolojakson, joka päättyy ennen kouluvuoden 2025–2026 alkamista 6.8.2025. Syksyllä 2025 kouluun siirtyvien on tarkoituksenmukaisinta maksuttomien jaksojen käyttämisen sijaan irtisanoutua varhaiskasvatuksesta varhaiskasvatustarpeen 

päättyessä.

 

Edellä mainittujen ehtojen mukaista poissaoloa vastaan asiakas saa maksuttoman heinäkuun sekä muut päivät valitulta kuuden viikon jaksolta. Poissaolojaksolle ilmoittautuessaan asiakas vastaa siitä, että kaikki maksuttomiin jaksoihin liittyvät ehdot täyttyvät. Ehtojen vastainen ilmoittautuminen ei synnytä oikeutta maksuttomaan jaksoon, vaikka ilmoittautuminen teknisesti onnistuisi. Erityisesti on syytä huomata, että määräajan jälkeen saapuneita ilmoittautumisia ei hyväksytä. Jos perhe ei sitoudu kuuden viikon maksuttomaan jaksoon, noudatetaan asiakasmaksulakia.

 

Toimivalta hallintosääntö 26 § 

 

Esittelijä kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila

 

Päätösehdotus Lasten ja nuorten lautakunta päättää hyväksyä kesän maksuttomat jaksot selosteosan mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.