RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.03.2025/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tilapäislainan myöntäminen Västilän Voima ry:lle
Kaupunginhallitus 03.03.2025 § 45
100/02.05.03.00/2025
Valmistelija talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Västilän Voima ry on 10.2.2025 jättänyt hakemuksen Voimantalon varusteluhankkeen 3 950 euron tilapäisrahoituksesta. Lainahakemus koskee Voimantalon salin äänentoiston ja akustiikan saneerausta.
Västilän Voima ry:n hakemus on liitteenä. Muut asiaan liittyvät asiakirjat ovat kokoukseen osallistuville työtilassa.
Kaupunginvaltuuston periaatepäätöksen 18.9.2023 § 58 mukaan kaupunginhallitus voi harkinnanvaraisesti yksittäispäätöksellä myöntää tilapäislainaa mm. hankerahoituksen aiheuttaman tilapäisrahoituksen hoitamiseksi. Tilapäislaina voi olla hanketta kohti enintään 25.000 euroa, laina-aika enintään 12 kuukautta ja tilapäislainasta ei vaadita erillistä vakuutta eikä peritä korkoa. Tilapäislainan määrä voi olla enintään myönnetyn hankerahoituksen suuruinen.
Kuntalain 129 §:n 1 momentin (1.6.2017 voimaan tullut) mukaan: "Kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski." Kuntalain selitysteoksessa Harjula-Prättälä, Kuntalaki - tausta ja tulkinnat todetaan lainan osalta, että säännös koskee kaikenlaista lainan- ja vakuuksienantoa riippumatta siitä, toimiiko tuen saaja markkinoilla kilpailutilanteessa vai ei. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla.
Kyseisestä tilapäislainasta voidaan todeta, että haettu lainamäärä on kaupungin kokoluokassa melko kohtuullinen, laina-aika on lyhyt ja sen myöntämiseen ei voida katsoa liittyvän merkittävää taloudellista riskiä, kun kyse on EU-hankkeeseen liittyvästä tilapäisrahoituksesta. Tilapäislaina ei ole suuruudeltaan kaupungin kokoon ja kantokykyyn nähden niin huomattava, että se vaarantaisi kaupungin kyvyn vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä.
Toimivalta kaupunginvaltuuston päätös 18.9.2023 § 58
Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. myöntää Västilän Voima ry:lle tilapäislainaa 3 950 euroa Voimantalon salin äänentoiston ja akustiikan saneerausta varten,
2. tilapäisrahoitusta ei voi käyttää muuhun kuin edellä mainitun hankkeen rahoittamiseen,
3. tilapäislaina tulee maksaa takaisin viimeistään 12 kuukauden kuluttua lainan nostamisesta ja lainasta ei peritä korkoa eikä sille vaadita vastavakuutta,
4. tilapäislainasta laaditaan erillinen velkakirja,
5. edellyttää, että Västilän Voima ry toimittaa kaupungille kopion hankkeesta Pirkanmaan ELY-keskukselle lähettämästään maksatushakemuksesta.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |