RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 23.04.2025/Pykälä 38
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Maa-aines- ja ympäristölupa: Maansiirto Väinö Tenkanen Ky
Ympäristölautakunta 18.03.2025 § 23
Valmistelija ympäristöinsinööri Milla Nevalainen
Maansiirto Väinö Tenkanen Ky on hakenut 28.04.2024 saapuneella hakemuksella maa-aineslain mukaista lupaa kalliokiviaineksen ottamiseen ja ympäristölupaa kiviaineksen louhintaan ja murskaukseen tilalle Sarvenosa, kiinteistötunnus 562-431-3-125. Alue sijaitsee Oriveden kaupungin Voitilan kylässä Hirsilän taajaman pohjoispuolella noin 10 km Oriveden keskustasta pohjoiseen. Karttaote alueesta on liitteenä.
Kysymyksessä on olemassa olevan toiminnan jatkaminen. Alueella on ollut Oriveden kaupungin ympäristölautakunnan 2.10.2017 myöntämät kymmenen vuoden määräaikainen maa-ainesten ottamislupa sekä toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa kivenlouhinnalle ja murskaamolle.
Lupahakemuksesta on tiedotettu kuuluttamalla Oriveden kaupungin internetsivuilla 10.5.-17.6.2024 sekä Oriveden Sanomissa 8.5.2024. Hakemuksesta on lähetetty erikseen tieto läheisten kiinteistöjen omistajille. Asiakirjat ovat olleet kuulutusajan nähtävillä Oriveden kaupungin internetsivulla.
Maa-aines- ja ympäristölupapäätösehdotus toimitetaan Oriveden kaupungin ympäristölautakunnan jäsenille sähköisesti ja se esitellään lautakunnan kokouksessa.
Toimivalta hallintosääntö 30 §
Esittelijä ympäristöinsinööri Milla Nevalainen
Päätösehdotus Ympäristölautakunta myöntää Maansiirto Väinö Tenkanen Ky:lle ympäristöinsinöörin esittelyn mukaisen maa-aines- ja ympäristöluvan.
Ympäristöinsinöörin kokouksessa tekemä muutettu päätösehdotus:
Ympäristölautakunta päättää palauttaa asian valmisteluun.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Ympäristölautakunta 23.04.2025 § 38
226/11.01.00/2024
Valmistelija ympäristöinsinööri Milla Nevalainen
Maansiirto Väinö Tenkanen Ky on hakenut 28.04.2024 saapuneella hakemuksella maa-aineslain mukaista lupaa kalliokiviaineksen ottamiseen ja ympäristölupaa kiviaineksen louhintaan ja murskaukseen tilalle Sarvenosa, kiinteistötunnus 562-431-3-125. Alue sijaitsee Oriveden kaupungin Voitilan kylässä Hirsilän taajaman pohjoispuolella noin 10 km Oriveden keskustasta pohjoiseen. Karttaote alueesta on liitteenä.
Kysymyksessä on olemassa olevan toiminnan jatkaminen. Alueella on ollut Oriveden kaupungin ympäristölautakunnan 2.10.2017 myöntämät kymmenen vuoden määräaikainen maa-ainesten ottamislupa sekä toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa kivenlouhinnalle ja murskaamolle.
Lupahakemuksesta on tiedotettu kuuluttamalla Oriveden kaupungin internetsivuilla 10.5.-17.6.2024 sekä Oriveden Sanomissa 8.5.2024. Hakemuksesta on lähetetty erikseen tieto läheisten kiinteistöjen omistajille. Asiakirjat ovat olleet kuulutusajan nähtävillä Oriveden kaupungin internetsivulla.
Maa-aines- ja ympäristölupa oli käsittelyssä kaupungin ympäristölautakunnan kokouksessa 18.03.2025, ja palautettiin valmisteluun ympäristöinsinöörin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.
Toimivalta hallintosääntö 30 §
Esittelijä ympäristöinsinööri Milla Nevalainen
Päätösehdotus Ympäristölautakunta myöntää Maansiirto Väinö Tenkanen Ky:lle esitetyn liitteen mukaisen maa-aines- ja ympäristöluvan.