RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.03.2025/Pykälä 81
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtiokonttorin ilmoitus mahdollisuudesta hakea Reima Juhani Liljan kuolinpesän omaisuutta
Kaupunginhallitus 31.03.2025 § 81
162/02.07.02.00/2025
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Tuija Peurala
Valtiokonttori on ilmoittanut Oriveden kaupungille 8.1.2025 mahdollisuu-desta hakea kuolinpesän omaisuutta.
Reima Juhani Lilja on kuollut 15.8.2024 viimeisenä kotikuntanaan Hämeenkyrö. Häneltä ei jäänyt perimään oikeutettuja sukulaisia, joten hänen omaisuutensa on tullut perintökaaren 5 luvun mukaisesti valtiolle. Valtion oikeutta perillisittä kuolleiden kuolinpesiin valvoo Valtiokonttori.
Perillisittä kuolleen henkilön kotikunnalla on oikeus hakea kuolinpesän
omaisuutta luovutettavaksi kunnalle. Kuolinpesään kuuluvan kiinteistön
sijaintikunta voi hakea kiinteistöä. Reima Liljalla on ollut vapaa-ajan-kiinteistö Liljasaaressa, joka sijaitsee Oriveden kaupungin alueella.
Kunnan tulee ilmoittaa jokin hyvinvointiin, terveyteen, koulutukseen,
kasvatukseen tai kulttuuri-, nuoriso-, kirjasto- tai liikuntapalveluihin liittyvä
käyttötarkoitus haettavalle omaisuudelle. Valtiokonttori luovuttaa
omaisuuden tähän tarkoitukseen. Käyttötarkoituksen on hyvä olla tarpeeksi
yleisluontoinen. Hakemusta ei tarvitse muuten perustella eikä omaisuuden
mahdollinen luovuttaminen kunnalle perustu tarveharkintaan.
Hakemus pyydetään toimittamaan Valtiokonttoriin 15.7.2025 mennessä
Toimivalta Hallintosääntö 23 § 63 kohta
Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. hakea Valtiokonttorista Reima Juhani Liljan Oriveden kaupungin alueella sijaitsevaa kiinteistöomaisuutta. Perinnön käyttökohteena on orivesiläisten hyvinvoinnin, osallisuuden ja turvallisuuden edistäminen (mm. eri ikäisten kuntalaisten matalan kynnyksen tapahtumat, kerhot, retket).
2. valtuuttaa hyvinvointijohtajan tekemään päätökset erillisvarojen käytöstä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |