RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 16.04.2025/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Harkinnanvaraisen palkallisen työvapaan myöntäminen
Henkilöstöjaosto 16.04.2025 § 13
202/01.01.03.03/2025
Valmistelija talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Luokanopettaja ---------- on 21.3.2025 hakenut 10 päivää palkallista työvapaata vuodelle 2025.
------ suorittaa Tampereen yliopistossa espanjan kielen perus- ja aineopintoja työn ohessa opintovapaalla. (kokouksessa tehty korjaus)
Henkilöstöjaoston päätöksessä 17.12.2013 (48 § kohta 4.3) todetaan, että mikäli jatkokoulutus tukee kaupungin toiminnallisia tavoitteita, voidaan osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti omaehtoiseen koulutukseen myöntää palkallista virka- tai työvapaata enintään 10 kalenteripäivää vuodessa.
------- esihenkilö, rehtori Sohvi Kuorelahti Markku Puputti (kokouksessa tehty korjaus) puoltaa 10 harkinnanvaraisen palkallisen työvapaan myöntämistä vuodelle 2025.
------- kouluttautuminen kielen antaa hänelle pätevyyden opettaa espanjan kieltä peruskoulussa, ala- ja yläkoulussa. Espanjan kielen opiskelu tukee mm. Erasmus+-yhteistyötä ja hyödyntää sitä kautta Oriveden oppilaita.
Toimivalta hallintosääntö 70 §
Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Henkilöstöjaosto
1. toteaa, että ----------- hakemus koskee omaehtoiseen jatkokoulutukseen hakeutumista.
2. myöntää luokanopettaja ------------- 10 kalenteripäivää palkallista työlomaa koulutuksen opetuspäiviin vuonna 2025.
3. toteaa, että Oriveden kaupunki ei osallistu koulutuksen kustannuksiin eikä matka- ja majoituskuluihin.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |