Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 30



 

Hallintosäännön muuttaminen

 

Kaupunginhallitus 31.03.2025 § 82 

 

 

 

Valmistelija talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja

 

Uuden kaupunginvaltuuston toimikausi alkaa 1.6.2025. Tässä yhteydessä on tarkoituksenmukaista tehdä tarvittavat muutokset hallintosääntöön mm. luottamushenkilöorganisaation ja toimivaltuuksien osalta. Lisäksi samassa yhteydessä voidaan tehdä muita tarvittavia teknisiä muutoksia, jotka ovat nousseet toiminnassa esiin.

 

Toimielimistä uutena esitetään perustettavaksi seitsemän (7) jäseninen kaupunkikehityslautakunta, joka korvaa elinvoimajaoston sekä maankäyttö- ja kaavatoimikunnan. Lautakunnan tehtävänä on huolehtia yhdistyskunta- ja maankäytön suunnittelusta, kaavoituksen valmistelusta sekä elinvoimaan liittyvistä asioista.

 

Hallintosääntöön ehdotettavat merkittävimmät muutokset ovat seuraavat (merkitty liitteeseen punaisella):

 

4 §

Hyvinvointi- ja elämänlaatulautakunnan esittelystä poistetaan liikuntapäällikkö.

 

Lisätään uutena toimielimenä kaupunkikehityslautakunta.

 

Kaupunkikehityslautakunnan perustaminen vaikuttaa ympäristölautakunnan tehtäviin ja esittelijöihin, joista poistetaan maankäyttöpäällikkö.

 

8 §

Poistetaan elinvoimajaostoa koskeva osuus.

 

10 §

Määritellään kaupunkikehityslautakunnan jäsenmäärä sekä lasten ja nuorten lautakunnan jäsenmäärä kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti.

 

25 §

Määritellään kaupunkikehityslautakunnan tehtävät ja päätösvalta. Kaavoitukseen liittyvät kohdat 11-12 siirtyvät kaupunkikehityslautakunnalle entisen ympäristölautakunnan päätösvallasta.

Kaivoslain mukaiset lupahakemusten lausunnot siirretään kohdaksi 13 ympäristölautakunnan toimivallasta.

 

30 §

Poistetaan ympäristölautakunnan päätösvallasta kaupunkikehityslautakunnalle siirtyvät tehtävät kohdista 2, 3 ja 9.

 

32 §

Lisätään talous- ja hallintojohtajan päätösvaltaan tietohallinnon seudullisten hankintapäätösten toimivaltuudet.

 

39 §

Siirretään maankäyttöpäällikön toimivaltuuksista puuston myyntiä koskeva osuus paikkatietoasiantuntijalle.

 

40 §

Lisätään kaavasuunnittelijan tehtäviin kohdat 1-3.

 

41 §

Poistetaan paikkatietoasiantuntijan tehtävistä tonttien myymistä koskeva toimivalta ja lisätään puuston myynti.

 

42 ja

43 §

Tehdään lainsäädännöstä johtuvat muutokset kasvatus- ja opetusjohtajan sekä varhaiskasvatuspäällikön toimivaltaan.

44 §

Lisätään koulun toiminnasta vastaavan rehtorin tai koulunjohtajan toimivaltaan kohta 2, esi- ja perusopetuksen oppilaan ottamista koskeva toimivalta.

 

45 §

Muutetaan varhaiskasvatusyksikön johtajan toimivalta ottaa henkilökuntaa toimintavuodeksi, aikaisemmin kuusi (6) kuukautta.

 

46 §

Muutetaan hyvinvointijohtajan toimivaltaan kuuluvaa kirjausta kotoutumisesta ja maahanmuuttoon liittyvistä asioista.

Lisätään toimivalta päättää hautaustoimilain mukaisista asioista.

 

47 §

Poistetaan liikuntapäällikön tehtävistä hankkeiden koordinointi.

 

49 §

Lisätään kansalaisopiston rehtorin ja kulttuurijohtajan toimivaltaan oppilaaksi ottaminen ja muualla suoritettujen opintojen hyväksi lukeminen.

 

 

Toimivalta kuntalaki 90 §

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan hallintosäännön tulevaksi voimaan 1.6.2025 alkaen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 - - - - - - - - - - -

 

Kaupunginvaltuusto 28.04.2025 § 30  

172/00.01.01.00/2025  

 

  

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan hallintosäännön tulevaksi voimaan 1.6.2025 alkaen.

 

Asian käsittely Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa Kokoomuksen valtuustoryhmä oli tehnyt päätösehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen, että valtuusto päättää palauttaa asian uudelleen valmisteluun. Asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtajan ehdotuksesta äänestystavaksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys ja äänestysjärjestyksestä seuraavaa: 

  

"Ne jäsenet, jotka kannattavat päätösehdotusta hyväksyä liitteenä olevan hallintosäännön tulevaksi voimaan 1.6.2025 alkaen, äänestävät JAA, ja ne jäsenet, jotka ovat Kokoomuksen valtuustoryhmän muutosehdotuksen kannalla palauttaa asia uudelleen valmisteluun, äänestävät EI." 

 

Äänestyksessä annettiin yhteensä 31 kpl ääniä: 13 kpl JAA-ääntä ja 18 kpl EI-ääntä. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi Kokoomuksen valtuustoryhmän muutosehdotuksen palauttaa asia uudelleen valmisteluun ehdotuksen tulleen hyväksytyksi kaupunginvaltuuston päätökseksi äänin 13-18. 

 

Päätös Asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

 

 

 - - - - - - - - - -