Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Esityslista 14.05.2025/Asianro 39



 

Oriveden kaupungin tilinpäätös vuodelta 2024

 

Kaupunginhallitus 03.03.2025 § 48 

 

 

 

Valmistelija talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja

 

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan ja kuntayhtymän on laadittava tili-kaudeltaan kirjanpitolain mukainen tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Tilinpäätös on annettava tilintarkastajien tarkastettavaksi ja tilintarkastuksen jälkeen saatettava valtuuston käsitel-täväksi tilikautta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpää-töksen laadinnassa noudatetaan kuntalain ja soveltuvin osin kirjanpitolain säännöksiä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta olennaisuus-periaatteen mukaisesti. Tätä varten tarpeelliset seikat on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kaupunginhallituksen jäsenet ja kaupunginjohtaja.

 

Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhtiöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilin-päätös samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitillinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsenin rahoituslaskelma.

 

Tilinpäätökseen kuuluvassa toimintakertomuksessa tulee kuntalain 115 §:n mukaan esittää selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudel-listen tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toiminta-kertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kaupungin ja konser-nin talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa, taseessa ja rahoituslaskelmassa. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

 

Kaupunginhallituksen on toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhtey-dessä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Toimintakertomuk-sessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tili-kaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi, mikäli kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

 

Vuoden 2024 tilinpäätöksen valmistelu on kesken, mutta siitä on jo annet-tavissa ennakkotietoja. Vuoden 2024 talousarvio muutosten jälkeen osoitti alijäämää noin 2,78 milj. euroa.

 

Vuoden 2024 alustavan tilinpäätöksen mukaan vuoteen 2023 verrattuna tuloslaskelman toimintatuotot lisääntyivät 0,46 milj. eurolla, 4,4 %. Toimin-takulut lisääntyvät edellisvuodesta 1,43 milj. euroa, 4,3 % ja toimintakate 0,98 milj. euroa, 4,3 %.

 

Verotuloja kertyi vuonna 2024 yhteensä 21,77 milj. euroa, mikä oli 0,4 % (-0,1 milj. euroa) edellisvuotta vähemmän. Kunnan tuloverot lisääntyivät edellisvuodesta 0,5 % (0,09 milj. euroa), yhteisöverot vähenivät 20,5 % (0,39 milj. euroa) ja kiinteistöverot kasvoivat 6,5 % (0,2 milj. euroa). Vuonna 2024 valtionosuuksia kertyi 5,6 milj. euroa, missä oli lisäystä edellisvuoteen verrattuna 1,3 % (0,07 milj. euroa).

 

Vuoden 2024 tilinpäätöksen mukaan vuosikatetta olisi muodostumassa 3,26 milj. euroa (2023: 4,67 M€) ja kirjattavat poistot ja arvonalennukset ovat yhteensä 3,59 milj. euroa (2023: 3,14 M€). Tilikauden tulos -0,33 milj. euroa (2023: 1,54 M€) , johon lisätään purettavaa poistoeroa 0,06 milj. euroa. Tilikauden alijäämää olisi muodostumassa 0,27 milj. euroa (2023: +1,61 M€).

 

Asukasluku 31.12.2024 oli 8 866, jossa on lisäystä vuoden alkuun verrat-tuna 27 henkilöä.

 

Tilinpäätös vuodelta 2024 tuodaan kokonaisuutena kaupunginhallituksen käsittelyyn 31.3.2025.

 

Toimivalta kuntalaki 113-115 §:t 

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi alustavan tilinpäätösinformaation vuodelta 2024.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Yhteistyötoimikunta 18.03.2025 § 3 

 

 

 

Valmistelija talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja

 

 Luonnos vuoden 2024 tilinpäätöksestä, joka sisältää tuloslaskelman, rahoituslaskelman, ta­seen ja niiden liitetiedot, talousarvion toteutumis-vertailun, toi­min­ta­ker­to­muk­sen sekä konsernin tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja taseen lii­te­tie­toi­neen on liitteenä kokoukseen osallistuville. Tilinpäätös käsitellän kaupunginhallituksessa 31.3.2025, joten asiakirja on vielä lopullista tarkastusta vailla.

 

 Vuoden 2024 tilikauden tulos osoittaa alijäämää 333.264,41 euroa.

 

 Oriveden kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle tilikauden tuloksen käsittelystä seuraavaa:

 

  1. tuloutetaan poistoeroa poistosuunnitelman mukaan 61.075,30 euroa,
  2. kirjataan tilikauden alijäämä 272.189,11 euroa taseen omaan pääomaan edellisten tilikausien yli-/alijäämä –tilille.

 Talous- ja hallintojohtaja esittelee kokouksessa tilinpäätöstä vuodelta 2024.             

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta merkitsee vuoden 2024 tilinpäätöksen tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

- - - - - - - - - -

 

 

Kaupunginhallitus 31.03.2025 § 83 

 

 

 

Valmistelija talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja

 

 Vuoden 2024 lopullisen tilinpäätöksen luvut eivät ole muuttuneet edellä an­ne­tuis­ta ennakkotiedoista.             

 

 Investointeja vuonna 2024 tehtiin nettona yhteensä 4,14 milj. eurolla. Suurimmat in­ves­toin­ti­koh­teet olivat maanhankinta, Rovastinkankaan koulun suunnittelu, Vuokkokujan päiväkodin ja Kultavuoren koulun pihojen saneeraus, uimahallin pesu- ja pukutilojen korjaus sekä pukukoppien uusiminen sekä erilaiset kunnallistekniset ja vesihuoltolaitoksen ­hank­keet.

 

 Uutta lainaa nostettiin 7,0 milj. euroa ja vanhoja lyhennettiin 3,27 milj. eu­rol­la. Lisäksi maksettiin pois 1,5 milj. euroa lyhytaikaista lai­naa. Rahoituslaskelman mukaan kaupungin rahavarat lisääntyivät lainanoton myöstä vuoden 2024 aikana 1,27 milj. eurolla.

 

 Vuosikatetta muodostui 368 euroa/asukas. Alijäämäisen tuloksen ja lainakannan kasvun myötä kaupungin oma­va­rai­suus­as­te laski 46,3 %:iin. Lainakanta oli vuoden 2024 lopussa 23,43 milj. eu­roa, joka on 2 642 euroa/asukas. Alijäämäisen tilikauden tuloksen jäl­keen kaupungin taseessa on laskennallista ylijäämää 8,45 milj. euroa.

 

 Vuoden 2024 verotulot ylittivät muutetun talousarvion vielä loppuvuoden hyvien verotilitysten ansiosta 0,507 milj. euroa. Samoin korkokulut ylittivät talousarvion 0,23 milj. euroa yleisen korkotason ja lainakannan kasvun vuoksi. Investointiosan hankeryhmä talonrakennus/tekninen lautakunta ylitti talousarviomäärärahan noin 0,19 milj. euroa. Tekninen johtaja on tehnyt ylityksestä erillisen selvityksen, joka on liitteenä. Koska kyseiset ylitykset ovat talousarvioon verrattuna olennaisia, tulee valtuuston hyväksyä nämä talousarvion ylitykset vielä tilinpäätöksen hyväksymisen yhteydessä.

 

Vuoden 2024 tilinpäätös, joka sisältää tuloslaskelman, rahoituslaskelman, ta­seen ja niiden liitetiedot, talousarvion toteutumisvertailun, toi­min­ta­ker­to­muk­sen sekä konsernin tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja taseen lii­te­tie­toi­neen on liitteenä kokoukseen osallistuville.

 

Toimivalta kuntalaki 113-115 § 

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1. esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2024 talousarvion tuloslaskelmaosan seuraavat ylitykset:
- verotulot 507 000 euroa sekä
- korkokulut 229 000 euroa.

2. esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2024 talousarvion investointiosan hankeryhmän talonrakennus/tekninen lautakunta 188 000 euron ylityksen.

3. esittää kaupunginvaltuustolle tilikauden tuloksen, 333 264,41 euroa alijäämää, käsittelystä seuraavaa:

- tuloutetaan poistoeroa poistosuunnitelman mukaan 61 075,30 euroa ja

- loput alijäämästä, 272 189,11 euroa, siirretään taseen omaan pääomaan tilikauden yli-/alijäämätilille.

4. allekirjoittaa sähköisesti vuoden 2024 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi,

5. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi ja

6. valtuuttaa talous- ja hallintojohtajan tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 - - - - - - - - - - - -

 

Tarkastuslautakunta 14.05.2025     

81/02.06.01.04/2025  

 

 

 

 

Esittelijä tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Markku Kallio

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää:

1. Saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
2. Esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2024 tilinpäätös hyväksytään ja taloutta hoitaneille tomielinten jäsenille sekä palvelukeskusten johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelle 1.1.- 31.12.2024.

 

Päätös