RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 83
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vuoden 2025 talousarviomuutosten hyväksyminen
Kaupunginhallitus 13.04.2026 § 83
143/02.02.00.04/2026
Valmistelija talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Kaupungin vuoden 2025 talousarvio ei toteutunut suunnitelman mukaisena. Käyttötalousosan toimintakulut alittuivat kaikkien lautakuntien talousarvioissa. Teknisen lautakunnan toimintatuotot alittivat talousarvion olennaisesti, joten alitus tulee käsitellä erillisenä asiana valtuustossa. Samalla käsittelyyn tuodaan muutkin talousarviopoikkeamat, vaikka ne eivät ole olennaisia.
Toimintakulujen alittumiseen vaikutti osaltaan kaupunginhallituksen tammikuussa 2025 hyväksymä toiminnan ja talouden kehittämissuunnitelma, jonka avulla toimintoja on tehostettu ja kulusäästöjä osaltaan saavutettu. Lisäksi vuoden 2025 palkankorotuksiin oli varattu määrärahaa laskennallisesti sopimuskorotuksia korkeammalla prosenttiosuudella.
Kaupunginhallituksen toimintakulut alittivat talousarvion noin 690.000 euroalla ja se johtui lähinnä henkilöstökulujen (174.000 €) ja palvelujen ostojen (467.000 €) (toimistopalvelut, ICT-palvelut, matkustus- ja kuljetus sekä muut palvelut) alittumisesta.
Hyvinvointi- ja elämänlaatulautakunnan toimintakulut alittivat talousarvion noin 370.000 eurolla ja se johtui lähinnä henkilöstökulujen (40 000 €) ja palvelujen ostojen (189 000 €) (muut yhteistoimintaosuudet/Tampereen työllisyysalue) alittumisesta.
Lasten ja nuorten lautakunnan toimintakulut alittivat talousarvion noin 570.000 eurolla ja se johtui lähinnä henkilöstökulujen (566 000 €) ja aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden (53 000 €) (kirjallisuus, kalusto) alittumisesta.
Teknisen lautakunnan toimintatuottojen noin 480.000 euron alittumisesta on laadittu erillinen liite.
Teknisen lautakunnan toimintakulut alittivat talousarvion noin 470.000 eurolla ja se johtui lähinnä henkilöstökulujen (260 000 €), aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden (72 000 €) (elintarvikkeet, sähkö, lämmitys, muu materiaali) ja rakennusten sisäisten vuokrien (161 000 €) alittumisesta.
Tuloslaskelmaosan korkokulut alittivat talousarvion noin 370.000 eurolla ennakoitua vähäisemmän lainakannan lisääntymisen sekä maltillisen korkokannan vuoksi. Valtionosuudet ylittivät talousarvion noin 260.000 eurolla.
Toimivalta hallintosääntö 91 §
Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto myöntää vuoden 2025 talousarvioon seuraavat muutokset:
1. Käyttötalousosa:
- kaupunginhallitus: toimintakulujen alitus 690.000 euroa
- hyvinvointi- ja elämänlaatulautakunta: toimintatuottojen ylitys 120.000 euroa ja toimintakulujen alitus 370.000 euroa
- lasten ja nuorten lautakunta: toimintatuottojen ylitys 100.000 euroa ja toimintakulujen alitus 570.000 euroa
- tekninen lautakunta: toimintatuottojen alitus 480.000 euroa ja toimintakulujen alitus 470.000 euroa.
2. Tuloslaskelmaosa:
- korkokulujen alitus 370.000 euroa
- valtionosuuksien ylitys 260.000 euroa
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - -
| Edellinen asia | Seuraava asia |