RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 01.06.2026/Pykälä 133
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Länsi-Suomen Kasvukolmio Oy:n osakejärjestelyt
Kaupunginhallitus 01.06.2026 § 133
238/00.00.01.04/2026
Valmistelija talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Oriveden kaupunki omistaa Länsi-Suomen Kasvukolmio Oy:stä 6 kpl A-sarjan osaketta ja 23 K-sarjan osaketta. Osakeomistuksen perusteella Oriveden kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 7,9 %.Yhtiön muita omistajia ovat Länsi-Suomen Kasvukolmio Oy, Keulink Oy, Yrke Oy sekä kunnista Ylöjärvi, Ruovesi, Mänttä-Vilppula, Virrat ja Juupajoki.
Länsi-Suomen Kasvukolmio Oy:n (LSKK) hallitus on 7.4.2026 päättänyt esittää omistajilleen vuoden 2025 yhtiökokouksessa käydyn keskustelun pohjalta yhtiön omistusrakenteen järjestelyjä. Taustalla on ollut tavoite kohdentaa yhtiön omistuspohja niihin omistajiin, jotka näkevät yhtiön toiminnan jatkon ja erityisesti pienyritysten Leader-hankkeiden välirahoituksen kehittämisen tarkoituksenmukaisena. Aikaisemmissa keskusteluissa on todettu, että Ylöjärven ja Oriveden omistus ei enää samalla tavalla liity yhtiön nykyiseen toiminnalliseen suuntaan kuin muiden omistajien omistus.
Orivedelle tuleva Leader-rahoitus ohjautuu nykyisin Kantri ry:n kautta ja LSKK:n osakeomistus perustuu aikaan, jolloin Orivesi kuului Ylä-Pirkanmaan seutukuntaan.
LSKK:n hallituksen laatiman suunnitelman mukaan Ylöjärven kaupunki myy kaikki omistamansa 6 K-sarjan osaketta ja Oriveden kaupunki myy kaikki omistamansa 6 A-sarjan ja 23 K-sarjan osaketta. Myyntihinta on 100 euroa osakkeelta, ja sama hinta koskee sekä A-sarjan että K-sarjan osakkeita. Muut omistajat ostavat osakkeet nykyisten omistussuhteiden suhteessa, paitsi LSKK ei itse osallistu osakekauppaan.
Oriveden kaupungin omistamien osakkeiden myynnin osalta tämä tarkoittaa seuraavaa järjestelyä:
- Keulink Oy ostaa Oriveden kaupungilta 2 A-sarjan ja 7 K-sarjan osaketta
- Yrke Oy ostaa Oriveden kaupungilta 2 A-sarjan ja 4 K-sarjan osaketta
- Ruoveden kunta ostaa Oriveden kaupungilta 1 A-sarjan ja 4 K-sarjan osaketta
- Mänttä-Vilppulan kaupunki ostaa Oriveden kaupungilta 7 K-sarjan osaketta
- Virtain kaupunki ostaa Oriveden kaupungilta 1 A-sarjan osakkeen
- Juupajoen kunta ostaa Oriveden kaupungilta 1 K-sarjan osakkeen.
Osakekauppojen toteuttaminen edellyttää kunkin omistajan osalta erillisiä päätöksiä omissa päätöksentekoelimissä.
Järjestelyn jälkeen LSKK:n omistusosuudet ovat suunnitelman mukaan seuraavat: LSKK 27,3 %, Keulink Oy 19,4 %, Yrke Oy 11,7 %, Ruoveden kunta 10,1 %, Mänttä-Vilppulan kaupunki 15,0 %, Virtain kaupunki 14,8 % ja Juupajoen kunta 1,6 %. Oriveden ja Ylöjärven omistus päättyy kokonaisuudessaan.
Hallintosäännön 23 §:n 1 mom. 17 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää irtaimen omaisuuden myynnistä.
Toimivalta hallintosääntö 23 § 1 mom. 17 kohta
Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää myydä Oriveden kaupungin omistamat Länsi-Suomen Kasvukolmio Oy:n 6 A-sarjan ja 23 K-sarjan osaketta 100 euron nimellisarvolla osaketta kohden seuraavasti:
- Keulink Oy:lle 2 A-sarjan ja 7 K-sarjan osaketta
- Yrke Oy:lle 2 A-sarjan ja 4 K-sarjan osaketta
- Ruoveden kunnalle 1 A-sarjan ja 4 K-sarjan osaketta
- Mänttä-Vilppulan kaupungille 7 K-sarjan osaketta
- Virtain kaupungille 1 A-sarjan osakkeen
- Juupajoen kunnalle 1 K-sarjan osakkeen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - -
| Edellinen asia | Seuraava asia |