RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.06.2026/Pykälä 155
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Arviointikertomuksen 2025 raportointi
Kaupunginhallitus 22.06.2026 § 155
297/00.03.00.00/2026
Valmistelija talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Oriveden kaupungin tarkastuslautakunnan laatima arviointikertomus käsiteltiin kaupunginvaltuuston kokouksessa 8.6.2026. Valtuuston päätti, että kaupunginhallitus antaa vastaukset arviointikertomukseen kuultuaan lautakuntia syyskuun 2026 loppuun mennessä.
Lautakuntien tulee siis laatia vastauksensa tarkastuslautakunnan tekemiin havaintoihin siten, että kaupunginhallitus pystyy ne raportoimaan annetussa aikataulussa. Vastauksista tulee käydä ilmi ne toimenpiteet, joihin lautakunta on jo ryhtynyt tai joihin tullaan ryhtymään.
Toimivalta hallintosääntö 105 §
Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus pyytää lautakunnilta vastaukset arviointikertomukseen 15.9.2026 mennessä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - -
| Edellinen asia | Seuraava asia |