RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lasten ja nuorten lautakunta
Esityslista 22.09.2026/Asianro 50
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Varhaiskasvatuspäällikön valinta
Lasten ja nuorten lautakunta 22.09.2026
399/01.01.01/2026
Valmistelija kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila
Varhaiskasvatuspäällikkö toimii varhaiskasvatuksen tulosalueen esihenkilönä ja vastaa tulosalueensa henkilöstöjohtamisesta, yleishallinnosta sekä pedagogisesta johtamisesta. Lisäksi työtehtäviin kuuluu yksityisen varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta. Varhaiskasvatuspäällikkö on osa kasvatus- ja opetuspalveluiden johtoryhmää ja toimii tiiviissä yhteistyössä varhaiskasvatusyksiköiden johtajien, alakoulujen rehtorien, toimistohenkilöstön sekä kasvatus- ja opetusjohtajan kanssa. Orivesi on osa Tampereen kaupunkiseutua, ja varhaiskasvatuspäällikkö osallistuu myös seudullisiin työryhmiin.
Varhaiskasvatuspäällikön virka on ollut haettavana kuntarekry.fi:ssä sekä
TE-palveluiden sivuilla 24.7.–13.8.2026. Määräaikaan mennessä saapui neljätoista hakemusta, joista haastatteluun kutsuttiin seitsemän hakijaa:
- Immonen Mari, kasvatustieteen maisteri
- Kesola Maria, kasvatustieteen kandidaatti
- Koivunen Johanna, kasvatustieteen maisteri
- Korhonen Merja, kasvatustieteen maisteri
- Koski Anne Maria, kasvatustieteen maisteri
- Niiranen Kaisa, sosionomi YAMK
- Siljander Mira, sosionomi.
Haastattelut pidettiin 27.8.2026, ja haastatteluryhmään kuuluivat henkilöstö- ja hallintopäällikkö Sari Kaakkomäki, kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila sekä lasten ja nuorten lautakunnan puheenjohtaja Kimmo Mäkelä. Hakijoiden ansiovertailu on tehty hakijoiden rekrytointijärjestelmään itse tallentamien tietojen perusteella. Henkilöarviointeihin lähetettiin kolme ansioituneinta hakijaa: Mari Immonen, Merja Korhonen sekä Anne Koski.
Haastattelutyöryhmä esittää, että varhaiskasvatuspäällikön virkaan
valittaisiin KM Mari Immonen. Perusteena on Immosen koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelusta ja henkilöarvioinnista ilmenneiden henkilökohtaisten ominaisuuksien kokonaisarviointi, jonka perusteella hän on virkaan ansioitunein. Haastatteluryhmä oli valinnasta yksimielinen. Varalle esitetään valittavaksi KM Merja Korhonen.
Palkkaus ja virkasuhteen muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan.
Virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Toimivalta hallintosääntö 28 §, 70 §
Esittelijä kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila
Päätösehdotus
Lasten ja nuorten lautakunta päättää valita KM Mari Immosen varhaiskasvatuspäällikön virkaan 2.11.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi.
Virkaan valitun on ennen virkasuhteen alkamista toimitettava työnantajalle hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi rikosrekisteriote lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi.
Varalle päätetään valita KM Merja Korhonen.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |