Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.09.2026/Pykälä 70



 

Teknisen lautakunnan vuoden 2027 käyttötalouden talousarvioehdotus

 

Tekninen lautakunta 24.09.2026 § 70  

378/02.02.00.01/2026  

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Virve Toukola

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 22.6.2026 hyväksynyt vuoden 2027 talousarvion valmistelun ja antanut teknisen valmisteluohjeen.

 

Kaupunginhallituksen hyväksymän aikataulun mukaisesti palvelualueiden ja lautakuntien tulee antaa käyttötalouden talousarvioesityksensä 26.9.2026 mennessä.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet.

 

Eri tulosalueiden vastuuhenkilöt ovat laatineet omilta tulosalueiltaan tulosyksiköittäin talousarvioehdotukset. Ehdotuksissa on huomioitu henkilöstömenojen 2,0 %:n kasvu vuodelle 2027 ja taloussuunnitelmavuosille 2028-2029 varataan 1,0 %:n korotus.

 

Teknisen lautakunnan talousarvioehdotus on liitteenä.

 

Eri tulosalueiden vastuuhenkilöt ovat kokouksessa paikalla esittelemässä tarvittaessa tarkemmin tulosalueensa talousarvioehdotusta.

 

Toimivalta hallintosääntö 92 §

 

Esittelijä kunnallistekniikan päällikkö Mika Kuivanen

 

Päätösehdotus 

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä puolestaan vuoden 2027 käyttötalouden talousarvioehdotuksen ja esittää sen edelleen kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Asian käsittely  Työmaamestari Miska Carlsson, siivouspalveluvastaava Kristiina Helasmäki, ruokapalveluvastaava Sanna Karppinen, rakennustarkastaja Mika Lahtinen, ympäristöinsinööri Milla Nevalainen, paikkatietoasiantuntija Sami Sainio, rakennus- ja maankäyttöasiantuntija Sarianna Sillanpää, puhdistamon vastaava hoitaja Markku Suhonen ja kaupunginpuutarhuri Katriina Vuorikivi olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana.

 

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heidi Jakara saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana kello 17:20.

 

Päätös 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

- - - - - - - - - - - - - - -