RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 09.11.2026/Asianro 233
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Edustajan nimeäminen Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n neuvottelukuntaan
Kaupunginhallitus 09.11.2026
454/00.04.02/2026
Valmistelija talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Pirkanmaan Jätehuolto Oy:lle on perustettu osakassopimuksen ja yhtiöjärjestyksen muutoksen myötä yhtiön kaikista osakkaista koostuva neuvottelukunta. Neuvottelukunnan tarkoituksena on vahvistaa yhtiön omistajien määräys- ja vaikutusvaltaa tärkeisiin päätöksiin ja strategisiin tavoitteisiin. Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n varsinainen yhtiökokous 24.6.2026 hyväksyi neuvottelukunnan työjärjestyksen.
Neuvottelukunta kokoontuu käsiteltävien asioiden vaatimin väliajoin, mutta kuitenkin vähintään kerran vuodessa yhtiön toimitusjohtajan kutsusta.
Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaan:
6 § Neuvottelukunta
Yhtiöllä on kaikista sen osakkaista koostuva neuvottelukunta, jonka tehtävänä on vahvistaa yhtiön omistajien määräys-, tiedonsaanti-, ohjaus- ja vaikutusvaltaa yhtiön tärkeisiin päätöksiin ja strategisiin tavoitteisiin.
Pirkanmaan Jätehuolto Oy on pyytänyt omistajakuntiaan nimeämään edustajansa neuvottelukuntaan. Neuvottelukunnan seuraava kokous pidetään 10.12.2026.
Toimivalta hallintosääntö § 23
Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää nimetä Oriveden kaupungin edustajaksi Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n neuvottelukuntaan talous- ja hallintojohtaja Marjatta Liljan ja hänen varalleen tekninen johtaja Virve Toukolan.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |