RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 143
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toimiohjeet Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy:n yhtiökokousedustajalle
Kaupunginhallitus 13.06.2022 § 143
301/00.04.02/2022
Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 22.6.2022 klo 13.00 yhtiön toimitiloissa osoitteessa Suupantie 2, Pirkkala. Vaihtoehtoisesti mahdollisuus osallistua etäyhteydellä.
Yhtiökokouksessa käsitellään mm.:
- | Esitetään vuoden 2021 tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus. |
- | Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä tilikauden tuloksen aiheuttamista toimenpiteistä. |
- | Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle. |
- | Päätetään hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan palkkiosta |
- | Päätetään tilintarkastajan palkkiosta ja vastuutilintarkastajasta. |
- | Valitaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet. |
- | Riskienhallinnan suunnitelmaa. |
- | Toimitusjohtajan vaihtumista. |
Liitteenä kokoukseen osallistuville Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy:n yhtiökokouksen esityslista 22.6.2022, tilinpäätös ja toimintakertomus 2021 ja KPMG Oy Ab:n tilintarkastaja KHT, JHT Mari Säynätjoen tilintarkastuskertomus 2021.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. nimetä yhtiökokousedustajaksi kaupunginjohtajan.
2. antaa ohjeeksi yhtiökokousedustajalle seuraavaa:
- että yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat hyväksytään kokouskutsussa esitetyn mukaisesti.
- että vastuuvapaus voidaan myöntää yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle.
- että Oriveden kaupungin edustajiksi yhtiön hallitukseen nimetään Marjatta Lilja varsinaiseksi jäseneksi ja Tuija Peurala varajäseneksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin, että talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |