Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.06.2022/Pykälä 49

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Syrjäläntien alkuun asennettava liikennemerkki

 

Tekninen lautakunta 22.06.2022 § 49  

346/10.03.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Rovastinkankaan alueen kaupunkilaisilta on tullut toive, että Syrjäläntien alkuun asennettaisiin päättyvän tien merkki. Varsinkin talviaikaan Syrjäläntien lävitse ajetaan autoilla Ampujantielle ja päinvastoin, vaikka Syrjäläntie päättyy kevyen liikenteen väylään ja yhtyy sen kautta Ampujantielle. Alueella asuu mm. lapsiperheitä ja läpiajo Syrjäläntien kautta on varsin jatkuvaa ja aiheuttaa jopa vaaratilanteita tien varressa asuville. Tien talvikunnossapidon aikaan Syrjäläntien päässä oleva betoniporsas on jouduttu poistamaan, jotta Syrjäläntien ja sen jatkeena olevan kevyen liikenteen väylän kunnossapito on voitu toteuttaa koneellisesti ja tehokkaasti.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää asentaa Syrjäläntien alkupäähän päättyvän tien merkin.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa