Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 222



 

Vastaus vuoden 2021 arviointikertomukseen

 

Kaupunginhallitus 31.10.2022 § 222  

511/00.03.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja

 

Oriveden kaupungin tarkastuslautakunnan tekemä arviointikertomus käsiteltiin kaupunginvaltuuston kokouksessa 20.6.2021. Tämän jälkeen arviointikertomuksen käsittelystä käytiin kaupunginhallituksen kokouksessa 22.8.2022 keskustelua ja kaupunginhallitus päätti edellyttää lautakuntien käsittelevän arviointikertomuksen havainnot ja antamaan niistä selvityksen hallitukselle lokakuun 2022 loppuun mennessä.

 

Lautakuntien vastaukset tarkastuslautakunnan havaintoihin on saatu ja ne ovat esityslistan liitteenä. Vastauksista käyvät ilmi ne toimenpiteet, joihin on jo ryhdytty tai joihin tullaan ryhtymään.

 

Kaupunginhallituksen alaisen toiminnan osalta on selvitys myös liitteenä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen merkitsee tiedoksi vastaukset tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessaan vuodelta 2021 esittämiin huomioihin.

 

Päätös Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi vastaukset tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessaan vuoden 2021 esittämiin huomioihin.
Vastaukset toimitetaan edelleen tiedoksi tarkastuslautakunnalle ja kaupunginvaltuustolle.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -