Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lasten ja nuorten lautakunta
Pöytäkirja 05.04.2022/Pykälä 25

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Pilke Huipun asiakasmaksuhyvitykset kesä- ja elokuussa 2022

 

Lasten ja nuorten lautakunta 05.04.2022 § 25  

233/12.07.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Sari Koivisto

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain 1503/2016 mukaan varhaiskasvatuksen asiakasmaksu voidaan periä enintään yhdeltätoista kalenterikuukaudelta toimintavuoden aikana. Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa toimintavuoden kaikkina kuukausina ja hän on poissa varhaiskasvatuksesta toimintavuoden aikana muusta syystä kuin sairauden vuoksi enintään kolme neljäsosaa kuukausimaksun perusteena olevien kuukausittaisten varhaiskasvatuspäivien määrästä, voidaan maksu kuitenkin periä 12 kuukaudelta. Poissaolopäiviä laskettaessa otetaan huomioon etukäteen ilmoitetut poissaolot.

 

Orivedellä heinäkuu on maksuton niille perheille, joiden varhaiskasvatus on alkanut edellisen vuoden elokuussa riippumatta siitä käyttääkö varhaiskasvatusta heinäkuussa vai ei. Perhepäivähoidossa perhe saa maksuhyvityksen niiltä päiviltä, kun perhe järjestää itse lapsen varhaiskasvatuksen hoitajan poissaolojen aikana.

 

Lasten ja nuorten lautakunta on tehnyt 13.4.2021 päätöksen 21 § Oriveden kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuhyvityksistä kesä-, heinä- ja elokuun ajalle. Päätöksen mukaan perheillä on mahdollisuus saada ylimääräistä maksuhyvitystä kesäkuukausilta mikäli  

 

 

  1. Lapsi on poissa yhtäjaksoisesti varhaiskasvatuksesta vähintään 8 viikkoa 1.6. - 31.8. välisenä aikana ja poissaoloon sisältyy koko heinäkuu.
  2. Lapsi on poissa varhaiskasvatuksesta etukäteen ilmoitetun poissaoloajan.

 

Mikäli yllä olevat ehdot täyttyvät, maksuttomia kuukausia ovat kesä- ja heinäkuu, vaikka osa poissaolosta olisikin elokuussa.

 

  1. Jos lapsi on poissa yhtäjaksoisesti 1.6. - 31.8., maksuttomia kuukausia ovat kesä-, heinä- ja elokuu.

 

Kesäkuukausien maksuhyvityksiä on käyttänyt Orivedellä vuonna 2021 noin puolet perheistä, joille on määritelty varhaiskasvatuksen asiakasmaksu.

 

 

Pilke Huipun maksuhyvitykset kesäkuukausina

 

Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 1503/2016 ei koske yksityistä varhaiskasvatusta. Yksityiset varhaiskasvatuspalveluiden toimijat voivat päättää itse heidän myöntämistään maksuhyvityksistä.

 

Orivedellä toimiva Pilke päiväkodit Oy tarjoaa asiakasmaksuhyvityksiä asiakasperheilleen seuraavasti:

 

-          lapsen ollessa pois varhaiskasvatuksesta koko kalenterikuukauden heinäkuussa huoltajilta ei peritä asiakasmaksua

-          lapsen ollessa pois varhaiskasvatuksesta koko kesä- ja/tai elokuun alennetaan huoltajilta perittävää asiakasmaksua 50 % /poissaolokuukausi

-          mikäli lapsi on varhaiskasvatuksessa yhdenkin päivän kesä-, heinä- tai elokuussa, peritään kyseiseltä kuukaudelta normaali asiakasmaksu.

 

Pilke Huipun asiakasperheiltä on tullut yhteydenottoja kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen kesäkuukausien maksuhyvitysten erilaisuudesta. Huoltajat ovat toivoneet Orivedellä asiaan tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Pilke päiväkodit Oy:n aluejohtaja Jenni Mäkelän ja yhteiskuntasuhdejohtaja Minna Martikaisen kanssa on neuvoteltu päiväkoti Huipun maksuhyvitysasiasta. Pilke päiväkodit noudattaa kaikissa päiväkodeissaan edellä mainittuja kesäkuukausien asiakasmaksuhyvityksiä eivätkä tee niihin kuntakohtaisia poikkeuksia.

 

Mikäli kesäkuukausien asiakasmaksuhyvityksiä halutaan Pilke Huipussa samankaltaisiksi Oriveden kunnallisen varhaiskasvatuksen maksuhyvityksen kanssa, niin Pilke päiväkodit esittää, että Oriveden kaupunki korvaa Pilke päiväkodeille ylimääräisten maksuhyvitysten aiheuttamat asiakasmaksutulojen menetykset kesä- ja elokuulta. Kesä- ja elokuun osalta Pilke päiväkodit eivät perisi asiakasmaksuja perheiltä, mikäli lapset ovat koko kuukauden pois varhaiskasvatuksesta. Pilke päiväkotien oma hyvitys - 50% asiakasmaksuun jäisi entiselleen.

 

Pilke Huipussa on ollut helmikuussa 2022 yhteensä 62 orivesiläistä lasta varhaiskasvatuksessa, joista 46 perheelle on määritelty varhaiskasvatuksen asiakasmaksu. Helmikuun 2022 asiakasmaksutulot Pilke Huipussa ovat olleet yhteensä 7.606 euroa, jolloin keskimääräinen asiakasmaksu on ollut noin 165 euroa kuukaudessa.

 

Pilke Huipun asiakasperheiden kesäkuukausien varhaiskasvatuksen tarvetta on vaikea arvioida etukäteen ja kysely kesäkuukausien hoidontarpeista tehdään päiväkodissa vasta huhtikuun aikana. Pilke Huipun asiakasperheiden olisi tärkeää tietää lomakyselyyn vastatessaan, millaiset maksuhyvityskäytännöt Pilke Huipussa on ja peritäänkö heiltä 50 % asiakasmaksusta kesä- tai elokuulta mikäli he eivät käytä varhaiskasvatuspalvelua.

 

Tarkkoja laskelmia asiasta on haasteellista tehdä.  Mikäli asiakasmaksua maksavista perheistä kaikki lapset olisi pois varhaiskasvatuksesta heinäkuun lisäksi toisen kesäkuukauden, ja Oriveden kaupunki hyvittäisi Pilke päiväkodeille 50 % asiakasmaksuista, niin helmikuun 2022 asiakasmaksujen mukaan kustannus olisi kaupungille noin 3.800 euroa kuukaudessa. Mikäli määrä olisi puolet asiakasmaksua maksavista perheista,  kustannus olisi noin 1.900 euroa kuukaudessa.

 

Orivesi maksaa Pilke päiväkodeille palvelusetelin koko varhaiskasvatussuhteen ajan, siihen ei tule katkoa esimerkiksi kesäkuukausina. Ylimääräisen maksuhyvityksen antaminen Pilke Huipussa varhaiskasvatuksessa oleville lapsille lisää suoraan palvelusetelikuluja hyvityksen verran.

 

Esittelijä Kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila

 

Päätösehdotus Lasten ja nuorten lautakunta päättää, että Pilke päiväkodit Oy:lle korvataan päiväkoti Huipussa varhaiskasvatuksessa olevien orivesiläisten lasten kesä- ja elokuun 2022 asiakasmaksusta 50 %, mikäli lapsi on pois varhaiskasvatuksesta koko kalenterikuukauden ja mikäli Pilke päiväkodit hyvittävät asiakasmaksusta 50 %.

Pilke Huippu velvoitetaan toimittamaan Oriveden kaupungille tiedot maksuhyvitykseen oikeutetuista 5.9.2022 mennessä. Korvaukset maksetaan Pilkkeelle 30.9.2022 mennessä.

Kesä- ja elokuun maksuhyvitykset Pilke Huipun asiakasperheille koskee vuotta 2022 ja asiaa arvioidaan uudelleen alkuvuodesta 2023.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa