Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lasten ja nuorten lautakunta
Pöytäkirja 21.02.2023/Pykälä 6


 

Lasten ja nuorten lautakunnan kokousaika, pöytäkirjojen tarkastaminen sekä yleisesti nähtävänä pitäminen vuonna 2023

 

Lasten ja nuorten lautakunta 21.02.2023 § 6  

108/00.02.16/2023  

 

 

Valmistelija Kasvatus- ja opetusjohtaja

 

Hallintosäännön IV osassa säädetään yleisesti kokousmenettelystä.

 

Toimielin päättää seuraavista asioista:

- kokousajasta ja -paikasta,

- pöytäkirjojen tarkastamisesta ja

- pöytäkirjojen yleisesti nähtävänä pitämisestä.

 

Kuntalain 140 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan

sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja

siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään

tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Muun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

 

Esittelijä Kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila

 

Päätösehdotus Lasten ja nuorten lautakunta päättää:

 

1. Lautakunnan kokoukset vuoden 2023 aikana pyritään pitämään

pääsääntöisesti tiistaisin alkaen kello 17. Lisäksi lautakunta voi kokoontua

tarpeen vaatiessa muulloinkin.

 

2. Lautakunnan kokouspöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksessa läsnä

ollutta jäsentä tai varajäsentä, jotka valitaan jokaisessa kokouksessa

erikseen.

 

3. Lautakunnan kokouspöytäkirja tarkastetaan sähköisesti viimeistään

kolmantena (3.) työpäivänä kokouksesta, ellei kokouksessa päätetä muuta

tarkastusaikaa.

 

4. Lautakunnan kokouspöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä neljäntenä

(4.) työpäivänä kokouksesta yleisessä tietoverkossa, ellei kokouksessa

päätetä muuta nähtävänä pitämisaikaa tai -paikkaa.

 

5. Lautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat asetetaan

nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon aina päätöksentekopäivää seuraavana

arkimaanantaina, ellei viranhaltijapäätöksessä muuta päätetä.

 

6. Lautakunnan alaisista viranhaltijoista kasvatus- ja opetusjohtajan,

varhaiskasvatuspäällikön sekä koulujen rehtoreiden päätöspöytäkirjat

asetetaan nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon aina päätöksentekopäivää

seuraavana arkimaanantaina, ellei viranhaltijapäätöksessä muuta päätetä.

 

7. Todetaan, että lasten ja nuorten lautakunnan pöytäkirjat ja

viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat ovat nähtävänäpitämisajan jälkeen

julkisina asiakirjoina aina jokaisen tutustuttavina.

 

8. Edellä 6. kohdassa todettujen lautakunnan alaisten viranhaltijoiden

päätöspöytäkirjat tulee toimittaa aina hallintosäännön 58 §:n mukaisesti

tiedoksi kaupunginhallituksen ja lautakunnan puheenjohtajille,

kaupunginjohtajalle sekä kasvatus- ja opetusjohtajalle mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten, ottaen kuitenkin huomioon kuntalain 92 §:n 5-momentti ja hallintosäännön 58 §:n 2-momentti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.