RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimajaosto
Pöytäkirja 07.11.2023/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maaseuturahaston yritys- ja hanketuet 2023-2027
Elinvoimajaosto 07.11.2023 § 41
558/02.05.01.03/2023
Valmistelija Yrityskoordinaattori Irene Suhonen
EU:n maaseuturahoituksella kehitetään maaseudun elinkeinoja ja parannetaan viihtyisyyttä ja palveluita.Rahoitusta voivat hakea yritykset, yhteisöt, asukkaat ja maaseudun kehittäjät.
EU:n maaseuturahoituksen 2023–2027 yritys- ja hanketukien haut ovat nyt alkaneet. Miltei kaikki tukimuodot ovat jo haettavissa, loput tulevat hakuun syksyn 2023 aikana. EU:n maaseuturahoitusta Pirkanmaalla myöntävät Pirkanmaan ELY-keskus ja paikalliset Leader-toimintaryhmät.Tukea voi kaudella 2023-2027 hakea vain sähköisesti Ruokaviraston Hyrrä-asiointipalvelussa. Tukien päätöksenteko ja maksaminen alkavat vaiheittain syksyn 2023 aikana.
Maaseudun yritystukia voi hakea, mikäli yritystoiminta kohdistuu maaseutualueelle. Tuettavalta toiminnalta ei pääsääntöisesti vaadita maatilakytköstä. Pirkanmaalla on käytössä tukikelpoinen
maaseutualuerajaus, jonka mukaan Orivesi koko kokonaisuudessaan tukikelpoista aluetta.
Maaseudun yritystukia voi edellisen kauden tapaan hakea yritystoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Tukea voi edelleen hakea ELY-keskuksesta tai Leader-ryhmästä, mutta molemmilla tahoilla on uudella kaudella käytössään osittain oma tukivalikoimansa. Leader-ryhmien tukivalikoimassa on monipuolisesti uudenlaisia käynnistys- ja kehittämistukia, joita voi hakea yritystoiminnan kokeiluun, käynnistykseen, suunnitteluun, kehitykseen tai omistajanvaihdokseen. Leader-tukia suunnataan uusille toimiville yrityksille sekä koko- että osa-aikaiseen yritystoimintaan.
Hanketuissa painotetaan ympäristö- ja ilmastotoimia. Hanketuilla voidaan rahoittaa edellisen ohjelmakauden tapaan koulutus-, tiedonvälitys- ja yhteistyöhankkeita, kylien ja elinkeinojen kehittämistä, yleishyödyllisiä investointeja ja laajakaistarakentamista. Myös alueiden väliset ja kansainväliset hankkeet sekä yritysryhmähankkeet ovat edelleen mahdollisia. Tukea on mahdollista saada myös koulutus-, tiedonvälitys ja yhteistyöhankkeisiin.
Uusina toimenpiteinä hanketuissa ovat älykkäät kylät, viljelijäryhmien hankkeet ja alueelliset innovaatioryhmät (EIP). Älykkäät kylät ovat maaseutuyhteisöjä, jotka kehittävät yhteistyöhankkeissa älykkäitä ratkaisuja paikallisiin haasteisiin.
Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelmassa 2023–2027 on määritelty Pirkanmaan maaseudun kehittämisen painopisteet. Suunnitelma ohjaa maaseudun kehittämistä ja harkinnanvaraisen rahoituksen myöntämistä maakunnan alueella. Maaseudun paikallista kehittämistä ohjaavat Leader-toimintaryhmien strategiat ja linjaukset.
Toimivalta
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Elinvoimajaoston kuulee esityksen aiheesta ja merkitsee sen tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |