Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 21



 

Valtatien 9 liittymän asemakaavan muutos

 

Ympäristölautakunta 12.12.2023 § 112 

 

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Antti Kivikko

 

 Kaavahanke on tullut vireille vuoden 2023 kaavoituskatsauksessa, jonka kaupunginhallitus on hyväksynyt 27.3.2023 § 69. Kaavoituskatsauksen hyväksymisestä on kuulutettu 5.4.2023.

 

 ELY-keskus laatii valtatielle 9 parantamishankkeen tiesuunnitelmaa välille Käpykangas-Orivesi. Tiesuunnitelman laatimisesta vastaa ELY-keskus. Alustavien luonnosten mukaan tiesuunnitelmassa ollaan osoittamassa muutoksia Oriveden keskustasta kantatieltä 58 Jyväskylän suuntaan valtatielle 9 vievälle liittymisrampille. Muutosten tarkoituksena on parantaa liikenneturvallisuutta, helpottaa valtatielle liittymistä sekä sujuvoittaa liikennettä muuttamalla liittymiskaistan linjausta sekä rakentamalla kiihdytyskaista. Samalla tiesuunnitelmassa alueelle ollaan osoittamassa muutoksia kevyen liikenteen reitteihin sekä melunsuojauksen rakentamista.

 

 Tiesuunnitelman luonnoksissa esitetyt muutokset ja niiden toteuttaminen edellyttävät asemakaavan muuttamista. Kaavahankkeen tarkoituksena on muuttaa alueen asemakaavaa siten, että se mahdollistaa tiesuunnitelmassa osoitettavien ratkaisujen toteuttamisen.

 

 Tiesuunnitelmaluonnoksessa esitettyjen liikennejärjestelymuutosten toteuttamiseksi on laadittu asemakaan muutos, joka koskee nykyisen asemakaavan erillispientalojen korttelialuetta (AO) 29A, kirkoille ja muille seurakunnallisille rakennuksille varattua korttelialueen 29 osaa (YK) sekä lähivirkistysaluetta (VL) ja Myllytien katualuetta.

 

 Kaavamuutoksella on muutettu voimassa olevan asemakaavan korttelin 29A erillispientalotontti (AO) sekä lähivirkistysaluetta (VL) ja Myllytien katualuetta yleisen tien alueeksi (LT) sekä jalankululle ja polkupyöräilylle varatuksi katualueeksi (pp). Vanhan asemakaavan korttelin 29 kirkkojen ja muiden seurakunnallisten rakennusten korttelialueen (YK) tontin länsikulman alue on muutettu jalankululle ja polkupyöräilylle varatuksi katualueeksi. Kaavamuutoksella osoitetaan katualueeksi pieni alue voimassa olevan asemakaavan mukaista Myllytien katualuetta.

 

 Kaavamuutoksella osoitetun liikennealueen (LT) rajaus sekä jalankululle ja polkupyöräilylle varatun katualueen (pp) linjaus perustuvat tiesuunnitelmaluonnokseen. Korttelin 29 kirkkojen ja muiden seurakunnallisten rakennusten korttelialueen (YK) tontti on rajattu huomioiden uusi kevyen liikenteen väylän linjaus sekä tontin eteläosassa nykyinen kiinteistöraja. Valtatien 9 puolella tontti on rajattu voimassa olevan asemakaavan mukaiseen liikennealueen reunaan.

 

 Kaavamuutosalueelle osittain ulottuvat tärkeä tai veden hankintaan soveltuva pohjavesialue ja maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö on osoitettu kaavassa pv- ja mky-merkinnöin.

 

 Kaavamuutosalueen pinta-ala on 7358 m². YK-korttelialueen pinta-ala on 2597 m² ja rakennusoikeus enintään 519 k-m². Yleisen tien alueen (LT) pinta-ala on 2069 m² ja katualueen 180 m². Jalankululle ja polkupyöräilylle varattua katualuetta (pp) on kaavassa osoitettu 2512 m².

 

 Suunnittelualueella sijaitsee yksi asuttu omakotitalo. ELY-keskuksen laatiman tiesuunnitelman alustavien luonnosten mukaan valtatien parantamishankkeen mukaisten ratkaisujen toteuttaminen edellyttää kyseisen kiinteistön lunastamista valtiolle ja talon purkamista. ELY-keskus on ollut tiesuunnitelman valmisteluvaiheessa yhteydessä talon omistajaan.

 

 Esityslistan liitteenä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaavaluonnos ja kaavaselostus.

 

Toimivalta Hallintosääntö 30 §

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö Antti Kivikko

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää asettaa valtatien 9 liittymän asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman, kaavaluonnoksen sekä kaavaselostuksen yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi (MRL § 62 ja § 63, MRA § 30).

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -

 

Tekninen lautakunta 15.02.2024 § 16 

 

 

 

Valmistelija Kunnallistekniikan päällikkö Mika Kuivanen

 

VT 9:n liittymän asemakaavan muutosta on käsitelty jo aiemmin yhteispalaverissa kaupungin kaavoituksen, tekniikka- ja ympäristöpalvelualueen ja Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa. Kaavan luonnosvaiheessa on otettu huomioon VT 9:n alittavan Oripohjan alikulkukäytävän huonokuntoisuus sekä matala alikulkukorkeus, mikä varsinkin asettaa kohteen kunnossapitokalustolle erityishaasteita. Lisäksi Oripohjantien katusaneerauksen suunnittelussa on otettu huomioon Oriveden keskustan suunnasta Oripohjan alikulkukäytävään tuleva kevyen liikenteen väylä, joka tulee saamaan jatkoa Oripohjantielle katusaneerauksen yhteydessä rakennettavasta kevyen liikenteen väylästä.

 

Kaavaluonnoksen alueella on hyvin vanhoja vesijohtoja (vanhimmat rautaputket rakennettu 1961) ja 1970-luvulla rakennettuja viemäreitä (PVC) ja ne ovat käyttöikänsä päässä. Nämä johdot on uusittava ja siirrettävä toisiin paikkoihin. Saneerausohjelman sekä tehdyn vuotovesiselvityksen mukaan talohaaroista vuotaa runsaasti hulevesiä alueelle puutteellisten kuivatusratkaisujen takia. Myös katurakenteessa on suurta pituushalkeamaa sekä painumaa, joten katurakenteet kuivatuksineen tullaan uusimaan samalla kertaa kun vesi- ja viemärijohdot siirretään ja uusitaan.

 

Myllytien ja Myllykujan saneeraus on aikataulutettu niin, että kun kaavaluonnos ja itse kaava on hyväksytty, tarvittavat siirrot voidaan toteuttaa osana katujen ja vesihuollon saneerausta saatavien määrärahojen puitteissa. Alustavasti katusaneerauksen suunnittelu on merkitty vuodelle 2025 ja itse töiden aloitus vuodelle 2027.

 

Liitteenä valtatien 9 liittymän asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaavaluonnos ja kaavaselostus.

 

Toimivalta Hallintosääntö 29 §

 

Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää antaa lausuntonaan seuraavaa:

1) kaupungin kaavoitus ja tekniikka- ja ympäristöpalvelualue ovat keskustelleet VT9:n liittymän kaavaluonnoksesta ja luonnoksessa on otettu huomioon alueella oleva kunnallistekniikka ja sen siirtotarve.
2) alueella olevat vesi- ja viemärijohdot siirretään ja samalla uusitaan ja myös saneerataan alueen kunnallistekniikalle myönnettävien määrärahojen puitteissa.
3) muilta osin teknisellä lautakunnalla ei ole kommentoitavaa VT9:n liittymän asemakaavan muutokseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -

 

Ympäristölautakunta 19.03.2024 § 21  

649/10.02.03/2023  

 

 

Valmistelija Maankäyttöpäällikkö Antti Kivikko

 

Valtatien 9 liittymän asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), kaavaluonnos sekä kaavaselostus pidettiin yleisesti nähtävillä 10.1.-9.2.2024. Nähtävilläolosta tiedotettiin OAS:n mukaisesti. Osallisilla ja muilla kunnan jäsenillä oli oikeus esittää mielipiteensä luonnoksesta. Kaupunki pyysi kaavaluonnoksesta viranomaislausunnot.

 

Kaavaluonnoksesta saapui 4 lausuntoa, mielipiteitä ei saapunut. Lausunnot on listattu kaavaselostuksen sivuilla 20-22, jossa niihin on laadittu myös vastineet.

 

Kaavaluonnoksesta saadun palautteen huomioimiseksi kaavaehdotukseen on tehty seuraavat muutokset kaavaluonnokseen verrattuna:

-          Pohjavesialueelle (pv) lisättiin kaavamääräys:

”pv- alueen suunnittelussa ja rakentamisessa on otettava huomioon pohjaveden suojelu. Alueella pohjaveden laatua tai määrää vaarantavat toimenpiteet on kielletty. Rakentamisessa tulee huomioida mahdolliset haitalliset vaikutukset pohjavesialueelle ja esittää ratkaisut, joilla mahdolliset haitat voidaan estää, myös rakentamisen aikaiset haitat.”

 

Liitteinä olevat kaavaehdotuksen materiaalit ovat kokonaisuudessaan valmiita asetettavaksi nähtäville.

 

Toimivalta Hallintosääntö 30 §

 

Esittelijä Kaavasuunnittelija Dennis Somelar

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se asettaa Valtatien 9 liittymän asemakaavan muutoksen kaavaehdotuksen sekä kaavaselostuksen yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi (MRL § 65, MRA § 27).

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että maankäyttöpäällikkö Antti Kivikko oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

 

 - - - - - - - - - - - - - - -