RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 266
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhteiskoulun ja lukion suunnittelu / valmisteluryhmän perustaminen ja nimeäminen / Yhteiskoulun ja lukion sekä Rovastinkankaan koulun hankesuunnittelun jatkaminen / Rovastinkankaan koulun suunnitteluryhmän nimeäminen
Kaupunginhallitus 30.01.2023 § 28
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Yhteiskoulun ja lukion kiinteistöissä on tarve peruskorjaukselle ja/tai uudisrakentamiselle. Yhteiskoulun kiinteistöön (rakennus B) on vuoden 2022 aikana tehty sisäilmastoasioiden vuoksi korjauksia ja tällä hetkellä ei nähdä akuuttia tarvetta kiinteistön korjaamiselle.
Lukion (ml. ruokala) kiinteistön osalta peruskorjaus/uudisrakennustarve on ilmeisempi mm. kiinteistön perustusten korjaamisen ja sisäilmastoasioiden vuoksi.
Lisäksi Tredun Oriveden yksikön opetustilojen tarpeet ja yhteistyö mm. opiskelijoiden kaksoistutkintojen suorittamiseen tulisi ottaa huomioon.
Ennen Yhteiskoulun ja lukion varsinaista rakennussuunnittelua tulisi kartoittaa koulun tulevat tarpeet ja yhteistyö mm. Tredun kanssa. Tätä valmistelua ja hankesuunnitelman laatimista varten on tarkoituksen-mukaista perustaa työryhmä, jossa on sekä luottamushenkilöitä että viranhaltijoita. Työryhmälle on syytä myöntää tarvittaessa oikeus käyttää asiantuntijoita.
Oriveden kaupungin vuoden 2023 talousarvion investointiosaan sisältyy 50.000 euron määrärahavaraus Yhteiskoulun ja lukion koulun jatkosuunnittelua varten.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. nimetä Yhteiskoulun ja lukion peruskorjauksen tai uudisrakentamisen hankesuunnitelman valmistelua varten työryhmän, johon kuuluvat kaupunginhallituksen puheenjohtaja varalla ja varapuheenjohtaja (esittelijän kokouksessa tekemä muutos), lasten ja nuorten lautakunnan puheenjohtaja (varalla varapuheenjohtaja), teknisen lautakunnan puheenjohtaja (varalla varapuheenjohtaja), tekninen johtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja, Yhteiskoulun ja lukion koulun rehtori ja apulaisrehtori, kiinteistöpäällikkö, palvelupäällikkö sekä talous- ja hallintojohtaja.
2. nimetä työryhmän puheenjohtajaksi teknisen johtajan ja varapuheen-johtajaksi talous- ja hallintojohtajan.
3. pyytää Tredua nimeämään edustajansa työryhmään.
4. myöntää työryhmälle oikeuden tarvittaessa käyttää valmistelussa asiantuntijoita.
5. että työryhmän tulee tehdä kaupunginhallitukselle esitys hankkeen jatkotoimenpiteistä 31.5.2023 mennessä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Kaupunginhallitus 26.06.2023 § 153
Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava
Oriveden kaupunginhallitus on 30.1.2023 päättänyt perustaa yhteiskoulun ja lukion suunnittelu-/valmisteluryhmän sekä Rovastinkankaan koulun laajennus-/valmisteluryhmän. Molempiin ryhmiin nimettiin edustajat ja ryhmien puheenjohtajaksi nimettiin tekninen johtaja.
Ryhmien aloituskokoukset pidettiin 14.2.2023 ja tällöin päätettiin, että ryhmät yhdistyvät ja ryhmän kokouksissa käsitellään molemmat hankkeet yhteisesti. Yhdistetyn työryhmän tuli antaa kaupunginhallitukselle esitys jatkotoimenpiteistä 31.5.2023 mennessä ja työryhmällä oli oikeus tarvittaessa käyttää valmistelussa asiantuntijoita.
Heti alussa työryhmän puheenjohtaja esitti, että hankkeesta tehdään hankesuunnitelma ja että hankesuunnitelman toteuttamista varten työryhmä tarvitsee asiantuntija-apua.
Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy on kilpailuttanut kuntia varten mm. arkkitehtisuunnittelua toteuttavat toimijat (valinnut kolme kappaletta toimijoita) ja valmistelutyöryhmä valitsi näistä kolmesta haastatteluiden ja muiden kriteereiden perusteella Arkkitehdit LSV Oy:n mukaan hankesuun-nitelman tekoon kumpaankin kohteeseen. Lisäksi päätettiin niin, että kyseessä on hankesuunnitelmavaihe nro 1, jossa kartoitetaan eri vaihto-ehdot molemmille kohteille ja tehdään työryhmän ehdotus kaupungin-hallitukselle miten hankkeita jatketaan eteenpäin.
Ennen varsinaisen esityksen tekemistä kaupunginhallitukselle, päätettiin yhdessä kaupungin johdon kanssa, että pidetään kaupunginvaltuustolle ja muille halutuille sidosryhmille esittelytilaisuus hankkeista ja vaihtoehtoisista malleista molempiin kohteisiin. Tämä esittelytilaisuus pidettiin 14.6.2023 ja tilaisuuteen kutsuttiin kaupunginvaltuutettujen lisäksi myös lasten ja nuorten lautakunnan jäsenet. Hankkeita esitteli Arkkitehdit LSV Oy:sta hankkeessa pääsuunnittelijana ollut Janne Laukka.
Työryhmän esitys päätettiin antaa 26.6.2023 kokoontuvalle kaupunginhalli-tukselle.
Työryhmän esitys ja perusteet:
Rovastinkankaan koulu
Työryhmän esitys jatkosuunnittelua varten on vaihtoehto nro 1 oheismateriaalissa olevasta aineistosta.
Perustelut valinnalle:
- turvallinen paikka
- liikennöinti alueelle selkeää ja sujuvaa
- vähän risteävää auto- ja kevytliikennettä
- kulkureitit huoltoajoille selkeät
- kulkureitti katsastusasemalle ja Tredun autoalan toimipisteeseen selkeä
- viihtyisät piha-alueet
- piha-alueiden valvonta kattavaa
- paljon toimintatilaa
- koulun henkilökunta kannatti yksimielisesti vaihtoehtoa nro 1
- oppilaskunnan laatiman hyvinvointikyselyn mukaan oppilaat pitävät koulun nykyistä pihaa viihtyisänä ja toiminnallisena paikkana viettää välitunteja.
- toimiva ja hyvä kokonaisuus
- liikuntatilan koko: vaihtoehdoista valittu nro 2 ( 332 m2 ); myös vaihtoehto nro 3 ( 400 m2 ) kannattaa huomioida kun lopullista suunnittelua tehdään
- keskikokoinen tila riittää hyvin koulun toimintaa
- liikuntatoimen ja muiden sidosryhmien kanta huomioitava lopullisia päätöksiä tehtäessä
- alueella olevat liikuntakentät ja muu toiminta säilyy ja ovat lähellä
- pysäköintitilaa mm. tekonurmikentän käyttöön
- pukutilat
- alueelle saadaan riittävästi pysäköintipaikkoja
- elinkaariajattelussa vaihtoehdot näillä tiedoilla tasavertaiset
- Tredun vanhojen rakennusten purku tuo tilaa uudisrakentamiselle
- liikuntatilalle on näillä näkymin saatavissa valtion rahoitusta
Yhteiskoulu ja lukio
Työryhmän esitys jatkosuunnittelua varten on uudisrakentaminen ja että oheismateriaalina olevista vaihtoehdoista 3 ja 4 tehdään vielä tarkempia selvityksiä ja analysointia.
Perustelut valinnoille:
- arkkitehtuuriset näkemykset oikeanlaiset
- käyntikortti koko kaupungille, näköalapaikka
- pedagogiset perusteet ja ratkaisut
- parkkipaikkojen uudelleenjärjestely ja toteutus
- huolto- ja tavaraliikenteen kulku
- keittiön- ja ruokalan paikka
- kevyen liikenteen paikan muutos (vaihtoehdossa nro 3, voidaan mahdollisesti suunnitella myös vaihtoehtoon nro 4 tietyin ehdoin)
- turvallisuus otettu hyvin huomioon
- vaihtoehdossa nro 3 iso piha A ja B rakennuksen väliin
- vaihtoehdossa nro 4 lukiolle iso piha
- uudisrakentamisessa voidaan selkeästi ottaa tilakysymyksiin ja toimivuuteen uusi ulottuvuus ja näkökanta.
- Tredun tilantarve ja yhteistyö kaupungin kanssa
Lisäksi työryhmä halusi esittää seuraavaa:
- suunnittelu ja toteutus mentäisiin ns ” Rovastinkankaan koulu edellä ” ja se olisi ykkösprioriteetti
- hankesuunnitteluvaihe nro 2 aloitettaisiin välittömästi
- hankesuunnitteluvaihe nro 2:n asiantuntija-apuna käytettäisiin edelleen Arkkitehdit LSV Oy:n palveluita
- kaavamuutos yhteiskoulun ja lukion alueelle käynnistettäisiin
- rakennehistoriallinen selvitys Yhteiskoulun ja lukion alueella teetettäisiin välittömästi Arkkitehdit LSV Oy:llä heidän antamansa tarjouksen ( arvio noin 12.000 €, tarkennus työ laajuuden selvitessä ) mukaisesti.
- tähän liittyen oltaisiin yhteydessä maakuntamuseoon ja keskusteltaisiin heidän kanssaan selvityksestä.
Työryhmän puolesta
Matti Vesava
Työryhmän puheenjohtaja
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. merkitä tiedoksi hankesuunnittelutyöryhmän esityksen sekä valtuutetuille ja lasten ja nuorten lautakunnalle 14.6.2023 pidetyn hankesuunnitelmien esittelyn.
2. valtuuttaa nykyisen työryhmän jatkamaan hankesuunnittelua seuraavaan vaiheeseen siten, että kiireellisyysjärjestyksessä ensimmäisenä on Rovastinkankaan koulu.
3. Rovastinkankaan koulun hankesuunnittelua jatketaan vaihtoehdon 1 pohjalta ja liikunta-/monitoimitila voidaan suunnitella laajuusvaihtoehdon 2 mukaisena.
4. että Rovastinkankaan koulun hankesuunnittelun toinen vaihe tulee toteuttaa niin, että hanketta koskevat määrärahavaraukset pystytään ottamaan huomioon vuoden 2024 talousarvion laadinnassa.
5. Yhteiskoulun ja lukion hankesuunnittelua jatketaan uudisrakennuksena ja pohjana käytetään vaihtoehtoa 3.
6. pyytää Tampereen seudun ammattiopisto Tredulta päätöstä Yhteiskoulun ja lukion uudisrakentamiseen hankesuunnitteluun osallistumisesta 31.12.2023 mennessä.
7. valtuuttaa työryhmän käyttämään hankesuunnittelussa asiantuntijapalvelua.
8. että Yhteiskoulun ja lukion alueen kaavanmuutos tarvittavine selvityksineen tulee käynnistää välittömästi. Kaavan käynnistämisestä tehdään erillinen päätös.
Kaupunginjohtajan kokouksessa tekemä muutos päätösehdotuksen kohtiin 3 ja 6:
3. Rovastinkankaan koulun hankesuunnittelua jatketaan vaihtoehdon 1 pohjalta ja liikunta-/monitoimitila voidaan suunnitella laajuusvaihtoehtojen 2 ja 3 mukaisena.
6. pyytää Tampereen seudun ammattiopisto Tredulta päätöstä Yhteiskoulun ja lukion uudisrakentamisen varsinaiseen suunnitteluun osallistumisesta hankesuunnitteluvaiheen aikana 1.8.-31.12.2023.
Päätös Kaupunginhallitus päätti:
1. merkitä tiedoksi hankesuunnittelutyöryhmän esityksen sekä valtuutetuille ja lasten ja nuorten lautakunnalle 14.6.2023 pidetyn hankesuunnitelmien esittelyn.
2. valtuuttaa nykyisen työryhmän jatkamaan hankesuunnittelua seuraavaan vaiheeseen siten, että kiireellisyysjärjestyksessä ensimmäisenä on Rovastinkankaan koulu.
3. Rovastinkankaan koulun hankesuunnittelua jatketaan vaihtoehdon 1 pohjalta ja liikunta-/monitoimitila voidaan suunnitella laajuusvaihtoehtojen 2 ja 3 mukaisena.
4. että Rovastinkankaan koulun hankesuunnittelun toinen vaihe tulee toteuttaa niin, että hanketta koskevat määrärahavaraukset pystytään ottamaan huomioon vuoden 2024 talousarvion laadinnassa.
5. Yhteiskoulun ja lukion hankesuunnittelua jatketaan uudisrakennuksena ja pohjana käytetään vaihtoehtoa 3.
6. pyytää Tampereen seudun ammattiopisto Tredulta päätöstä Yhteiskoulun ja lukion uudisrakentamisen varsinaiseen suunnitteluun osallistumisesta hankesuunnitteluvaiheen aikana 1.8.-31.12.2023.
7. valtuuttaa työryhmän käyttämään hankesuunnittelussa asiantuntijapalvelua.
8. että Yhteiskoulun ja lukion alueen kaavanmuutos tarvittavine selvityksineen tulee käynnistää välittömästi. Kaavan käynnistämisestä tehdään erillinen päätös.
Merkittiin pöytäkirjaan, että keskustelun aikana kaupunginhallituksen varajäsen Reijo Kahelin teki päätösehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen, että tehdään kevyt selvitys liikuntasalin säilyttämisestä ja käyttömahdollisuudesta terveellisenä tilana. Ehdotusta ei kukaan kannattanut, joten se raukesi, eikä asiasta tarvinnut äänestää.
Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Matti Vesava ja kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana.
- - - - - - - - - - - - - - -
Kaupunginhallitus 11.12.2023 § 266
37/10.03.02.00/2023
Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava ja talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Rovastinkankaan koulun suunnittelu-/valmisteluryhmä on jatkanut hankkeen eteenpäinviemistä siten, että hankesuunnitteluvaihe nro 2 aloitettin 23.8.2023 ja viimeisin kokous pidettiin 9.11.2023.
Hankesuunnitteluvaihe 2:n aikana on käyty lävitse hyvin laajasti erilaisia kohteen eteenpäinviemiseen liittyviä asioita ja yhteenveto koko hankkeesta (hankevaihe 1 ja 2) on liitteenä.
Hanketta esiteltiin kaupungin eri luottamuselimille ja viran- ja toimenhal-tijoille 21.11.2023 ja esittelijänä toimi pääsääntöisesti Arkkitehdit LSV Oy / Janne Laukka. Lisäksi 21.11.2023 järjestettiin esittely Inspira Oy:n laatimista koulurakentamisen vaikutuksista Oriveden kaupungin talouteen ja erilaisista rahoitusratkaisuista.
Työryhmä oli 9.11.2023 pitämässään kokouksessa päättänyt esittää kaupunginhallitukselle pääpiirteissään seuraavanlaisen jatkototeutusmallin eri kohtien mukaisesti:
Koulurakennus toteutetaan :
- CLT-suurelementtirakenteisena eristein paloluokassa P 3
- sprinklattuna
- lämmöneristyksen osalta määräysten normitasoa parempana
- väestönsuojan osalta paikalleen valettuna rakennelmana
- tarpeenmukaisella ilmanvaihdolla ja keittiön jäähdytyksellä
- siten, että tarvittavia keittiön lämpöpumppuja voidaan käyttää myös hyväksi sekä jäähdytyksessä että lämmityksessä.
Myös seuraavista osa-alueista tehdään varsinaisen suunnittelun käynnis-tyessä/aikana erikseen päätökset:
- luokkahuoneiden koko ja tarve
- eri huonetilojen monikäyttöisyys
- lämmitysratkaisut (yksi vaiko useampi lämmitystapa)
- liikuntatilan lopullinen koko (nyt määritelty kooksi 343 m2)
- julkisivimateriaali/-materiaalit
- betonin laatu (normaali betoni, vihreä betoni)
Lisäksi suunnittelun aikana voidaan niin päätettäessä muuttaa suunnitel-mia ja/tai tehdä niihin lisäyksiä, täydennyksiä tai poistoja.
Ennen varsinaisen suunnittelun käynnistymistä, tarvitaan hankkeeseen ainakin seuraavat suunnittelijat ja tarkastelut:
- arkkitehtisuunnittelu
- rakennesuunnittelu
- LVI-suunnittelu
- sähkösuunnittelu
- automaatiosuunnittelu
- sprinklaussuunnittelu
- pohjatutkimustarkastelu.
Lisäksi ennen hankkeen varsinaista toteuttamista tarvittaan seuraavat päätökset ja toteutukset:
- rahoitusratkaisut
- tukirahoitus (liikuntatila, energiaratkaisut ym.)
- vanhan Tredun Ammattikoulun A-C osien kiinteistön purku
- suunnitteluryhmän perustaminen suunnittelua varten.
Valtiolta liikuntatilaan haettava tuki vaatiin ensinnäkin:
- hyvät suunnitelmat
- suunnitelmien hyväksynnän
- oikea-aikaisen haun.
Varsinaisen rakennussuunnittelun ja rakennuttamisen toteuttamiseksi tulee kaupunginhallituksen nimetä suunnittelutyöryhmä, jonka tehtävänä on Rovastinkankaan kouluhankkeen suunnittelun ohjaaminen ja valvominen sekä urakoitsijoiden valinnan valmistelu.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. hyväksyä työryhmän esityksen Rovastinkankaan koulun laajennuksen toteuttamistavasta ja sisällöstä selosteosan mukaisesti.
2. valtuuttaa nykyisen hankesuunnittelutyöryhmän jatkamaan suunnittelutyöryhmänä.
3. valtuuttaa suunnittelutyöryhmän käyttämään suunnittelussa asiantuntijapalvelua.
4. todeta, että Yhteiskoulun ja lukion hankesuunnitteluun palataan erillisellä päätöksellä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin, että tekninen johtaja Matti Vesava oli asiantuntijana paikalla tämän asian käsittelyn aikana.
Merkittiin, että kokous keskeytettiin tauon ajaksi tämän asian käsittelyn jälkeen kello 17.44-18.02.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |