Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 75


Hiedan alueen kehittäminen loppuraportti 2024

 

Hiedan alueen kehittäminen

 

Kaupunginhallitus 11.12.2023 § 267 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Kaupunginvaltuusto on 19.6.2023 § 44 Längelmävedelle rakennettavaa venelaituria koskevan valtuustoaloitteen käsittelyn yhteydessä päättänyt perustaa Hiedan alueen kehittämisen suunnitelman laatimista varten työryhmän, johon on nimetty tekninen johtaja (pj.), kunnallistekniikan päällikkö, elinvoimajohtaja, yrityskoordinaattori (siht.), liikuntapäällikkö ja kaavoituspäällikkö.

 

Työryhmän tulee valmistelussa ottaa huomioon mm. laiturin toteuttamisen vaikutukset mahdollisesti pilaantuneisiin maihin, rakentamisen mahdollinen haitta ympäristölle. Valmistelussa suunnittelualue tulee rajata kaupungin omistamille maille, jotta toteutuksessa voidaan edetä mahdollisimman nopeasti kohtuullisin kustannuksin. Valmistelussa tulee lisäksi huomioida kaupungin koko palvelutarjonta.


Työryhmän tulee raportoida valmistelun etenemisestä kaupunginhallituk-selle väliraportilla 30.11.2023 mennessä ja loppuraportilla 31.3.2024 mennessä.

 

 Hiedan alueen kehittämisen työryhmä on aloittanut työnsä kesäkuussa 2023 ja kokoontunut tähän mennessä kolme (3) kertaa. Työryhmä on käsitellyt tähän mennessä varsin laajasti alueen eri kehittämiskohteita, näkökulmia, meneillään olevia hankkeita ja uusia avauksia. Lisäksi on mm. keskusteltu Oriveden seurakunnan henkilöiden kanssa alueesta ja kuultu heidän näkökulmiaan heille kuuluvan kiinteistön käytöstä ja tulevaisuudesta.

 

 Väliaikaraportti työstä on liitteenä.

 

 Tekninen johtaja ja kaavoituspäällikkö tulevat kokoukseen selvittämään työn vaiheita.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee työryhmän väliraportin tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin työryhmän väliraportti tiedoksi.

Merkittiin, että puheenjohtaja Jussi Viljanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana kello 18.03.

Merkittiin, että puheenjohtajana tämän pykälän ajan toimi varapuheenjohtaja Ilkka Hjerppe.

Merkittiin, että tekninen johtaja Matti Vesava ja kaavoituspäällikkö Antti Kivikko olivat asiantuntijoina paikalla tämän pykälän käsittelyn ajan.

Merkittiin, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Viljanen palasi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana kello 18.22.

 

 - - - - - - - - - - - - - -

 

 

Kaupunginhallitus 15.04.2024 § 75  

610/10.03.01.04/2023  

 

Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava

 

Hiedan alueen kehittämistyöryhmä kokoontui kaiken kaikkiaan viisi (5) kertaa ja loppuraportti työryhmän työstä on liitteenä.

 

Tekninen johtaja ja maankäyttöpäällikkö tulevat kokoukseen selvittämään loppuraporttia.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1. merkitsee Hiedan alueen kehittäminen -työryhmän muistion ja siinä mainitut toimenpiteet tiedoksi.

2. päättää perustaa työryhmän selvittämään Säynäniemen jatkovaihtoehtoja ja toimenpiteitä.

3. nimeää Säynäniemen jatkoselvitys -työryhmään teknisen lautakunnan puheenjohtajan, ympäristölautakunnan puheenjohtajan, teknisen johtajan, maankäyttöpäällikön, elinvoimajohtajan, yrityskoordinaattorin, kiinteistöpäällikön. Työryhmän puheenjohtajana toimii tekinen johtaja.

4. päättää, että Säynänimen jatkoselvitys -työryhmällä on oikeus käyttää työssään tarvittaessa ulkopuolisia asiantuntijoita.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginhallituksen varajäsen Jari Latomäki saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 15:36.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Matti Vesava ja maankäyttöpäällikkö Antti Kivikko olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn ajan ja poistuivat ennen päätöksentekoa.