RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 78
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kirkkolahden frisbeegolf-rata
Maankäyttö- ja kaavatoimikunta 29.11.2023 § 61
Valmistelija Kaavoituspäällikkö Antti Kivikko
Oriveden frisbeegolf ry on suunnitellut Kirkkolahden eteläpuolelle frisbeegolfrataa. Rataa suunnitellaan kaupungin omistamalle kiinteistölle 562-413-75-1.
Kiinteistö 562-413-75-1 ja suunniteltu alue sijoittuu Kirkkolahden rannalle. Nykyään alue on pääosin hoidettua virkistysaluetta. Valtaosa alueesta on avoimena hoidettavaa nurmialuetta. Alueella sijaitsevia toimintoja tällä hetkellä ovat alueella kulkeva virkistysreitti Onninpolku sekä alueella sijaitseva matonpesupaikka. Lisäksi alueella sijaitsee pysäköintipaikka.
Alueen läheisyydessä sijaitsee vesistön lisäksi mm. asutusta sekä liikenneväyliä. Alueen halki kulkee Fingridin kantaverkkoon kuuluva voimansiirtolinja.
Voimassa olevissa asemakaavoissa frisbeegolf-radalle suunnitellulle alueelle on osoitettu seuraavia merkintöjä: lähivirkistysalue (VL), uimaranta-alue (VV), urheilu- ja virkistysalue (VU), suojaviheralue (EV) sekä yleinen pysäköintialue (LP). Voimassa olevien asemakaavojen aluevarausten puolesta alue soveltuu hyvin suunniteltuun hankkeeseen ja virkistyskäytön kehittämiseen. Alueen läheisyyteen on osoitettu asuinpientalojen korttelialue (AP), rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue (AR) sekä yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialue (ET).
Alueella on vireillä Kirkkolahden asemakaava ja asemakaavan muutos. Kaupunginhallitus on käynnistänyt kaavahankkeen kokouksessaan 11.4.2023 § 84. Kaavahankkeen tavoitteita ovat kaupunginhallituksen esittelytekstin mukaan tutkia virkistysalueiden käyttöä ja kehittämistä, virkistysreittien yhteystarpeita, alueen rakennettujen korttelialueiden käyttöä ja mahdollisia kehittämistarpeita sekä päivittää alueen kaavamerkintöjä. Tavoitteena on myös laatia asemakaava Kirkkolahden kaavoittamattomalle vesialueen osalle samalla. Kaupunginhallitus on samassa päätöksessään päättänyt myös, että osana kaavamuutosta tutkitaan muiden tavoitteiden lisäksi myös mahdollisuuksia osoittaa joitakin yksittäisiä asuinrakentamiseen tarkoitettuja tontteja. Kaavahanke on tullut vireille kaupunginhallituksen päätöksellä, mutta se on aloitusvaiheessa, ja siitä ei ole toistaiseksi tiedotettu. Kaavahankkeesta tiedotetaan siinä vaiheessa, kun kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville. Tällä hetkellä kaavahankkeen aikataulu on avoin ja sitä jatketaan tarpeiden, muiden hankkeiden sekä resurssitilanteen puitteissa.
Radan toteuttaminen alueelle vaatii kaupungin luvan alueen maanomistajana.
Oriveden frisbeegolf ry kuvaa hanketta hakemuksessaan seuraavasti:
”Hanke on tarkoitus rahoittaa Leader tuella, ja siinä painotetaan yhteisöllisyyttä, helppokulkuisuutta, maksuttomuutta, ja muita koko yhteisöä palvelevia asioita.
Rata onkin suunniteltu jopa osin esteettömäksi ja muuten kokonaisuudessaan valmistuttuaan helppokulkuiseksi. Sijainniltaan rata on keskeisellä paikalla kaupungissa ja sinne pääsee helposti jopa kävellen.
Orivedellä on heittäjiä kaikissa ikäluokissa ja varsinkin ikähaitarin ääripäiden tarpeisiin tämä rata olisi tarpeen. Meidän varsinainen ratamme Rovastinkankaalla on haastava maaston ja väylien vaikeuden vuoksi. Tämä on karsinut varsinkin vanhempaa heittäjäkaartia.
Radasta tulee kaikille ilmainen käyttää, ja lisäksi kaupungin ei tarvitse käyttää verovaroja sen rakentamiseen, koska tarvikkeet tulevat seuralta (eli Leader varoin hankittuina ja talkoilla pystytettyinä). Radan kunnossapito on myös seuralla.”
Kirkkolahden alueen virkistyskäytön kehittäminen on myös kaupungin keskeisiä tavoitteita alueen suhteen. Alueelle suunniteltu frisbeegolfrata tukisi virkistyskäytön kehittämistä ja siten myös kaupungin tavoitteita. Nykyisin vain vähän toimintoja sisältävälle alueelle olisi radan avulla mahdollista löytää paljon uusia käyttömahdollisuuksia.
Seura ja kaupunki ovat yhteistyössä ohjanneet suunnitelman laadintaa. Kaupungin näkökulmasta keskeisiä tavoitteita ovat radan mahdollistamisen lisäksi olleet alueen toimintojen yhteensovittaminen, ulkoilureittien huomioiminen sekä alueen turvallisuuden varmistaminen. Suunnitelman laadintaa ovat kaupungin puolelta ohjanneet kaavoituspäällikkö, kunnallistekniikan päällikkö, kaupunginpuutarhuri sekä liikuntapäällikkö.
Radan väylät on luonnoksessa suunniteltu siten, että ne eivät ylitä alueen ulkoilu- tai kulkureittejä. Suunnittelussa on heittolinjojen sijoittelulla pystytty varmistamaan myös liikenneturvallisuus mahdollisimman hyvin.
Rataluonnoksen väylän numero 6 heittokori on suunnitelmassa sijoitettu Fingridin voimajohdon pylvään alle. Rata myös alittaa voimajohdon useissa paikoissa. Fingridiltä on pyydetty lausuntoa hankkeesta. Fingrid on ilmoittanut, että lausunnon antaminen vie keskimäärin noin kolme kuukautta. Fingridin lausunto ei siten ole tässä vaiheessa suunnittelua vielä käytettävissä. Lausunto voidaan ottaa käsittelyssä huomioon myöhemmin. Kaupungin ja seuran käymien keskustelujen perusteella muutokset suunnitelmaan ovat mahdollisia, ja esimerkiksi väylän 6 linjausta tai toteutusta on mahdollista tarvittaessa muuttaa myös siten, että kori ei sijoitu voimajohdon pylvään alle.
Alueen maankäytön kehittämiseen aiheuttaa voimajohtolinja sekä muut alueella kulkevat teknisen huollon verkostot joka tapauksessa rajoitteita. Esimerkiksi rakentamismahdollisuudet alueella olisivat hyvin rajallisia. Sen vuoksi frisbeegolfradan suunnitelma alueelle on erittäin soveltuva, ja mahdollistaa muuten vähällä käytöllä olevan alueen monipuolisemman käytön.
Alueella vireillä olevan kaavahankkeen yksi tavoitteista on tutkia yksittäisiä asuinrakentamiseen osoitettavia tontteja. Valmistelijan tämän hetken näkemyksen mukaan tähän soveltuvaa osaa alueesta olisi todennäköisesti korkeintaan väylien 1 ja 2 lähistölle sijoittuvat alueet. Kaavahankkeen aikataulu on kuitenkin avoin. Frisbeegolf-radan rakenteelliset ratkaisut ovat myös kevyitä, eivätkä aiheuta merkittäviä haasteita alueen mahdolliselle muulle käytölle tulevaisuudessa. Frisbeegolf-rataan tehtävät muutokset ovat mahdollisia, mikäli alueella vireillä olevan kaavahankkeen ratkaisut sitä edellyttäisivät. Kaavahankkeen aikataulu on avoin ja ratasuunnitelma olisi mahdollista toteuttaa nopeallakin aikataululla.
Alue on olennainen osa kaupungin virkistysverkkoa. Lisäksi suunnitellun radan läheisyyteen sijoittuu jonkin verran myös rakentunutta asutusta. Alueella sijaitsee myös matonpesupaikka. Alueen monien toimintojen sekä läheisen asutuksen vuoksi suunnittelussa tulee mahdollistaa siihen osallistuminen sekä mahdollisuus jättää mielipide suunnitelmasta.
Esityslistan liitteenä kokoukseen osallistuville on ratasuunnitelma sekä suunnitelmaa kuvaava teksti.
Kokoukseen on kutsuttu hanketta esittelemään Oriveden frisbeegolf ry:n edustaja(t). Kaupungin osalta asiantuntijoiksi on kutsuttu kaavoituspäällikön lisäksi kunnallistekniikan päällikkö, kaupunginpuutarhuri sekä liikuntapäällikkö.
Toimivalta Kaupunginhallitus 26.6.2023 § 164
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Maankäyttö- ja kaavatoimikunta päättää
1) asettaa suunnitelman yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi sekä antaa osallisille mahdollisuuden esittää siitä mielipiteensä. Nähtävillä olosta tiedotetaan kaupungin nettisivuilla, sosiaalisen median viestikanavissa, Oriveden Sanomissa sekä läheisille kiinteistönomistajille lähetettävillä kirjeillä.
2) että suunnitelmasta järjestetään nähtävillä olon aikana yleisötilaisuus, jossa seuran sekä kaupungin edustajat kertovat suunnitelmasta sekä hankkeesta. Tilaisuudessa on mahdollisuus keskustella hankkeesta. Tilaisuudessa myös kerrotaan mielipiteen jättämisen mahdollisuudesta. Yleisötilaisuuden ajankohdasta tiedotetaan kohdan 1 mukaisen tiedottamisen mukana.
3) jatkaa hankkeen käsittelyä nähtävillä olon jälkeen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Oriveden frisbeegolf ry:n puheenjohtaja Nico Backman, Oriveden frisbeegolf ry:n sihteeri Jari Järvenpää, kaavoituspäällikkö Antti Kivikko, kunnallistekniikan päällikkö Mika Kuivanen ja liikuntapäällikkö Roope Marski olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana.
- - - - - - - - - - - - - - -
Maankäyttö- ja kaavatoimikunta 09.04.2024 § 8
Valmistelija Maankäyttöpäällikkö Antti Kivikko
Maankäyttö- ja kaavatoimikunnan käsittelyn jälkeen ratasuunnitelman sekä tarvittavien asiakirjojen laadintaa on jatkettu yhteistyössä käyttölupaa hakevan seuran sekä kaupungin kesken.
Frisbeegolf-radasta järjestettiin yleisötilaisuus toimikunnan päätöksen mukaisesti. Tilaisuudesta myös tiedotettiin päätöksen mukaisesti. Tilaisuudessa kaupungin sekä seuran edustajat kertoivat suunnitelmasta, ja tilaisuudessa käytiin myös laaja keskustelu aiheesta paikalle saapuneiden kanssa. Yleisötilaisuus, ratasuunnitelmat sekä mahdollisuus käydä keskustelua kiinnostivat paikalle saapuneita.
Ratasuunnitelmista oli mahdollista myös jättää mielipide nähtävilläoloaikana 11.1.-9.2.2024 toimikunnan päätöksen mukaisesti. Saapuneet palautteet on käyty läpi, analysoitu sekä huomioitu radan jatkosuunnittelussa. Mielipiteissä esiintyi paljon vaihtelua. Rata sai palautteessa paljon kannatusta, ja korostettiin erityisesti sen hyvää saavutettavuutta keskustasta sekä mahdollisuutta harrastaa frisbeegolfia ja siten liikuntaa hyvissä olosuhteissa nykyistä Rovastinkankaan hieman haastavaa rataa helpommalla ja esteettömämmällä radalla. Toisaalta palautteissa esiintyi myös rataa vastustavaa suhteutumista sekä myös esitettiin useita muutosehdotuksia. Valtaosa kielteisestä palautteesta on tullut lähialueen asukkailta. Palaute on huomioitu radan jatkosuunnittelussa ja suunnitelmaa on eniten kielteistä palautetta saaneilta osin muutettu.
Ratasuunnitelmiin on tehty muutoksia erityisesti läheisen asutuksen viihtyvyyden paremman huomioimisen vuoksi. Tehdyt muutokset ovat myös edelleen kehittäneet rataa turvallisuusnäkökulmien kannalta paremmaksi.
Päivitetyn ratasuunnitelman muutokset nähtävillä olleeseen versioon verrattuna:
- Väylän 5 koria siirretty hieman
- Väylän 6 lähtöpaikkaa siirretty merkittävästi kauemmas rakentuneiden kiinteistöjen rajoilta
- Aiemman ratasuunnitelman väylä 12 on poistettu läheisen asutuksen huomioimiseksi
- Puttikori (tarkoitettu lyhyiden heittojen harjoitteluun sekä lämmittelyyn) siirretty kauemmas parkkipaikalta sekä muilta väyliltä aiemman ratasuunnitelman väylän 12 korin paikalle
- Aiemman ratasuunnitelman poistunutta väylää korvaamaan on luotu uusi väylä väljempään kohtaan alueen itäosaan (päivitetyn ratasuunnitelman väylä 10)
- Aiemman ratasuunnitelman väylää 11 (päivitetyn ratasuunnitelman väylä 12) on muutettu siten, että heitot tapahtuvat kauempana Onninpolulta kulkuväylän paremman turvallisuuden takaamiseksi
- Väylät on numeroitu uudestaan tehtyjen muutosten vuoksi väylien 10-12 kohdalla
Ratasuunnitelmaa on suunniteltu yhteistyössä seuran ja kaupungin kanssa. Suunnitelmaa on kehitetty useaan otteeseen. Suunnittelussa ovat korostuneet turvallisuusnäkökohdat, alueen eri toimintojen yhteensovittaminen sekä lähialueen asutuksen huomioiminen. Suunnittelun tavoitteena on ollut sovittaa alueen toiminnot yhteen ja mahdollistaa näin alueen monipuolisempi virkistyskäyttö turvallisesti. Kaupungin puolelta suunnittelua ovat ohjanneet maankäyttöpäällikkö, kunnallistekniikan päällikkö, kaupunginpuutarhuri sekä liikuntapäällikkö.
Väylä 6 sijoittuu siten, että väylällä heitetään Fingridin voimajohtolinjan pylvään aluetta kohden. Fingridin lausuntoa suunnitelmasta on pyydetty jo aiemmin. Lausuntoa ei ole toimitettu kaupungille. Mikäli Fingridin lausunto edellyttää muutoksia tai erityisjärjestelyjä, tulee ne suorittaa. Tämän vuoksi päätösehdotukseen kirjataan kohta siitä, että ratasuunnitelmaa tulee tarvittavilta osin muuttaa, mikäli Fingridin lausunto sitä edellyttää saapuessaan.
Suunnitellusta frisbeegolf-radasta on laadittu Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ohjeiden mukainen turvallisuusasiakirja. Turvallisuusasiakirja on Tukesin mukaan palveluntarjoajan kirjallinen kuvaus siitä, miten palvelun turvallisuus on järjestetty. Asiakirjassa kuvataan palveluun liittyvät vaarat ja toimenpiteet riskien hallitsemiseksi ja hätätilanteisiin varautumiseksi. Turvallisuusasiakirja kokoaa yhteen palveluun liittyvät turvallisuusasiat ja auttaa palveluntarjoajaa turvallisuuden jatkuvassa parantamisessa. Asiakirja on ensisijaisesti palveluntarjoajan oma työkalu, ei viranomaisia varten tehty dokumentti. Turvallisuusasiakirja pitää toimittaa Tukesiin vain, jos Tukes sitä erikseen pyytää.
Kirkkolahden frisbeegolf-radan osalta palveluntarjoajana toimii seura eli Oriveden frisbeegolf ry. Näin ollen seura myös vastaa radan turvallisuudesta sekä turvallisuusasiakirjan laatimisesta, sen mukaisesta toiminnasta että suunnitelman päivittämisestä. Seura on laatinut Tukesin ohjeiden mukaisen turvallisuusasiakirjan ja toimittanut sen kaupungille. Kaupungin viranhaltijoiden ohjauksella asiakirjaa on täydennetty tarvittavilta osin, jotta siinä riittävän kattavasti kuvataan toiminta sekä radan turvallisuuteen liittyvät näkökulmat.
Kirkkolahden frisbeegolf-radan turvallisuusasiakirjassa kuvataan turvallisuusasioista vastaavat, vaarojen tunnistaminen, toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi, palveluun liittyvä päivittäiset muutostekijät, henkilöstön ammatillinen- ja turvallisuusosaaminen, palveluympäristön turvallisuus, asiakkaille annettavat tiedot, opastus ja asiakkaiden valvonta, palvelun olosuhderajat ja muut osallistumisrajoitukset, asiakasmäärä, palvelusta sivullisille aiheutuvat vaarat, onnettomuuskirjanpito, vakavien tapahtumien tai läheltä piti – tilanteiden ilmoittaminen Tukesiin sekä turvallisuusasiakirjan ylläpito.
Yksi keskeinen tekijä turvallisuusasiakirjassa on radan sallittu käyttöaika. Käyttöaika rajataan läheisen asutuksen huomioimiseksi kaupungin yleisiä järjestyssääntöjä tiukemmaksi. Kirkkolahden frisbeegolf-radan sallittu käyttöaika on 08.00-21.00. Sallittu käyttöaika on kirjattu myös seuran kanssa tehtävään käyttöoikeussopimukseen. Sallittu käyttöaika tuodaan ilmi radan opasteissa.
Toinen varsin keskeinen tekijä frisbeegolfin ollessa kyseessä ovat turvallisuus- ja vastuukysymykset. Rata on suunniteltu turvallisuusnäkökulmat edellä, mutta silti lajissa on aina olemassa käyttäjiin liittyviä riskejä, kuten missä tahansa muussakin toiminnassa. Asiaan otetaan kantaa käyttöoikeussopimuksessa yleisen frisbeegolf-ratojen käytännön mukaisesti seuraavasti:
” Vastuu heitoista ja niiden mahdollisesti tuottamista vahingoista on yleisen käytännön ja kaupunginhallituksen xx.xx.2024 §xx hyväksymän turvallisuusasiakirjan mukaisesti aina radan käyttäjällä, joka vastaa omasta heitostaan. Kaupunki ei vastaa radan käytön mahdollisesti aiheuttamista vahingoista tai niiden kustannuksista. Vastuun jakautuminen tulee tuoda selkeästi esiin radan opasteissa.”
Alueen käyttölupaa hakevan seuran sekä kaupungin kesken on valmisteltu käyttöoikeussopimus. Käyttöoikeussopimus tulee allekirjoittaa ennen radan rakentamista. Sopimuksessa sovitaan niistä ehdoista, joihin seura sitoutuu alueen käyttämisen yhteydessä. Käyttöoikeussopimuksen mukaan seuralla on oikeus käyttää kaupungin omistamaa kiinteistöä 562-413-75-1 frisbeegolfradan sekä sen edellyttämien rakenteiden rakentamiseen, ylläpitämiseen ja hoitoon sekä käyttöön. Sopimus on allekirjoittamisen jälkeen voimassa toistaiseksi. Sopimuksen irtisanomisesta on sopimukseen kirjattu seuraavaa:
” Mikäli aluetta käytetään tämän sopimuksen vastaisesti seuran toimesta tai seuran järjestämä toiminta tai palvelu alueella aiheuttaa kaupungin harkinnan mukaan merkittävää häiriötä, on kaupungilla oikeus irtisanoa sopimus kuuden kuukauden (6 kk) irtisanomisajalla. Sopimus voidaan kuitenkin irtisanoa aikaisintaan viiden vuoden (5 v) kuluttua seuran alueelle rakentaman frisbeegolf-radan avaamispäivästä laskien.”
Pitkä rajaus irtisanomisehdon käyttöön on tarpeen seuran suunnitelmissa olevan julkisen tuen hakemisen vuoksi, joka edellyttää radan olevan yleisessä käytössä tietyn ajan.
Käyttöoikeussopimuksessa sovitaan ehdoista alueen käyttämiseen. Sopimuksessa sovitaan käyttöajan ja turvallisuus- sekä vastuukysymysten lisäksi mm. seuraavista asioista:
- ”Seura vastaa kaikista kohdan 3 mukaisista rakenteista, niiden rakentamisesta ja ylläpitämisestä sekä em. aiheiden kustannuksista.”
- Kaupunginhallituksen hyväksymien suunnitelmien noudattamisesta sekä muutosten tekeminen niihin.
- ”Seuralla ei ole vaatimuksia kaupunkia kohtaan yleisten alueiden kunnossapidon tai hoidon suhteen.”
- ”Seura vastaa radan turvallisuudesta radan suunnittelun ja hoidon, turvallisuusasiakirjan sekä käyttäjien opastuksen avulla.”
- ”Rata on mahdollista rakentaa ja toteuttaa sen jälkeen, kun radan rakentamisen mahdollistava yleisen alueen suunnitelma tulee alueella voimaan.”
Tässä päätöksessä on kyse seuran hakemasta luvasta kaupungin omistaman alueen käyttöön. Jotta rata voidaan toteuttaa, tulee sen perustua radan rakentamisen mahdollistavaan yleisen alueen suunnitelmaan.
Käyttöoikeussopimuksessa sovitaan lisäksi sopimusosapuolen toiminnan lakkaamisesta, sopimuksen muuttamisesta, sopimuserimielisyyksien ratkaisemisesta, sopimuksen siirtämisestä sekä sopimuksen voimaantulosta.
Aiemman ratasuunnitelman nähtävillä olon aikana jätetyt mielipiteet on käyty läpi, analysoitu ja huomioitu radan jatkosuunnittelussa, jonka lopputuloksena on nykyinen päivitetty rataversio. Ratasuunnitelmiin on tehty muutoksia erityisesti läheisen asutuksen viihtyvyyden paremman huomioimisen vuoksi. Tehdyt muutokset ovat myös edelleen kehittäneet rataa turvallisuusnäkökulmien kannalta paremmaksi. Saapuneisiin mielipiteisiin on laadittu myös vastineet.
Maankäyttöpalvelut ovat myös järjestäneet ratasuunnitelman testaamiseksi ja kehittämiseksi alueella testiheittoja. Heittoihin on osallistunut monentasoisia heittäjiä, ja myös vain vähän frisbeegolfia aiemmin pelanneita henkilöitä.
Käyttöoikeussopimuksen mukaan seura vastaa kaikista frisbeegolf-radan rakenteista, niiden rakentamisesta ja ylläpitämisestä sekä em. aiheiden kustannuksista. Niin ikään sopimuksen mukaan seuralla ei ole vaatimuksia kaupunkia kohtaan yleisten alueiden kunnossapidon tai hoidon suhteen. Seuran suunnitelmana on hakea radan toteuttamiseen Leader-tukea.
Ratasuunnitelma tai sen toteuttaminen ei nykyisenkaltaisessa tilanteessa edellytä kaupungilta toimenpiteitä. Valmistelussa on kuitenkin tunnistettu joitakin seikkoja, jotka saattavat jossakin kohtaa aiheuttaa toimenpidetarpeita. Osa tarpeista voi liittyä suoraan radan aiheuttamiin tarpeisiin, mutta pääosin tarpeet on tunnistettu tekniikka- ja ympäristöpalvelualueen viranhaltijoiden mukaan jo aiemmin alustavalla tasolla. Tunnistettuja mahdollisesti aiheutuvia toimenpidetarpeita ovat seuraavat:
- Onninpolun parkkipaikan kunnostaminen ja tarvittaessa laajentaminen, mikäli radan aiheuttama käyttö sitä edellyttää. Palvelee myös matonpesupaikkaa sekä alueen muuta virkistyskäyttöä.
- Alueen kuivatuksen parantaminen väylien 3 ja 6 ympäristössä, mahdollisesti myös väylän 12 lähellä. Tarve on tunnistettu alustavalla tasolla jo aiemmin, esimerkiksi alueen hoidon ja koneellisen nurmikonleikkuun paremmaksi mahdollistamiseksi.
- Mahdollisesti ilmenevät puunkaadon tarpeet.
Kokonaisuutena arvioidaan kuitenkin, että tunnistetut tarpeet ovat melko vähäisiä ja toteutettavissa kohtuullisin kustannuksin kustannustehokkailla ratkaisuilla. Asiasta on käyty keskustelua tekniikka- ja ympäristöpalvelualueen kanssa, ja kunnallistekniikka sekä kaupunginpuutarhuri ovat olleet mukana tunnistamassa frisbeegolf-radan mahdollisesti aiheuttamia vaikutuksia ja niiden mukanaan mahdollisesti tuomia tarpeita.
Kokonaisuutena valmistelijoiden näkemyksen mukaan ratasuunnitelma olisi positiivinen kehityssuunta alueen virkistyskäytön kehittämiseen. Leader-rahoituksella rahoitettava alueen kehittäminen tukisi hyvin kaupungin tavoitteita Kirkkolahden alueen virkistyskäytön kehittämiseksi. Laadittu ratasuunnitelma mahdollistaa alueen toimintojen yhteensovittamisen sekä kehittämisen.
Ratasuunnitelman aineistot ovat valmiina päätöksenteon käsittelyyn.
Turvallisuusasiakirjasta puuttuu vielä radan osoite. Radalle (ja siten myös matonpesupaikalle samalla) on annettu osoite. Osoite päivitetään asiakirjaan ennen kaupunginhallituksen käsittelyä.
Toimivalta Kaupunginhallitus 26.6.2023 § 164
Esittelijä Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja
Päätösehdotus Maankäyttö- ja kaavatoimikunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se päättää seuraavaa:
1) hyväksyä liitteenä olevat asiakirjat: ratasuunnitelma (kartta), ratasuunnitelma (teksti), käyttöoikeussopimus ja turvallisuusasiakirja.
2) hyväksyä mielipiteisiin annetut vastineet.
3) käyttöluvan ehtona käyttöoikeussopimuksen ehtojen lisäksi on, että radan väylään 6 tehdään muutoksia ja tarvittavat toimenpiteet, mikäli Fingridin lausunto sitä edellyttää. Maankäyttöpäällikön tulee hyväksyä väylään tehtävät muutokset kirjallisesti.
4) valtuuttaa maankäyttöpäällikön allekirjoittamaan käyttöoikeussopimus kaupungin puolesta sekä tekemään siihen vähäisiä muutoksia, jotka eivät heikennä kaupungin asemaa sopijaosapuolena.
5) valtuuttaa maankäyttöpäällikön myöntämään seuralle käyttöoikeussopimuksen mukaisia suostumuksia liitteenä olevien ratasuunnitelman sekä turvallisuusasiakirjan käyttöoikeussopimuksen mukaiseen muuttamiseen, mikäli tarvetta ilmenee.
6) antaa tekniselle lautakunnalle tehtäväksi laatia ratasuunnitelman mukaisen radan rakentamisen mahdollistavan yleisen alueen suunnitelman.
7) Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Kaupunginhallitus 15.04.2024 § 78
572/10.00.02.06/2023
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja ja maankäyttöpäällikkö Antti Kivikko
Maankäyttö- ja kaavatoimikunta tarkasteli esitettyjä Kirkkolahden frisbeegolf-radan aineistoja kokouksessaan 9.4.2024 sekä kävi niistä keskusteluja. Aiemmat toimikunnan esittelytekstit sekä tämän esityslistan liitteet kuvaavat tarkemmin käsiteltävän asian.
Toimikunnan keskustelussa ei ilmennyt muutostarpeita itse ratasuunnitelmiin, mutta käyttöoikeussopimuksen luonnokseen on keskustelun perusteella tehty joitakin vähäisiä muutoksia. Muutokset ovat kuitenkin luonteeltaan vähäisiä ja kaupungin edun mukaisia. Esityslistan liitteenä oleva käyttöoikeussopimuksen luonnos on päivitetty versio.
Turvallisuusasiakirjasta puuttuu vielä radan osoite. Radalle (ja siten myös matonpesupaikalle samalla) on annettu osoite. Osoite päivitetään seuran toimesta turvallisuusasiakirjaan päätösehdotuksen kohdan 5) mukaisesti myöhemmin.
Esityslistan liitteinä ovat ratasuunnitelma (kartta), ratasuunnitelma (teksti), käyttöoikeussopimus, turvallisuusasiakirja, mielipiteet vastineineen sekä aiemmin nähtävillä ollut rataversio.
Toimivalta Hallintosääntö § 23
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1) hyväksyä liitteenä olevat asiakirjat: ratasuunnitelma (kartta), ratasuunnitelma (teksti), käyttöoikeussopimus ja turvallisuusasiakirja.
2) hyväksyä mielipiteisiin annetut vastineet.
3) käyttöluvan ehtona käyttöoikeussopimuksen ehtojen lisäksi on, että radan väylään 6 tehdään muutoksia ja tarvittavat toimenpiteet, mikäli Fingridin lausunto sitä edellyttää. Maankäyttöpäällikön tulee hyväksyä väylään tehtävät muutokset kirjallisesti.
4) valtuuttaa maankäyttöpäällikön allekirjoittamaan käyttöoikeussopimus kaupungin puolesta sekä tekemään siihen vähäisiä muutoksia, jotka eivät heikennä kaupungin asemaa sopijaosapuolena.
5) valtuuttaa maankäyttöpäällikön myöntämään seuralle käyttöoikeussopimuksen mukaisia suostumuksia liitteenä olevien ratasuunnitelman sekä turvallisuusasiakirjan käyttöoikeussopimuksen mukaiseen muuttamiseen, mikäli tarvetta ilmenee.
6) antaa tekniselle lautakunnalle tehtäväksi laatia ratasuunnitelman mukaisen radan rakentamisen mahdollistavan yleisen alueen suunnitelman.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että maankäyttöpäällikkö Antti Kivikko ja Oriveden frisbeegolf ry:n sihteeri Jari Järvenpää olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana ja poistuivat ennen päätöksentekoa.
Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkistettiin kokouksessa.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kokous keskeytettiin tämän pykälän käsittelyn jälkeen tauon ajaksi klo 16:52 - 17:10.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |