RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.11.2024/Pykälä 211
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työllisyyden edistämisen kuntakokeilua varten perustettujen yksilövalmentajan ja työkykyvalmentajan virkojen vakinaistaminen
Kaupunginhallitus 04.11.2024 § 210
490/01.01.05/2024
Valmistelija Henkilöstö- ja hallintopäällikkö ja työllisyyspalveluiden päällikkö
Kaupunginvaltuusto on 30.11.2020 § 69 päättänyt perustaa yksilövalmentajien (3) ja työkykyvalmentajan (1) määräaikaiset virat työllisyyden edistämisen kuntakokeilun ajaksi 1.1.2021–30.6.2023. Kuntakokeilua on lainsäädännöllä jatkettu 31.12.2024 saakka, ja kaupunginvaltuusto on 19.09.2022 § 40 päättänyt, että kuntakokeilua varten perustettuja määräaikaisia virkoja jatketaan kokeilun loppuun 31.12.2024 saakka.
Työllisyyspalveluiden henkilöstön on täytynyt olla virkasuhteessa työllisyyden edistämisen kuntakokeilun ajan 1.1.2021–31.12.2024, sillä kuntakokeilun myötä tehtäviin on kuulunut julkisen vallan käyttämistä. Jos henkilö käyttää tehtävässään julkista valtaa, hänen tulee olla virkasuhteessa.
Työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025 alkaen. Orivesi kuuluu Tampereen seudun työllisyysalueeseen, jonka vastuukuntana toimii Tampere. Oriveden kaupungin työllisyyspalveluiden henkilöstö siirtyy työsopimuslain ja kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain liikkeenluovutusta koskevien määräysten mukaisesti Tampereen kaupungin palvelukseen 1.1.2025 alkaen. Yksilövalmentaja ja työkykyvalmentaja siirtyvät liikkeenluovutuksella Tampereen kaupungille nykyisillä tehtävänkuvillaan.
Jos yksilövalmentajan ja työkykyvalmentajan määräaikaiset virkasuhteet päättyvät 31.12.2024, he siirtyvät Tampereen kaupungille vakinaisissa työsuhteissa, eivätkä ole toimivaltaisia tekemään tehtäväänsä kuuluvia julkisen vallan käyttöä edellyttäviä päätöksiä. On tarkoituksenmukaista ottaa yksilövalmentaja ja työkykyvalmentaja vakinaiseen virkasuhteeseen, jotta työvoimapalveluiden ja asiakaspalvelun jatkuvuus turvataan 1.1.2025 alkaen.
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä laissa säädettyjä poikkeuksia lukuunottamatta. Lain mukaan virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman hakumenettelyä, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi, taloudellisista ja tuotannollista syistä irtisanotun viranhaltijan ottaminen toiseen virkasuhteeseen, lain 22 §:ssä tarkoitettu virkasuhteen tarjoaminen osa-aikaiselle viranhaltijalle, lain 24 §:ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen, muun työnantajan palveluksessa olevan henkilön ottaminen virkasuhteeseen lain tai sopimuksen nojalla tapahtuvan toiminnan siirtämisen yhteydessä taikka muu näihin rinnastettava hallintosäännössä määrätty peruste.
Hallintosäännön 69 §:n mukaan henkilö voidaan ottaa ilman julkista hakumenettelyä sellaiseen virkasuhteeseen, johon henkilö on tarkoituksenmukaista ottaa hänen palvelussuhdettaan koskevien uudelleenjärjestelyjen vuoksi. Yksilövalmentajan ja työkykyvalmentajan virkaa hoitavilla on määräaikaisen viran taustalla vakituinen työsuhde Oriveden kaupunkiin. Näin ollen vakinaiseen virkaan ottaminen ei muuta palvelussuhteen kestoa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, kaupunginvaltuusto päättää muuttaa kaupunginvaltuuston 30.11.2020 § 69 perustamat yksilövalmentajan ja työkykyvalmentajan määräaikaiset virat vakinaisiksi viroiksi 1.12.2024 alkaen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |