Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 13.11.2024/Pykälä 38


 

Vuosiloman säästämisen periaatteet

 

Yhteistyötoimikunta 01.11.2024 § 23 

 

 

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Aila Halsinaho

 

Toiminnan ja talouden kehittämissuunnitelman valmistelun yhteydessä on tunnistettu henkilöstöjohtamisen prosesseja, joita on tarkoituksenmukaista tehostaa. Vuosiloman säästämisen periaatteet on tunnistettu kehitettäväksi prosessiksi. Voimassa olevat vuosiloman säästämisen periaatteet on päätetty henkilöstöjaostossa 22.5.2018 § 27.

 

KVTES:n IV luvun 12 §:n mukaan viranhaltija/työntekijä voi säästää 15 vuosilomapäivää ylittävän osan kultakin lomanmääräytymisvuodelta ansaitsemistaan vuosilomapäivistä pidettäväksi ko. vuosiloman lomakautta seuraavan lomakauden jälkeen säästövapaana, mikäli asiasta sovitaan viranhaltijan/työntekijän ja työnantajan edustajan kesken. Säästövapaa annetaan viranhaltijan/työntekijän ja työnantajan edustajan sopimana aikana.

 

Parhaimmillaan säästövapaat tuovat joustoa sekä työntekijälle että työnantajalle. Runsaat pitämättömät vuosilomat ja säästövapaat voivat kuitenkin haastaa työssä jaksamista, hankaloittaa toiminnan suunnittelua ja kerryttää lomapalkkavelkaa.

 

Johtoryhmä on käsitellyt säästövapaaohjetta 8.10.2024. Yhteistyötoimikunnan käsittelyn jälkeen henkilöstöjaosto päättää vuosiloman säästämisen periaatteista.

 

Esitys vuosiloman säästämisen periaatteiksi:

 

  1. Vuosilomaa voi säästää enintään 20 päivää KVTES:n IV luvun 12 §:n mukaisesti.

 

  1. Vuosiloman säästämisestä voidaan sopia vain perustellusta syystä. Vuosiloman säästämisestä ei saa aiheutua haittaa työn järjestämiselle.

 

  1. Työntekijä/viranhaltija ja esihenkilö neuvottelevat vuosiloman säästämisestä ja säästettävien lomapäivien määrästä silloin, kun työnantaja kuulee työntekijää/viranhaltijaa vuosiloman ajankohdasta. Työntekijä/viranhaltija ja esihenkilö sopivat kirjallisesti säästövapaiden pitämisen ajankohdasta samalla, kun vuosilomapäiviä siirretään säästöön.

 

 

 Oheismateriaali

Henkilöstöjaosto 22.5.2018 § 27: Vuosiloman säästäminen ja säästövapaiden pitämisen periaatteet
 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta päättää:

1. Käsitellä vuosiloman säästämisen periaatteet

2. Esittää henkilöstöjaostolle, että se hyväksyy vuosiloman säästämisen periaatteet.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 _______________________

 

 

Henkilöstöjaosto 13.11.2024 § 38  

484/01.00.00/2024  

 

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Aila Halsinaho

 

Vuosiloman säästämisen periaatteet on käsitelty johtoryhmässä 8.10.2024 ja yhteistyötoimikunnassa 1.11.2024. Vuosiloman säästämisen periaatteisiin ehdotettujen muutosten tarkoituksena on tukea henkilöstön työssä jaksamista ja yksiköiden vuosilomasuunnittelua sekä rajata lomapalkkavelan kertymistä.

 

Toimivalta Hallintosääntö 24 § 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää:

1. että vuosilomaa voi säästää enintään 20 päivää KVTES:n IV luvun 12 §:n mukaisesti. 

2. että vuosiloman säästämisestä voidaan sopia vain perustellusta syystä eikä vuosiloman säästämisestä ei saa aiheutua haittaa työn järjestämiselle. 

3. että työntekijä/viranhaltija ja esihenkilö neuvottelevat vuosiloman säästämisestä ja säästettävien lomapäivien määrästä silloin, kun työnantaja kuulee työntekijää/viranhaltijaa vuosiloman ajankohdasta.

4. että työntekijä/viranhaltija ja esihenkilö sopivat kirjallisesti säästövapaiden pitämisen ajankohdasta samalla, kun vuosilomapäiviä siirretään säästöön.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.