RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.02.2025/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Teknisen lautakunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tila
Tekninen lautakunta 13.02.2025 § 10
48/00.01.04.02/2025
Valmistelija tekninen johtaja Matti Vesava
Teknisen lautakunnan tulee käsitellä osana toimintakertomustaan selonteko tehtäväalueensa merkittävimmistä riskeistä ja sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä Graniten riskienhallintaohjelmistoon kirjattujen havaintojen pohjalta. Selonteon yhteydessä tulee raportoida myös palvelualueen toimintaan kohdistuvat mahdollisesti vireillä olevat oikeudenkäynnit tai korvausvaateet.
Tekninen lautakunta käsitteli vuonna 2024 toimialansa merkittävimpiä riskejä 15.2. ja 5.9.2024 pidetyissä lautakunnan kokouksissa.
Tekninen johtaja on laatinut erillisen listan riskienhallintatilanteesta ja se on liitteenä.
Toimivalta hallintosääntö 107 §
Esittelijä tekninen johtaja Matti Vesava
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää merkitä tietoonsa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilan.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |