Dynasty tietopalvelu Haku RSS Oriveden kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.03.2025/Pykälä 78


 

Koulutie 26:n lainan takaaminen

 

Kaupunginhallitus 31.03.2025 § 78  

186/02.05.03.00/2025  

 

 

Valmistelija talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja

 

Oriveden kaupungin tytäryhtiö Oriveden Kotikoivu Oy on 12.3.2025 tehnyt kaupunginhallitukselle esityksen Koulutie 26:n lainantakauksen siirtämisestä Handelsbankenilta Kuntarahoitus Oyj:lle.

 

Koulutie 26:n laina on vuonna 2019 kiinteistön peruskorjaukseen nostettua ja sen jäljellä oleva pääoma on noin 914 000 euroa ja laina-aika 25 vuotta. Laina on jouduttu kilpailuttamaan uudelleen, sillä alkuperäisen lainan myöntäjä Handelsbanken on ilmoittanut lopettavansa toimintansa Suomes-sa 30.6.2025.

 

Oriveden Kotikoivu Oy on kilpailuttanut ao. lainan uudelleen ja edullisim-man tarjouksen lainasta on antanut Kuntarahoitus Oyj. Kuntarahoitus edellyttää kaupunginvaltuuston päätöstä lainatakauksen siirtämisestä sille. Kyseessä on siis vanhan lainan siirtäminen uudelle rahoituslaitokselle, eikä päätöksellä lisätä kaupungin takausvastuita.

 

Oriveden Kotikoivu Oy:n Handelsbankenilta ottaman lainan takauksesta kaupunki on perinyt 0,5 prosentin takausprovision, joka tulee periä yhtiöltä myös uuden rahoituslaitoksen myöntämästä lainasta.

 

Toimivalta kuntalaki 129 §

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto

1. myöntää Oriveden Kotikoivu Oy:n Kuntarahoitus Oyj:ltä ottamalle 914.000 euron 25 vuoden lainalle omavelkaisen takauksen. Takaus on täysimääräisenä voimassa niin kauan, kunnes kaikki päävelkasitoumuksen mukaiset velallisen vastuut ovat lopullisesti ja peruuttamattomasti maksettu luotonantajalle takaisin. Takaus kattaa täysimääräisesti velkapääoman lisäksi myös velan liitännäiskustannukset (lainan korot, viivästyskorot, kulut ja maksut).

2. perii takauksesta 0,5 prosentin vuosittaisen takausprovision kulloinkin 31.12. maksamattomana olevalle lainapääomalle.

 

Asian käsittely Oriveden Kotikoivu Oy:n toimitusjohtaja Veli-Pekka Naumanen ja Oriveden Kotikoivu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Kuivanen olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana.

 

Päätös Esittelijän kokouksessa tekemä muutosehdotus. Lisätään päätösehdotukseen kohta 3.

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto
1. myöntää Oriveden Kotikoivu Oy:n Kuntarahoitus Oyj:ltä ottamalle 914.000 euron 25 vuoden lainalle omavelkaisen takauksen. Takaus on täysimääräisenä voimassa niin kauan, kunnes kaikki päävelkasitoumuksen mukaiset velallisen vastuut ovat lopullisesti ja peruuttamattomasti maksettu luotonantajalle takaisin. Takaus kattaa täysimääräisesti velkapääoman lisäksi myös velan liitännäiskustannukset (lainan korot, viivästyskorot, kulut ja maksut).

2. perii takauksesta 0,5 prosentin vuosittaisen takausprovision kulloinkin 31.12. maksamattomana olevalle lainapääomalle.

3. toteaa, että Oriveden Kotikoivu Oy on vuonna 2019 toimittanut Handelsbankenin lainalle riittävät vastavakuudet, jotka siirtyvät ja kattavat Kuntarahoitus Oyj:n myöntämän lainan.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 - - - - - - - - - -