RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 05.09.2024/Pykälä 73
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Oriveden kaupungin henkilöstötilinpäätös vuodelta 2023
Kaupunginhallitus 27.05.2024 § 110
Valmistelija Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Aila Halsinaho
Henkilöstökertomus kokoaa yhteen tietoa kaupungin henkilöstövoimavarojen määrästä ja kustannuksista, työhyvinvoinnista, osaamisen kehittämisestä ja johtamisesta. Henkilöstökertomus antaa tärkeää tietoa henkilöstön ja henkilöstöjohtamisen nykytilasta ja kuvaa tulevaisuuden muutossuuntia.
Henkilöstökertomus toimii johdon ja päättäjien tukena henkilöstövoimavarojen tiedolla johtamisessa. Sen tuottamaa tietoa kannattaa hyödyntää osana strategista henkilöstöjohtamista, joka perustuu pitkäjänteiseen henkilöstösuunnitteluun.
Oriveden kaupungin henkilöstöjohtamisen pohjana toimivat valtuuston hyväksymä strategia ja vuonna 2023 päivitetty työhyvinvointisuunnitelma. Työhyvinvointisuunnitelma sisältää toimenpiteitä mm. työkyvyn, palkitsemisen, rekrytointien, esihenkilötyön ja johtamisen tueksi. Suunnitelma on laadittu vuosille 2023–2025 ja henkilöstöjohtamisen kehittämistä jatketaan sen näyttämin suuntaviivoin.
Henkilöstötilinpäätöksen tiedot perustuvat vuoden 2023 joulukuun viimeisen päivän tilanteeseen. Henkilöstön lukumäärässä on mukana vuosilomalla tai muulla työ- ja virkavapaalla oleva vakituinen henkilöstö. Henkilöstötilinpäätöksen tiedot on kerätty henkilöstöhallinnon tietojärjestelmästä Populuksesta.
Liitteenä kokoukseen osallistuville henkilöstötilinpäätös vuodelta 2023.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1. merkitsee henkilöstötilinpäätöksen vuodelta 2023 tiedoksi ja saattaa sen edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.
2. saattaa henkilöstötilinpäätöksen tiedoksi lautakunnille ja palvelualueille ja esittää, että ne perehtyvät ja hyödyntävät henkilöstötilinpäätöksen tietoja toiminnan, talouden ja henkilöstöasioiden suunnittelussa ja kehittämisessä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että henkilöstö- ja hallintopäällikkö Aila Halsinaho oli asiantuntijana paikalla tämän asian käsittelyn ajan ja poistui ennen päätöksentekoa.
Merkittiin pöytäkirjaan, että hallituksen jäsen Sami Kymäläinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 17.12.
Merkittiin, että valtuuston I puheenjohtaja Marjo Mäkinen-Aakula poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 17.12.
Tämän pykälän käsittelyn jälkeen hallituksen puheenjohtaja teki muutosesityksen kokouksen asioiden käsittelyjärjestykseen:
Asialistan numero 13 Oriveden kaupungin tilinpäätös vuodelta 2023 käsitellään seuraavaksi. Kaupunginhallitus hyväksyi käsittelyjärjestysmuutoksen yksimielisesti.
- - - - - - - - - - - - - -
Kaupunginvaltuusto 17.06.2024 § 35
Esittelijä
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee henkilöstötilinpäätöksen vuodelta 2023 tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Käsittely: Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Aila Halsinaho oli läsnä asiantuntijana asian käsittelyn aikana klo 21.45-22.17.
- - - - - - - - - - - - - -
Tekninen lautakunta 05.09.2024 § 73
247/01.00.02/2024
Valmistelija Tekninen johtaja Matti Vesava
Oriveden kaupungissa henkilöstöraportteja on laadittu vuodesta 2000 alkaen. Henkilöstötilinpäätös on yksi henkilöstöjohtamisen työvälineistä. Se sisältää tiivistettyä tietoa henkilöstövoimavaroista ja niiden kehityksestä.
Henkilöstömäärä 31.12.2023 oli yhteensä 370 (vakinaisia 270) ja vuonna 2022 393 (vakinaisia 298). Tekniikka- ja ympäristöpalvelualueen henkilöstömäärä oli 77 vakituista (vuonna 2022 81).
Henkilöstön tilaa kuvaavat sairaspoissaolot. Koko kaupungin sairaspoissaolojen määrä laski vuodesta 2022 ollen 13,9 päivää / henkilötyövuosi (vuonna 2022 20,3). Tekniikan osalta 1-3 päivää kestäviä sairaslomapäiviä oli 311 ja 4-29 päivää kestäviä sairaslomapäiviä 845 ja kaikki yhteensä 1280 sairaslomapäivää.
Vuonna 2023 henkilöstön koulutuspäiviä oli yhteensä 386. Määrä laski 179 työpäivällä vuodesta 2022. Koulutukseen tulee kuitenkin edelleen järkevästi satsata ja panostaa.
Liitteenä henkilöstötilinpäätös vuodelta 2023.
Toimivalta Hallintosääntö 26 §
Esittelijä Tekninen johtaja Matti Vesava
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää:
1) merkitä tietoonsa Oriveden kaupungin henkilöstötilinpäätöksen vuodelta 2023.
2) edellyttää, että eri tulosalueilla ja työpaikkakokouksissa jatkokäsitellään henkilöstötilinpäätöstä henkilöstön työhyvinvoinnin lisäämiseksi ja sairaspoissaolojen vähentämiseksi.
3) että tärkeisiin ja työtä kehittäviin koulutuksiin pyritään panostamaan ja luomaan paremmat lähtökohdat töiden tekemiselle tekniikka- ja ympäristöpalvelualueen eri osastoilla.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - - - - - - -
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |