RSS-linkki
Kokousasiat:https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://orivesid10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunta
Esityslista 15.09.2025/Asianro 8
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Valtiokonttorin ilmoitus mahdollisuudesta hakea Reima Juhani Liljan kuolinpesän omaisuutta
Kaupunginhallitus 31.03.2025 § 81
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Tuija Peurala
Valtiokonttori on ilmoittanut Oriveden kaupungille 8.1.2025 mahdollisuu-desta hakea kuolinpesän omaisuutta.
Reima Juhani Lilja on kuollut 15.8.2024 viimeisenä kotikuntanaan Hämeenkyrö. Häneltä ei jäänyt perimään oikeutettuja sukulaisia, joten hänen omaisuutensa on tullut perintökaaren 5 luvun mukaisesti valtiolle. Valtion oikeutta perillisittä kuolleiden kuolinpesiin valvoo Valtiokonttori.
Perillisittä kuolleen henkilön kotikunnalla on oikeus hakea kuolinpesän
omaisuutta luovutettavaksi kunnalle. Kuolinpesään kuuluvan kiinteistön
sijaintikunta voi hakea kiinteistöä. Reima Liljalla on ollut vapaa-ajan-kiinteistö Liljasaaressa, joka sijaitsee Oriveden kaupungin alueella.
Kunnan tulee ilmoittaa jokin hyvinvointiin, terveyteen, koulutukseen,
kasvatukseen tai kulttuuri-, nuoriso-, kirjasto- tai liikuntapalveluihin liittyvä
käyttötarkoitus haettavalle omaisuudelle. Valtiokonttori luovuttaa
omaisuuden tähän tarkoitukseen. Käyttötarkoituksen on hyvä olla tarpeeksi
yleisluontoinen. Hakemusta ei tarvitse muuten perustella eikä omaisuuden
mahdollinen luovuttaminen kunnalle perustu tarveharkintaan.
Hakemus pyydetään toimittamaan Valtiokonttoriin 15.7.2025 mennessä
Toimivalta Hallintosääntö 23 § 63 kohta
Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. hakea Valtiokonttorista Reima Juhani Liljan Oriveden kaupungin alueella sijaitsevaa kiinteistöomaisuutta. Perinnön käyttökohteena on orivesiläisten hyvinvoinnin, osallisuuden ja turvallisuuden edistäminen (mm. eri ikäisten kuntalaisten matalan kynnyksen tapahtumat, kerhot, retket).
2. valtuuttaa hyvinvointijohtajan tekemään päätökset erillisvarojen käytöstä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
- - - - - - - - - -
Kaupunkikehityslautakunta 15.09.2025
162/02.07.02.00/2025
Valmistelija kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Valtiokonttori on päättänyt 28.8.2025, että kuolinpesään kuuluvat kiinteistöt Orivesi, Selkäsaari (562-409-3- 46), Orivesi, Kuovila (562-432-3-178) ja Orivesi, Lilja (562-432-3- 338) luovutetaan Oriveden kaupungille käytettäväksi orivesiläisten hyvinvoinnin, osallisuuden ja turvallisuuden edistämiseen.
Selkäsaari-niminen kiinteistö. Ei maapinta-alaa. Vesistö 3300m2. Kuovila-niminen kiinteistö. Maapinta-ala 3450 m2. Vesi 8900 m2. Lilja-niminen kiinteistö. Maapinta-ala 6050 m2. Vesi 4950 m2.
Kiinteistöt sijaitsevat Liljan saaressa Längelmävedellä.
Kyseessä on vuonna 1990 rekisteröity tila, jolla sijatsee vapaa-ajanasunto sekä kaksi piharakennusta. Tämän lisäksi kokonaisuuteen kuuluu vuonna 1965 rekisteröidyt tilat, joilla ei ole rakennuksia.
Kiinteistöjen käypä arvo on BO LKV:n arviolausunnon mukaan 55 000 euroa.
Kaupungilla ei ole käyttöä edellä esitetyille kiinteistöille. Kiinteistöt on tarkoituksenmukaista myydä.
Toimivalta hallintosääntö 4 §
Esittelijä kaupunginjohtaja Juha Kuusisto
Päätösehdotus
- Kaupunkikehityslautakunta päättää, että edellä esittelyosassa mainitut kiinteistöt rakennuksineen laitetaan myyntiin huutokauppamenettelyllä.
- Todetaan, että tilojen ja rakennusten myyntiä koskeva päätösvalta on kaupunginhallituksella.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |